fbpx

11.9.2017

Avainmedian tukijat siunasivat
Israelia paikan päällä

Mika.

Suomalaisryhmä siunasi messiaanisen seurakunnan vastuunkantajia.

Kesäkuun toisella viikolla kolmisenkymmentä uskovaa Suomesta kävi tutustumassa kahdeksaan seurakuntaan Israelissa. Matkan tekninen järjestäjä oli messiaanisen juutalaisen Andrei Senderovin matkatoimisto Isra Home Tours, joka järjestää Open Bible tours -kierroksia Israelissa.

Avainmedia on järjestänyt lehtensä lukijoille aikaisemmin rukousmatkoja Etelä-Koreaan, Georgiaan ja Ukrainaan. Nyt oli vuorossa Israel. Avainmedian toiminnanjohtaja Niilo Närhi toimi matkanjohtajana. Säätkin suosivat – tämä kesäkuun viikko oli tavallista ”viileämpi” Israelissa.

Kahdeksan seurakuntaa
Matkan aikana tutustuttiin kahdeksan seurakunnan toimintaan. Kaksi niistä oli arabiseurakuntia, loput messiaanisia, jotka toimivat etupäässä venäjänkielisten maahanmuuttajien parissa.
Tutustuminen tarkoitti sitä, että kuulimme pastorilta puolisen tuntia kestävän esitelmän seurakunnasta – sen historiasta ja nykytoiminnasta. Lisäksi pyysimme kolme tärkeintä rukousaihetta ja sitten paikan päällä rukoilimme niiden puolesta. Lopuksi ympäröimme pastorin ja muut mahdollisesti paikalla olevat työntekijät ja siunasimme heidät.
Ryhmänä saimme hienon läpileikkauksen seurakuntien toiminnasta. Monet niistä panostavat juuri maahan muuttaneiden kohtaamiseen – heitä autetaan löytämään asunto ja työtä sekä annetaan vaate- ja elintarvikeapua. Samalla syntyy lukemattomia luonnollisia kohtaamistilanteita, joissa voidaan kertoa Messiaasta.
Seurakuntien edustajat puolestaan kokivat suurena rohkaisuna suomalaisten vierailun. Vaikka eri kaupunkien seurakuntien työntekijät Israelissa kokoontuvatkin säännöllisesti yhteen keskinäiseen rukoukseen, niin heistä oli hienoa nähdä, että myös suomalaiset tukevat heitä rukouksin ja muillakin tavoin.

Arabiseurakunnat tavoittavat koko väestöä
Nasaretin ja Ramlan arabiseurakunnissa saimme kuulla, että toiminta ei rajoitu vain arabiankieliseen väestöön, vaan he tavoittavat myös heprean- ja venäjänkielisiä. Erilaiset seurakuntien järjestämät tapahtumat kaupungilla ovat tehneet niitä tunnetuiksi. Varsinkin Nasaretissa saadaan lastentoiminnan kautta yhteyksiä myös heidän vanhempiinsa.
Ramlan pastori olikin tutun näköinen – hän on käynyt opettamassa uskoon tulleita muslimeja Suomessa asti.

Rukouksen raketteja Gazaan
Matkan aikana bussimme kaarsi myös etelään Gazan rajalle asti. Jos sieltä joskus lentääkin raketteja Israelin puolelle, niin nyt ainakin sinne päin lensi rukouksen raketteja. Saakoon Israelin Jumala siunata tuota kaistaletta hengellisellä herätyksellä!

Pienten alkujen päivistä…
Lähellä Jerusalemia sijaitseva Abu Gosh on Avainmedian arabiosaston johtajan Aaronin kotikylä. Vanhan testamentin aikaan näillä seuduilla sijaitsi Aminadabin talo. Ylhäältä luostarinmäeltä saimme ojentaa kätemme tuota kylää kohti ja siunata sitä samoin kuin Aaronia, joka oli kanssamme tuossa hetkessä. Jumalan tiet ovat ihmeelliset: tästä pienestä kylästä lähtenyt nuori mies johtaa nyt katsotuinta kristillistä arabiankielistä tv-kanavaa maailmassa.

Ashdodin seurakunta
Ensimmäisenä matkapäivänä kävimme tutustumassa Beit Hallel -seurakuntaan, ja sitten viimeisenä iltana perjantaina pääsimme sen sapattijumalanpalvelukseen Ashdodissa. Niilo toi suomalaisten puolesta terveiset ja kertoi, mitä ihmeitä Jumala tekee Lähi-idässä television ja sosiaalisen median kautta julistettavan evankeliumin kautta.

Päiväretket
Toki aikaa jäi perinteisiin turistikohteisiin tutustumiseenkin, vaikka joka ilta kokoonnuimme hotellissa yhteysiltaan – pari tuntia yhteistä keskustelua koetusta ja nähdystä sekä laulua ja rukousta. Yhteinen rukous toisten puolesta vahvisti ryhmähenkeä.
Raamattu avautui venäjänjuutalaisten oppaiden kautta tavalla, joka ei ollut vain historiaa vaan kosketti myös jokapäiväistä kristityn vaellusta. ”Nämähän ovat hienoja raamattutunteja”, yksi matkalaisista totesikin oppaiden esityksistä.
Oppaamme Kira ja Andrei ovat muuttaneet jo nuorena entisestä Neuvostoliitosta Israeliin. Heidän henkilökohtainen uskonsa Jeesukseen Messiaana paistoi läpi opastuksesta ja teki eri kohteissa käynnit eläviksi meille kristitylle turisteille. Osa matkalaisista oli ensikertalaisia, mutta useamman kerran maassa käyneillekin tuli uutta tietoa.

Teksti ja kuvat Heikki Jäntti

 

Haluatko auttaa työtämme?