ShelanuTV:n some-markkinointi lähti hyvin käyntiin.

Sanoma Jeesuksesta kiinnostaa Israelissa

Jaa somessa

ShelanuTV tavoittaa juutalaisia nettikanavalla ja sosiaalisessa mediassa.

Mainostusta tehtiin Facebookissa ja Instagramissa aluksi vaatimattomalla panostuksella, mutta sekin riitti hämmästyttävään reaktioon.

– Voi olla, että tämä määrä ei kuulosta paljolta, mutta Israelissa tämä on saavutus: Peräti neljä ihmistä otti ensimmäisten mainostemme johdosta yhteyttä ShelanuTV:seen ja halusi keskustella! kertoo Avainmedian arabiosaston johtaja Aaron Ibrahim.

Kanavan tekninen johtaja Evan on iloinen:

– On aivan mahtavaa, että heti löytyi Jeesuksesta kiinnostuneita ihmisiä!

Kiinnostus on vain kasvanut, sillä parin seuraavan viikon aikana jo 25 halusi keskustella, ja heistä vain muutamalla oli negatiivinen asenne.

Evan kertoo, että yhteydenottajille osoitettiin Raamatun jakeita, joissa todistetaan, että Jeesus on Messias.

Joitakuita kummeksutti, miksi kristityt vihaavat juutalaisia. Heille valaistiin, että suurin osa kristityistä ei vihaa eikä Jeesus koskaan kehottanut vihaamaan toista ihmistä. Kerroimme, että itse asiassa suurin osa Israelin tukijoista on kristittyjä, koska he päinvastoin rakastavat juutalaisia.

– Eräs uskonnollinen juutalainen oli kiinnostunut tietämään onko Uusi testamentti luotettava, ja mitä historiallisia faktoja Jeesuksesta löytyy. Mies oli katsellut ShelanuTV:tä. Olemme sopineet hänen kanssaan tapaamisesta! Evan riemuitsee.

ShelanuTV aloitti huhtikuussa 2020, jolloin ohjelmia esitettiin israelilaisella kaapelikanavalla, mutta Israelin viestintäministeriö peruutti luvan, kun lähetysten alkaminen herätti vastustusta etenkin ortodoksijuutalaisten keskuudessa. Kohu sai kuitenkin aikaan sen, että kanava tuli hetkessä tunnetuksi juutalaisten keskuudessa. ShelanuTV jatkaa nettikanavana ja somessa.

Ohjelmia voi katsoa osoitteessa www.shelanu.tv

Tue kohdetta – lahjoita