fbpx

26.3.2017

Mongoliassa lapset löytävät Jeesuksen kesäleireillä

– Lapset ja nuoret ovat Mongoliassa suuri haaste, totesi Odnoo Munkhtur Avainmedialle.

Avainmedia sai vieraakseen kaksi pyhäkoulu- ja lastenleirityön yhteistyökumppania Mongoliasta. Odnoo Munkhtur on mongooli ja hänen kollegansa Janice Ghill eteläkorealainen. Molemmat rouvat olivat ensi kertaa Suomessa ja tulivat yhdessä Kari Halosen kanssa vierailulle seurakuntiimme sekä pitämään koulutusseminaarin Kälviällä.

Halosen yhteistyö Mongolian seurakuntien kanssa on vuodesta 2009 ollut hyvällä pohjalla, kun työtä on jatkamassa kaksi innokasta ja kyvykästä pyhäkouluihmistä.

Odnoo Munkhtur kertoo kasvaneensa isoäidin hoivissa, joka vei häntä pikkutyttönä ensin buddhalaistemppeliin, mutta isoäidin uskoon tulon jälkeen kristilliseen kirkkoon. Isoäidille rukous Jumalan puoleen oli tärkeä asia. Onneksi Odnoo sai kasvaa seurakunnan yhteydessä ja antaa elämänsä Jeesukselle.

Nuoret seurakunnat, nuoret ihmiset

Odnoo kertoo, että Mongoliassa on tällä hetkellä noin 500 seurakuntaa, joissa lähes kaikki jäsenet ovat ensimmäisen sukupolven kristittyjä. Pääkaupungissa Ulan Batorissa arvioidaan olevan noin 300 seurakuntaa. Maa oli vuoteen 1990 saakka käytännössä suljettu eikä maassa tiedetty olevan yhtäkään kristittyä. Tällä hetkellä heitä on noin 120 000.
Mongolian väestön ikärakenne on myös huomattavan omaleimainen: lähes 96 % väestöstä on alle 65-vuotiaita ja 28 % alle 14-vuotiaita. Tämä tekee maassa tehtävän kristillisen pyhäkoulu- ja lapsityön sitäkin merkittävämmäksi.

– Karin kautta olen saanut oppia ja opiskella pyhäkoulu- ja leirityötä, joka ei aiemmin ollut maassamme kovin kehittynyttä, kertoo Odnoo.

– Oli valtava ilo tutustua Kariin ja löytää tämä työyhteys. Saamme olla johtamassa lapsia ja nuoria Jeesuksen tuntemiseen, sanoo Janice Ghill, joka on ollut mukana pyhäkoulunopettajien koulutustyössä erityisesti pääkaupungissa Ulan Batorissa ja sen eteläpuolella sijaitsevassa Sainshandissa.

Odnoo Munkhtur kertoo, että hän on vieraillut jo seitsemässä läänissä (myös harvaanasutussa Länsi-Mongoliassa) kouluttamassa lastenleirien vetäjiä. Kaikkiaan leireillä on käynyt jo yli 2 000 lasta.

– Toimintatapani on, että otan aina ensiksi yhteyden paikalliseen seurakuntaan ja sovin koulutuksesta heidän kanssaan. Sillä tavalla saamme seurakunnan mukaan tähän työhön ja voimme myöhemmin myös johtaa lapset seurakunnan yhteyteen ja siten seurakunnat ottavat heistä vastuun, Odnoo kertoo.

Odnoo (vas.) ja Janice.

Haluatko auttaa työtämme?

Leirien ohjelma monipuolinen

Odnoo Munkhtur kertoo, että normaali leirityön aloitus kestää koulutuksen osalta 3–4 päivää. Sen jälkeen opettajat pääsevät laittamaan tietonsa käytäntöön. Kesä Mongoliassa on lyhyt ja leirejä pidetään kesälomien aikana kesä-elokuussa. Lapsia kutsutaan leireille seurakunnista ja myös lapset kutsuvat kavereitaan henkilökohtaisesti.

Leirien ohjelma on varsin monipuolinen. Hengellinen opetus on keskiössä ja lasten vastaanottokyky ja hyvinvointi ovat etusijalla. Ohjelmassa on myös paljon musiikkia, leikkejä, askartelua, urheilua ja kilpailuja sekä terveyskasvatusta.

– Evankeliumin sanoman ymmärtämisessä käytämme hyväksi erityisesti tätä varten kehitettyä värimetodia, jossa viidellä värillä (keltainen, musta, punainen, valkoinen ja vihreä) on symbolinen merkitys, ja niiden avulla Jumalan pelastussuunnitelma avataan. Siinä lapsen on helppo omaksua hengellisen elämän osa-alueet ja muistaa ne helposti, kertoo Odnoo ja esittelee tekemiään origamitöitä. Ne ovat osa käytännön välineistöä leireillä.

Rukousaiheena kristittyjen yhteys

– Mongolian seurakunnilla on meneillään hanke ja rukouskampanja nimeltä 20/10. Se tarkoittaa, että tavoitteena on vuoteen 2020 mennessä voittaa 10 % Mongolian ihmisistä Kristukselle, kertoo Janice Ghill. Hän tekee lastentyön ohella miehensä kanssa perheradiotyötä Sainshandin kaupungissa.

– Teemme yhteistyötä pääkaupungissa Ulan Batorissa sijaitsevan ja suomalaisvoimin rakennetun Wind FM -radioaseman kanssa. Tavoitamme noin 30 000 ihmistä sadan kilometrin säteellä oman asemamme kautta, Janice kertoo.

– Lapset ja nuoret ovat Mongoliassa suuri haaste. Työttömyys ja sitä seuraava maastamuutto näivettävät. Rukoilkaa, että seurakunnat Mongoliassa löytävät keskinäisen yhteyden ja työyhteyden esim. tämän leirityön kautta ja voivat yhteisessä rukouksessa valmistautua tulevaisuuteen ja Jumalan suunnitelmiin oman kansansa hyväksi, vetoaa Odnoo Munkhtur.