Shelanu TV ahertaa tuotannon parissa
Jaa somessa
Evan Santoro, Shelanu-kanavan johtaja, lähettää Avainmedian tukijoille ja lukijoille terveiset Tel Avivista:
”Shalom! Jatkamme Shelanu TV:n kuvauksia ja uusien ohjelmien editointia niin paljon kuin on mahdollista. Olemme saaneet paljon aikaiseksi käytettävissä olevan henkilökunnan ja kaluston voimin. Herra on ollut hyvä!
Shelanu TV:n tiimi tekee kovasti töitä.
Nettikanavan lisäksi teemme työtä sosiaalisessa mediassa ja siellä on nähtävissä suurta läpimurtoa.
Uusista testamenteista tuntuu olevan todella paljon kysyntää. Otamme yhteyttä kiinnostuneisiin ja yritämme aloittaa dialogin niin monen kanssa kuin pystymme. Kiitämme Jumalaa jokaisesta mahdollisuudesta jakaa hyviä uutisia Yeshuasta Israelin kansalle.
Uusien kuvattujen ohjelmien jälkikäsittely on loppusuoralla ja pyrimme saamaan ne pian nettikanavalle ja sosiaalisen median alustoille.
Saatuamme ne valmiiksi ohjelmia käännetään myös englanniksi, jotta uskovat ja tukijat eri puolilla maailmaa voivat katsoa ja ymmärtää ohjelmien sisällön.
Sääolosuhteiden takia ulkokuvauksia ei ole voinut talvikuukausien aikana tehdä, joten olemme kuvanneet ohjelmia Tel Avivin toimistossamme. Odotamme kovasti vielä budjetin hyväksymistä päästääksemme kuvaamaan lisää ohjelmia, jotka auttavat avaamaan israelilaisten silmät hengelliselle totuudelle.
Tiimini ja minä lähetämme teille suurkiitokset Shelanu TV:n näyn toteuttamisessa.
Olette kaiken tukipylväs Shelanu TV:n tiimille ja toiminnalle!”