Suurkonferenssi vahvisti ja koulutti muslimityöntekijöitä
Jaa somessa
Jopa yli 70 eri kristillistä medialähetystyöjärjestöä 25 maasta osallistui Avainmedian loppuvuonna 2019 isännöimään internet-työn konferenssiin.
Ohjelmaan kuului korkealuokkaista koulutusta, luentoja, todistuksia, ryhmäytymistä, vertaistukea, traumahoitoa ja yhteisiä ylistys- ja rukoushetkiä.
– Parasta tapahtumassa oli, että saimme luotua yhä enemmän yhteyksiä eri organisaatioiden välillä, iloitsi Al Hayat -kanavan ja Avainmedian arabi- ja muslimiosaston johtaja Aaron Ibrahim.
– Erityisesti iloitsen nuorisotyön uusista yhteistyösuunnitelmista. Uutena maana konferenssissa oli mukana Libya.
Tapahtumassa kuultiin, miten mediaevankeliointi on alkanut kukoistaa sosiaalisessa mediassa Pohjois-Afrikassa. Avainmedia on pitänyt viime vuosina useita sosiaalisen median koulutuksia Lähi-idässä.
Turvallisuus turvattiin
Osallistujien turvallisuuden eteen tehtiin kaikki mahdollinen. Siksi tässäkään artikkelissa ei kerrota tapahtuman nimeä, aikaa tai paikkaa ja osa haastateltavista esiintyy peitenimillä.
Paikan päällä valvottiin osallistujien liikkumista ja heidän älylaitteensa tarkistettiin.
Turvallisuusneuvontaa antoi muun muassa yhdysvaltalainen teknologiaturvallisuusyritys Mark 5 Ministries. Aiempina vuosina muun muassa NASAn turvallisuusjohtaja on antanut käytännönläheistä koulutusta, ja sen edustaja oli läsnä tänäkin vuonna.
Media Tractor koulutti uusimpiin keinoihin tavoittaa ihmiset digitaalisesti ja niin, että tiedot eivät valu ulkopuolisille, mutta myös miten hyödyntää tekniikkaa nerokkaasti niin, että kristinuskosta kiinnostuneet opetuslapseutetaan ja he löytävät seurakunnan.
Konferenssissa opetti myös edustaja yrityksestä, jonka kautta välitettävät digitaaliset yhteydenotot turvataan niin, että viestit eivät näy urkkijoille.
Monissa muslimimaissa on kirjaimellisesti elintärkeää, että kristillisiä aiheita käsittelevät keskustelut esimerkiksi sähköpostissa tai mobiilissa eivät mene ulkopuolisten tietoon.
”Me olemme yhtä”
Yhteensä osallistujia oli lähes 150. Mukana oli useita entisiä muslimeja, jotka tekevät omissa maissaan kristillistä medialähetystyöstä.
Aamuhartauden ja opetuksen piti – ehkä yllättävästi – messiaaninen juutalainen, tohtori Erez Soref. Hän puhui englanniksi (tulkkaus arabiaksi), mutta rukoili myös hepreaksi. Tavanomaisissa, maallisissa arabitapaamisissa tuskin koskaan kuullaan hepreaa, mutta kristittyjen kesken sekin on mahdollista ja jopa mieluista.
– Mitä juutalainen tekee ex-muslimien konferenssissa, hän kysyi.
– ”Muistakaa, että te olitte synnyltänne vierasheimoisia…” (Ef. 2:11). Mutta nyt olemme yhtä Kristuksessa Jeesuksessa, hän tiivisti Ef. 1:3–14.
Hengellinen kokemus
Egyptiläinen kristillinen mediatalo AV* oli kahden edustajansa voimin yksi konferenssiin osallistuneista järjestöistä.
Nader* kertoi olevansa jo viidettä kertaa paikalla.
– Opin täällä mikä on mediassa ja turvallisuusasioissa uusinta uutta, selitti mies kiinnostustaan tapaamisiin.
– Lisäksi saan täällä laajan katsauksen muslimien parissa tehtävään medialähetystyöhön. On myös tärkeää tutustua muiden järjestöjen edustajiin.
Verkostoitumiselle on konferenssissa järjestetty paljon mahdollisuuksia kuten ryhmäkeskusteluja ja retkiä.
– Olen oppinut täällä uusia asioita, joita sovellan työssäni sosiaalisessa mediassa, kertoi Salma*, nuori nainen, joka tuli konferenssiin samasta järjestöstä kuin Nader.
– Lisäksi sain merkittävän hengellisen kokemuksen, hän ihmetteli ja jatkoi:
– Olen huokaillut Herralle, että en jaksaisi odottaa pääsemistä taivaaseen Hänen luokseen. Haluaisin jo ylistää Häntä vapaasti. Olen niin väsynyt täällä maan päällä oleviin ikäviin asioihin ja ongelmiin.
– Osallistuin täällä ylistyshetkeen. Kun lauloimme ja rukoilimme yhdessä, katselin ympärilleni.
Näin ihmisiä eri maista maailman ympäri. Ihmisiä oli eri kulttuureista, roduista ja palvelutehtävistä, mutta he olivat yhtä täällä konferenssissa ja halusivat samaa asiaa: ylistää Jumalaa ja palvella Häntä niin hyvin kuin mahdollista.
– Sillä hetkellä muistin Johanneksen ilmestyksestä sanat ”…olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmisiä kaikista heimoista, kaikista kielistä, kansoista ja maista” (Ilm. 5:9). Koin, että Jumala sanoi minulle: ”Voit jo nyt kokea läsnäoloni. Sinun ei tarvitse odottaa taivaaseen asti voidaksesi olla läheisyydessäni.”
Internetkonferenssia johtaa kansainvälinen johtoryhmä. Avainmedia kuuluu järjestelytoimikuntaan ja vastaa mm. järjestelyistä paikan päällä. Tapahtuma järjestettiin 16. kerran.
* Nimi muutettu.