Yleistä automallia käytetään myös Raamattujen kuljettamiseen.

Kiinan uskovat kokoontuvat ”leipäautoissa” ja välttyvät pidätyksiltä

Jaa somessa

2.3.2023

Kiinan uskovat kokoontuvat ” leipäautoissa” ja välttyvät pidätyksiltä

Lisääntyvä vaino Kiinan seurakuntia kohtaan on luonut uuden kokoontumistavan: ”Mianbaoche Jiao Hui” eli leipäautoseurakunnan. – Kristityt eivät ole voineet kokoontua kodeissa, kertoo David* Takaisin Jerusalemiin -lähetystyöntekijöiden tapaamisessa eräässä Kiinan ulkopuolisessa maassa.

– Mutta he ovat voineet pitää kokouksia pakettiautoissa ajellen ympäri kaupunkia.

David on työskennellyt Takaisin Jerusalemiin -projektissa melkein 30 vuoden ajan. Hän on nähnyt Kiinan maanalaisten seurakuntien kokouksia kodeissa, pelloilla, luolissa, toimistoissa ja tehtaissa. Kiinan hallituksen määrättyä erittäin tiukat koronarajoitukset ja -kontrollit, uskovien piti keksiä uusia kokoontumispaikkoja.

– Kristittyjen puhelimia seurataan, kertoo uskova kiinalaisnainen Ling Ling*.

– Jos kokoonnumme kodeissa, viranomaiset näkevät kaikki samassa paikassa olevat  useat puhelinnumerot ja voivat nopeasti lähettää poliiseja paikalle.

Puhelimia ei voi jättää muualle, koska kotoa poistuttaessa jokaisella on oltava puhelimissaan digitaalinen matkustuskoodi. Koodi on saatavissa vain älypuhelimiin, jotka on linkitetty omiin henkilötietoihin.

Davidin mukaan ”leipäauto” on nyt kiinalaisten uskovien yksi tapa tavata toisiaan.

Kiinassa halpa ”leipäauto” on yksi yleisimmin myydyistä pakettiautomalleista, joka ulkonäöltään muistuttaa leipälimppua.

Vuosien aikana samoja autoja on usein ostettu myös Takaisin Jerusalemiin -projektin käyttöön.

Nyt näitä pakettiautoja käytetään erityistarkoitukseen. Jokaisessa kaupungissa on vartioimattomia katuja, joissa liikkujilta ei tarkisteta matkustuskoodia. Kristityillä on kotoa lähtiessään koodi mukanaan, mutta lähestyessään leipäautoa he sujauttavat puhelimensa piilopaikkaan. Koska leipäauto poimii monesta eri paikasta uskovia mukaan, useita kännyköitä ei näytä olevan samassa paikassa.

Leipäautossa uskovat lukevat Sanaa, laulavat ja ylistävät yhdessä ja jopa keräävät varoja lähetystyöhön!

Autoja käytetään myös Elävän leivän eli Raamattujen jakamisessa uusille uskoville. Ne ovat todellakin leipäautoja.

Käännös Takaisin Jerusalemiin -sivustolta.

Teksti Eugene*

*Kaikki nimet on muutettu turvallisuussyistä.

Tue kohdetta – lahjoita