fbpx

2.6.2017

Mika:
”Uraputkesta hengelliseen työhön”

Avainmedian uusi työntekijä Mika kertoo itsestään ja työtehtävistään.

Kuka olet?
Olen onnellisesti keski-ikäinen perheenisä, joka on hypännyt perinteisestä uraputkesta hengelliseen työhön. Suurimman osan elämästäni olen viettänyt Oulussa, mutta koti on ollut aina siellä, missä ovat rakkaimmat ihmiset ympärillä.

Mitä teet Avainmedialla ja mitä haluat saada aikaan uudessa tehtävässäsi?
Avainmedialle minut kutsuttiin kehityspäälliköksi auttamaan ja vahvistamaan niitä asioita, joissa olemme hyviä. Rukoukseni on, että pystyisimme entistä paremmin palvelemaan seurakuntia ja Helluntaiherätyksen yhdistyksiä muuttuvassa mediaympäristössä ja tavoittamaan entistä enemmän ihmisiä maailman parhaalla sanomalla.

Mitä olet aiemmin tehnyt työksesi?
Seitsemän viime vuotta olen työskennellyt erilaisissa rooleissa kristillisen median parissa. Tätä ennen työskentelin kansainvälisissä yrityksissä IT-hommissa hoitaen erilaisia yritysjärjestelyihin liittyviä muutoksia.

Mikä on ensivaikutelmasi Avainmediasta?
Olen seurannut Avainmedian työtä vuosia ja tehnyt yhteistyöprojekteja tuotannon kanssa, mutta nyt on ollut mukava tulla tiimiin, jonka yhteishenki on todella hyvä. Voisi sanoa, että tämä on ollut vähän kuin kotiin olisi tullut.

Mikä on tärkeintä elämässäsi?
Usko Jeesukseen syntieni sovittajana.

Mitä tavoitteita sinulla on elämässäsi?
Tavoitteeni on elää sellaista elämää, että kerran viimeisellä rajalla ei tarvitse harmitella, että olisiko sittenkin pitänyt ottaa joitakin askeleita eteenpäin.

Mitä teet vapaa-ajallasi?
Vapaa-ajalla teemme harrastuksena vaimoni kanssa kristillisiä tv-dokumentteja kansainväliseen jakeluun. Kun kaipaan rauhoittumista, hyppään pyörän selkään ja poljen ja poljen, joskus pitkiäkin matkoja.

Terveisesi Avainmedian tukijoille?
Sinä ja me täällä olemme yhtä perhettä. Ilman tukijoita tämä olisi mahdotonta. Siksi iso kiitos mukanaolostasi, Jumala palkitkoon tärkeän osuutesi tässä perheessä.

Haluatko auttaa työtämme?