fbpx

2.11.2020

Matkalla Isän luo

Eero Antturi

Meillä jokaisella on isä. Ainakin on ollut isä. Jos olemme jo menettäneet isämme, meillä on yhä muisto hänestä ja kaipaus jäljellä. Toiset ovat eläneet koko elämänsä ilman isän läsnäoloa ja tietävät isästään ehkä vain hyvin vähän. Ehkä on vain yksi valokuva isästä tai kirje, jonka isä on kirjoittanut.

 

Maailmankirjallisuus on täynnä teoksia, joissa käsitellään tavalla tai toisella isäsuhdetta tai sen puutetta. Usein tuo suhde on monimutkainen, eikä syy ole lapsen. Tulee mieleen esimerkiksi Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailut, Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo ja Victor Hugon Kurjat.

Kaiken isäkirjallisuuden äiti on kuitenkin Raamattu, joka kertoo lukuisista isistä, joista monikaan ei täytä tämän päivän ihanneisän vaatimuksia. Kaikilla isillä ei suoraan sanoen ole kovin hyvä maine. Tätä taustaa vasten tuntuu oikeastaan ihmeelliseltä, että sama kirja nimittää kaiken luojaa Isäksi.

Luukkaan evankeliumissa on Jeesuksen sukuluettelo takaperoisessa järjestyksessä, Jeesuksesta aina ensimmäiseen ihmiseen Aadamiin päättyen sanoihin: ”…tämän Aadam, tämän Jumala”.

Luoja on sanalla sanoen kaiken alkuunpanija. Mutta vaikka tämän vielä käsittäisikin, ei ole helppo inhimillisin keinoin yrittää löytää yhteyttä tuohon taivaalliseen Isään. Miten se ylipäänsä voisikaan olla mahdollista?

Tätä taustaa vasten on aivan ihmeellistä lukea Johanneksen evankeliumia ja Jeesuksen viimeistä puhetta opetuslapsilleen (Joh. 13–17). Se suorastaan räjäyttää tajunnan.

Jeesus kertoo opetuslapsilleen, kuinka hän on menossa Isän kotiin, jonne opetuslapset eivät voi vielä tulla, ja että hän menee edeltä valmistamaan heille asuntoa. Tuomas kysyy: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastaa hänelle: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.”

Kaikki alkaa kirkastua. Filippus haltioituu: ”Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.” Jeesus vastaa Filippukselle: ”Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.”

Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen kertomus palaa vielä kerran Tuomakseen, joka ei vieläkään usko. Ilmestyttyään Tuomaksen eteen Jeesus kehottaa opetuslastaan koskettamaan hänen käsiään ja kylkeään ja tunnustelemaan hänen haavojaan. Nyt Tuomaskin uskoi: ”Minun Herrani ja Jumalani!”

Meille on viitoitettu ja ilmoitettu verraton tie taivaallisen Isän yhteyteen. Saamme olla siitä kiitollisia jokaisena armon päivänä, jonka saamme elää. Elämä on lahja, jonka yhteinen Isämme on meille antanut. Matkamme jälkeen hän odottaa meitä kotiin. Tie on selvä. Tälle tielle on hyvä ja turvallinen kutsua jokaista kulkijaa.