fbpx

31.1.2018

Yllätyksiä Venäjällä ja Ukrainassa

Muistan, kun hyvä ystäväni joutui kesällä 1976 kiinni eräällä Neuvostoliiton tulliasemalla. Hän oli menomatkallaan salakuljettanut auton piilolokerossa suuren määrän Raamattuja ja palatessaan tuonut dokumentteja uskovien vainoista: pöytäkirjoja oikeudenkäynneistä, valokuvia vangituista kristityistä, kirjeitä YK:n pääsihteerille ja lännen seurakunnille. Tästä syystä hän joutui puoleksi vuodeksi tutkintovankeuteen Minskin KGB:n päämajaan.

Neuvostoliiton suurin viikkolehti Ogonjok julkaisi asiasta artikkeleita, joissa ruotsalaista lähetysjärjestöä syytettiin maan ateistisen yhteiskunnan horjuttamisesta tuomalla maahan Raamattuja sekä ”valheellisten” dokumenttien viemisestä länteen. Koskaan aikaisemmin mikään kristillinen järjestö ei ollut saanut niin paljon huomiota maan aikakauslehtien sivuilla. Ogonjokilla oli näihin aikoihin yli kuusi miljoonaa lukijaa. Seitsemän vuotta myöhemmin jouduin itse viisumikieltoon oletetuista kytkennöistä tähän lähetysjärjestöön enkä näin ollen voinut enää matkustaa lasteni isovanhempien kotimaahan, vaikka kuinka olisin toivonut.

Neuvostoliiton avoimuuden aikakauden alettua sain vuonna 1990 yllättäen kutsun Pravdan naapurissa sijaitsevaan Ogonjokin toimistoon yhdessä Open Doorsin Paul Janzenin kanssa! Lehden vastaava päätoimittaja Lev Gushtshin oli luvannut palstatilaa ilmoitukselle, jossa kerrottiin, että Uusia testamentteja voisi tilata maksamalla paria euroa vastaavan summan ruplissa lehdessä ilmoitetulle tilille. Tuntui sekä pelottavalta että uskomattomalta astua lehden toimitukseen, joka runsaat kymmenen vuotta aikaisemmin oli kirjoittanut meistä valheellisia artikkeleita ja syyttänyt meitä Neuvostoliiton panettelemisesta.

Kun Lev Gushtshin otti meidät vastaan toimistossaan ja minä annoin hänelle käyntikorttini, hän hätkähti muistaessaan samalla heidän 13 vuotta aikaisemmin julkaisemansa artikkelit lähetysjärjestöstämme. Mielessäni pohdiskelin mitä seuraavaksi tapahtuisi…
Hän nousi ylös kirjoituspöytänsä äärestä, poistui huoneesta ja tuli hetken päästä takaisin arvoituksellinen ilme kasvoillaan. Hän yllätti kuitenkin meidät ja kertoi, että tätä pitää juhlia oikein kunnon pullakahvilla. Kahvitauon yhteydessä hän esitteli meidät henkilökunnalle sankareina, jotka olivat uskaltaneet taistella vainottujen kristittyjen puolesta ja riskeeranneet oman vapautensa Jumalan Sanan ja Raamattujen puolesta.

En ollut uskoa korviani, kun ajattelin miten suljettu, uskovia vainonnut valtio muutamien kuukausien aikana oli muuttunut ja avannut ovensa sepposen selälleen ja mahdollistanut evankeliumin levittämisen jopa joukkoviestimien välityksellä maan synkimpiinkin kolkkiin. Tajusin, että tuhansien kristittyjen esirukoukset Neuvostoliiton avautumisen puolesta olivat nousseet Jumalan alttarille saakka, ja että kaikki on mahdollista sille joka uskoo.

Samaa koin viime marraskuussa, kun sain Ukrainan kommunistisen puolueen entisessä konferenssikeskuksessa astua puhujakorokkeelle ja haastaa maan kristittyjä ja seurakuntia muistamaan vainottuja ja kulkemaan heidän rinnallaan. Palasin mielessäni vuoteen 1982, jolloin Ukrainan KGB:n siviilipoliisit olivat aamusta iltaan seuranneet ja valvoneet liikkeitämme ja matkamme jälkeen aiheuttaneet vaikeuksia uskon sisarille ja veljille.

Nyt sain Ukrainan turvallisuuspoliisin nykyisen johtajan Oleksandr Turtshinovin kanssa olla samojen juhlien puhujana. Yhdessä saimme julistaa Jeesuksen Kristuksen ja Raamatun sanoman muuttavasta voimasta, mikä voi saada aikaan todellisen reformaation meidän yksilöelämässämme, seurakunnassa ja yhteiskunnassamme. Samalla ymmärsin myös, ettei ihmeiden aika ole vielä ohitse. Siksi meidän tulee antaa kaikki tukemme järjestöille, jotka kaikin tavoin välittävät Jumalan Sanaa sekä printti- että sähköisen median kautta hukkuville sieluille. Se voi avata suljetuimpienkin maiden ovet nopeammin kuin osaamme arvatakaan!

Haluatko auttaa työtämme?