”Ei sotaa, sanoi Jeesus”

Ukrainan kansaa on kohdannut suunnaton kärsimys.

Jaa blogikirjoitus

Euroopan turvallisuustilanne on peruuttamattomasti muuttunut. Putinin sota Ukrainassa on tuonut synkät varjot koko maailman ylle. Ukrainan kansaa on kohdannut suunnaton kärsimys.

Sain mielenkiintoisen palautteen, kun palvelin vuosia sitten koulutyöntekijänä Savossa. Olin pitänyt oppitunnin alakoulun kolmasluokkalaisille. Oppitunnin aihe oli muistaakseni Laupias samarialainen. Kerroin tarinan draaman keinoin. Pienet alakoululaiset kirjoittivat minulle palautelappusia. Kyseisen oppitunnin jälkeen luokseni tuli pieni poika. Hän oli piirtänyt kuvan laupiaasta samarialaisesta, ja kuvassa oli otsikko isoilla tikkukirjaimilla: ”Ei sotaa, sanoi Jeesus”. En ollut sanallakaan puhunut sodasta oppitunnilla – lähimmäisten auttamisesta kylläkin.

Tänään tuon pienen alakoululaisen sanat ovat muistuneet vahvasti mieleeni – ei sotaa, sanoi Jeesus.

Mitä Avainmedia tekee tämänhetkisessä tilanteessa?

Autamme Ukrainan Helluntaikirkkoa, joka on pitkäaikainen kumppanimme. Kirkkokunnan johto on pyytänyt apuamme. Heidän varansa ovat loppu. Seurakuntalaiset, diakonit, vanhimmat ja pastorit ovat antautuneet täysaikaisesti pakolaisten ja kärsivien avustamiseen. Meillä on ainakin toistaiseksi suora ja luotettava lahjoitusväylä, jota kautta taloudellinen apu menee suoraan kohteeseen.

Tätä kirjoittaessani Ukrainan Helluntaikirkon radioasema RadioM toimii täydellä teholla. Lähetyksiä kuuntelevat ihmiset ovat soittaneet sodan takia radion jälkihoitopuhelimiin satoja kertoja päivässä. Ihmisillä on hätä ja monet ovat sen seurauksena turvautuneet Jumalaan. Tässä olemme mukana.

Olemme avustaneet pakolaisia Ukrainan rajoilla kumppanimme Fida Internationalin kautta, joka toimii luotettavana humanitäärisen avun kanavana.

Pakolaisvirta Suomeen kasvaa. Tuemme seurakuntia pakolaisten vastaanottamisessa: olemme muun muassa tilanneet varastoihimme tuhansia ukrainan- ja venäjänkielisiä Uusia testamentteja. Hädän keskellä ihminen ei elä ainoastaan leivästä vaan Jumalan sana tuo lohdutusta ja johtaa pelastukseen.

Olemme tiivistäneet myös koordinoitua rukousyhteistyötä Ukrainan sodasta aiheutuneen tilanteen puolesta. Järjestämme joka tiistai suorana lähetyksenä Rukousillan. Lähetyksissä otetaan suora yhteys Ukrainaan. Studiossa on Suomen Helluntaikirkon edustaja ja Fidan edustaja meidän lisäksemme. Helluntaikirkko on kutsunut kaikki Suomen helluntaiseurakunnat osallistumaan. Sinä olet lämpimästi tervetullut rukoilemaan kanssamme!

Emme ole unohtaneet Venäjän kansaa. Avainmedian historiassa on merkittävä osa Venäjän kansan evankeliointia. Pidämme yhteyttä Venäjän Helluntaikirkkoon. Tuemme heidän työtään rukouksin. Kotimaan viestimissämme tuomme esille: Sota ei ole Venäjän kansan vaan Putinin sota.

Samanaikaisesti viemme median välityksellä Sanomaa miljoonille ihmisille eri puolille maailmaa. Muun muassa Israelissa, Afganistanissa, Turkissa, Thaimaassa ja koko Lähi-idässä medialähetystyömme etenee ja kasvaa konkreettisesti. Kunnia Jumalalle!

Ajan merkit kertovat, että aikaa evankeliumin julistamiseen on vähän. Juuri nyt, kaiken epävarmuuden keskellä, maailma tarvitsee evankeliumia kenties enemmän kuin koskaan. Vielä on päivä. Vielä voimme tehdä työtä. Julistakaamme rauhan evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta.

”Meidän on tehtävä Jumalan työtä niin kauan kuin vielä päivä on, sillä yön tuloon ei ole enää pitkää aikaa, ja silloin on kaikki työt lopetettava”  (Joh. 9:4. Elävä Uutinen).

Lisää lukemista

Avainblogi

Paviaanin hyökkäys

Kaikki potilaat kuulivat, mitä Jeesus on tehnyt heidän puolestaan.