Islamin hylänneitä tuetaan
Jaa somessa
Alkuvuodesta arabiankielisellä Al Hayat -kanavalla lähetettiin uudentyyppinen suora ohjelma.
Sitä juonsi Olen marokkolainen ja kristitty -sarjasta tuttu Imane. Katsojilla oli mahdollisuus lähettää etukäteen audio- tai videotervehdyksiä ja esirukousaiheita. Imane sai koottua lähetykseen vain murto-osan katsojien lähettämästä materiaalista. Koosteiden välillä Imane rohkaisi katsojia Jumalan Sanalla.
– Ohjelmasta tuli paljon palautetta, joista mieleeni jäi erityisesti kaksi viestiä, Imane muistelee.
– Ali Casablancasta kertoi, ettei hänellä ollut mitään aikomusta katsoa ohjelmaa vaan näki ohjelman ”aivan sattumalta”. Ali on 26-vuotias, jonka mieltä on aina painanut se, kuinka häntä kuusivuotiaana käytettiin hyväksi, mutta Ali ei ollut koskaan kertonut siitä kenellekään.
14-vuotiaana hän oli yrittänyt itsemurhaa. Lähetystä seuratessaan Ali tunsi, että Jumala puhui juuri hänelle ohjelman kautta ja on nähnyt hänen kärsimyksensä.
– Toinen koskettava palaute oli audioviesti raskaana olevalta uskoon tulleelta musliminaiselta, joka pelkäsi kovasti kertoa kääntymyksestään aviomiehelleen. Nainen pyysi esirukousta puolestaan. Jatkoin yhteydenpitoa hänen kanssaan Whatsappin kautta.
– Jonkun ajan kuluttua sain kuulla, että synnytys oli mennyt hyvin. Nainen oli myös saanut kerrottua uskostaan miehelleen, joka ei reagoinutkaan asiaan mitenkään negatiivisesti.
Nainen oli helpottunut ja varma siitä, että Jumala ja rukoukset auttoivat.
Ohjelma kärsiville nuorille ex-musliminaisille
Imane iloitsee työnsä tuloksista:
– Kiitos esirukouksistanne Olen marokkolainen ja kristitty -sarjani puolesta. Viime vuonna saimme 254 marokkolaiselta ilmoituksen, että he ovat kääntyneet Kristuksen seuraajiksi näiden ohjelmien kautta.
– Aina paljastuu myös paikalliskontaktiemme kautta, että lisäksi on paljon niitä, jotka eivät uskalla tai eivät vain muuten tule ilmoittaneeksi meille asti uskoon tulostaan.
Imane kertoo kevään haasteesta:
– Valmistelemme parhaillaan tv-sarjaa muslimitaustaisille nuorille uskoville naisille. Kuvaukset alkavat keväällä.
Islamin uskon hylänneistä tämä ihmisryhmä kärsii eniten uskoon tulonsa seurauksista. Heitä ahdistellaan, hyväksikäytetään ja vainotaan.
On sydäntä särkevää kuulla heidän kokemuksistaan. Uskoon tulleet nuoret ex-musliminaiset tuntevat, että heidät on jätetty aivan yksin.
– Tarvitsemme paljon esirukousta, että Al Hayat olisi kanava niille, jotka muutoin eivät saa ääntään ja hätäänsä kuuluville!
– Ykkösasiamme on aina ollut, että Al Hayatin kautta saa luotettavaa opetusta kristinuskosta ja islamista sekä hengellistä ruokaa, joka tyydyttää muslimien hengellisen nälän.