Al Hayat auttaa vainottuja
Jaa somessa
Avainmedian arabiankieliseen työhön on alusta lähtien kuulunut evankelioinnin lisäksi monitahoinen uskoon tulleiden jälkiseuranta ja -hoito
Al Hayat -kanavan kautta uskoon tulleita joudutaan joissakin tapauksissa auttamaan hengellisen tuen lisäksi myös elämän perusasioissa kuten ruoan, vaatetuksen sekä asuin- tai turvapaikan järjestämisessä ja koko elämän uudelleen rakentamisessa. Muslimienemmistöisissä maissa kristityksi kääntyneet muslimit menettävät valitettavan usein kaikki sosiaaliset kontaktinsa ja toimeentulon.
Al Hayatin jälkihoitotiimiläiset yhdessä paikalliskontaktien kanssa auttavat mahdollisuuksien mukaan turvapaikkaa tarvitsevia uskoon tulleita muslimeja. Joissakin arabimaissa on ollut turvakoteja, joihin on majoitettu ex-muslimeja siihen saakka, kunnes uusi turvallinen asuinpaikka on löytynyt. Edelleen on käytössä yksi turvakoti, jonne piilotetaan etenkin välittömässä hengenvaarassa olevia. Työ vaatii varoja ja viisautta, jotta sekä autettavat että auttajat pysyvät turvassa.
Egyptissä 14 pidätettiin uskonsa takia
Vuoden 2020 lopulla järjestettiin Egyptissä kaksipäiväinen kristillinen konferenssi, joihin osallistui myös useita uskoon tulleita muslimeja. He yllättyivät, kun konferenssipaikan ovella heiltä vaadittiin henkilöllisyyspaperit, jotka skannattiin.
Kymmenen päivän kuluttua konferenssin päättymisestä 14 ex-muslimia kutsuttiin poliisilaitokselle kuulusteluihin. Heidän joukossaan oli miehiä ja naisia. Heiltä kyseltiin, miksi he ovat jättäneet islamin uskon. Kuulustelujen jälkeen kaikki pidätettiin ja siirrettiin ns. turvallisuusosaston tiloihin ikään kuin he olisivat uhka maan turvallisuudelle.
Osa heistä oli pidätettyinä kolme päivää, jotkut viikon ja yksi ex-muslimi kaksi viikkoa. Heidän päälleen syljettiin, heitä kirottiin ja nöyryytettiin. Naiset uhattiin raiskata.
Samaan aikaan vietettiin ensimmäistä Kansainvälistä rukouspäivää ex-muslimien puolesta 18.11., jonka aikana pidätettyjen tilanteesta informoitiin ja eri puolilla maailmaa uskovat rukoilivat 14 ex-muslimien puolesta. Jumala kuuli rukoukset. Kaikki pidätetyt pääsivät palaamaan koteihinsa.
14 ex-muslimin kanssa joudutaan edelleen tekemään paljon työtä. Kaikki tarvitsevat tukea ja osa traumahoitoa. Joillekin jo muutaman päivän ansionmenetys aiheutti suuria vaikeuksia, koska Egyptissä on pitkään ollut erittäin huono taloudellinen tilanne ja elinkustannukset ovat nousseet koko ajan. Al Hayatin tiimi tekee parhaansa auttaakseen näitä 14 uskovaa.
Palestiinalaisalueen uskoon tulleiden naisten suuri ahdinko
Suurimpia haasteita Al Hayatin jälkihoidolle aiheuttaa naisten ja etenkin nuorten tyttöjen uskoon tulo. Nämä eivät kristityksi käännyttyään kuulu enää yhteisöönsä ja menettävät turvallisen ympäristön. Heitä aletaan kohdella sananmukaisesti kuin vapaata riistaa.
Kun palestiinalaisalueilla tieto naisten uskoon tulosta leviää, varsinkin miehet uhkailevat kertoa siitä kaikille sukulaisille ja tutuille ja yrittävät käyttää naisia seksuaalisesti hyväkseen. Nuoret tytöt ovat todella hämmentyneitä, miten selvitä tilanteesta.
Al Hayatin jälkihoitotiimi pitää palestiinalaisalueilla yhteyttä moniin uskoon tulleisiin naisiin ja teinityttöihin, joita siirretään koko ajan kaupungista toiseen uusiin turvapaikkoihin.