Saavuttamaton kansa -termillä tarkoitetaan kansanryhmää, johon ei vielä kuulu kristittyjä tai heitä on äärimmäisen vähän.

Avainmedian medialähetystyön kohteeksi on tulossa jälleen uusia kansanryhmiä

Jaa somessa

Avainmedia suunnittelee paštua ja daria puhuvien kansojen evankelioimista. Afganistanin, Pakistanin ja Iranin alueella asuu kansoja, jotka eivät vielä ole kuulleet evankeliumia.

”Olemme ihmeissämme”

Avainmedia on ottanut harppauksia saavuttamattomien kansojen saavuttamiseksi.

– Olemme olleet aivan ihmeissämme. Tuntuu siltä, että kun vain ajattelemmekin jotain kohdetta, Jumala lähettää heti meille juuri samasta kansasta olevan uskovan työntekijäksi, ihmettelee Avainmedian arabi- ja muslimityön johtaja Aaron Ibrahim.

Samaa kertoo Avainmedian toiminnanjohtaja Eero Antturi:

– Olen huomannut, että aivan viime vuosina saavuttamattomat kansat ja kansanryhmät ovat jälleen nousseet lähetystyöstä kiinnostuneiden kristittyjen erityiseksi puheenaiheeksi. Tuntuu, että jotain liikkuu juuri nyt meidän ajassamme. On aika suunnata resursseja sinne, missä niitä eniten tarvitaan.

Useita median keinoja käyttöön

Tuoreimpana Avainmedian tähtäimessä ovat nyt Afganistanin, Iranin ja Pakistanin alueella olevat saavuttamattomat kansanryhmät.

Suunnitelmissa on jopa uuden tv-satelliittikanavan perustaminen, jota näinä internetin ja sosiaalisen median aikoina ei enää useinkaan tehdä. Kanavilla lähetettäisiin paštun, darin ja belutšin kielillä ohjelmia.

Kristillisen sanoman lähettäminen useiden eri sähköisten välineiden kautta kattaa tavoiteltavan alueen parhaiten.

– Joillakin alueilla on satelliittivastaanottimia enemmän, joillakin vähemmän. Lisäksi samat lähetykset välitettäisiin tietenkin myös sosiaalisen median kautta. Rukouksemme on, että avainhenkilöt alueella vastaanottaisivat sanomamme ja veisivät sanaa eteenpäin, sanoo Aaron Ibrahim.

– On viisasta lähestyä näitä kansoja ikään kuin ilmateitse, kommentoi viestintäpäällikkö Reija Taupila ja selittää:

– Tiedämme, että muun muassa Afganistanissa monet paikalliset uskovat ja maahan lähetystyötä tekemään lähteneet lähetit ovat saaneet maksaa kutsumuksestaan hengellään.

”Tarvitsemme esirukoilijoita”

Tämän vuoden alussa Avainmedia kertoi uudesta hankkeestaan, jossa belutši-kansa saa vihdoin kuulla Jeesuksesta. 18-miljoonaisessa sunnimuslimikansassa on vain 50 kristittyä. Hanke on alkanut siunatusti. Belutšinkielisiä Psalmeja on jaettu sosiaalisessa mediassa, ja niiden pohjalta tulee jo jatkuvasti yhteydenottoja Avainmedian belutšinkieliselle projektityöntekijälle, joka itsekin alueelta kotoisin olevana entisenä muslimina osaa vastata omasta taustastaan olevien ihmisten sielunhätään.

Paštua ja daria puhuvien ohjelmantekijöiden lisäksi on löytynyt yhteistyökumppaneita.

– Tekijöitä ei ole liikaa, mutta Jumala voi lähettää lisää ohjelmantekijöitä. Samoin varoja.

– Rukousaiheemme on, että Jumala ohjaisi meitä tekemään oikeita asioita oikeaan aikaan. Lisäksi pyydämme, että Jumala varjelisi ihmisiä, jotka ovat mukana tässä projektissa. Turvallisuus on erittäin tärkeä seikka, koska vihollinen on erityisen aktiivinen, kun saavuttamattomia kansoja lähestytään. Tarvitsemme esirukoilijoita, jotka todella rukoilevat saavuttamattomien kansojen puolesta, Ibrahim muistuttaa.

Tue kohdetta – lahjoita