– Israelissa on paljon satoa, mutta sadonkorjaajia vähän. Rukoilemme, että Herra lähettäisi meille lisää Mirjamin ja Haimin kaltaisia Israelin kadonneiden lampaiden etsijöitä.

Miriam ja Haim etsivät Israelin kadonneita lampaita

Jaa somessa

– Evankelistat Miriam ja hänen puolisonsa Haim ovat suuri siunaus seurakunnallemme ja erityisesti ihmisten johdattamisessa uskoon, kertovat Israelissa, Ashdodissa, sijaitsevan messiaanisen Beit Hallel -seurakunnan työntekijät.

Pariskunnan toiminta on olennainen osa kasvavan seurakunnan ydintoimintaa.

Kohtaaminen

leikkipuistossa

Miriamilla on viisi lasta puolisonsa kanssa.  Miriam vietti useita vuosia kotona hoitamassa lapsiaan, jonka jälkeen hän oli seurakunnan vapaaehtoistyöntekijä. Parhaillaan hän tekee työtä Avainmedian tuen turvin.

– Koin kotonaolon haastavana, sillä minulla on vahva evankelistan kutsu, kertoo Miriam.

– Rukoilin usein, että Jumala lähettäisi luokseni ihmisiä, koska en voinut lasten kanssa lähteä kauas kotikulmiltamme.

Usein ainoa paikka, johon Miriam pääsi kotoa, oli läheinen lasten leikkipuisto.

– Mutta Jumalalla ei ole maantieteellisiä rajoituksia, hymyilee Miriam iloisesti.

– Hän voi johdattaa kohtaamisiin missä tahansa.

Esimerkkinä Miriam kertoo siitä, kuinka hän tapasi leikkipuistossa nuoren äidin, Naomin. Naomi ei ollut kovinkaan sosiaalinen eikä ollut kiinnostunut rupattelemaan muiden äitien kanssa.

– Kului jonkin aikaa ennen kuin pääsimme juttusille, Miriam kertoo.

– Mutta kun saimme keskusteluyhteyden, tapahtui uskomattomia asioita: sain johdattaa Naomin uskoon. Samassa yhteydessä Jumala hoiti Naomia niin, että hän näytti muuttuvan kuin hetkessä. Hänessä on tapahtunut niin suuri muutos, että Naomi on tällä hetkellä yhden suurimpien vasta uskoon tulleiden kotiryhmiemme vetäjiä.

Jumala vastasi huutoon

Haim tuli uskoon pian täytettyään 21 vuotta.

– Olin menettänyt ainoan veljeni, ja minusta tuntui, että elämällä ei ole minulle mitään annettavaa eikä sillä ole mitään merkitystä. Koin suurta tyhjyyttä.

Haim oli mennyt retkeilemään ja telttailemaan metsään kavereidensa kanssa.

– Metsän hiljaisuudessa katselin itsekseni puiden latvoihin ja mietin ensimmäistä kertaa elämässäni, kuka on tehnyt puut? Miksi puita on olemassa? Miksi me ihmiset olemme olemassa?

Haim halusi niin kiihkeästi vastauksia, että hän huudahti Jumalalle:

– En lähde pois tästä paikasta ennen kuin saan vastauksia! En, vaikka minun pitäisi olla täällä koko yö!

Se, mitä tapahtui seuraavaksi, muutti Haimin koko elämän.

Haim tunsi sydämessään äänen, joka oli kuin osa häntä, sanovan:

– Katso poikaani.

Haim ei tuntenut Raamattua, eikä hänellä ollut käsitystä, kuka ja missä voisi olla mainittu poika.

Haim kohotti päätään ja näki näyn, joka pudotti hänet polvilleen: hän näki lyödyn, verisen miehen riippuvan ristillä. Hän ei pystynyt katsomaan mieheen, koska hän koki syyllisyyttä ja häpeää.

– Miksi? Mitä hän on tehnyt, Haim kysyi.

– Hän ei tehnyt mitään. Häntä rangaistiin sinun vuoksesi. Hän valitsi tämän sinun vuoksesi.

Haim hätkähti ja hämmästyi. Siinä, metsän keskellä, yksin, hän kohtasi Jeesuksen ensimmäistä kertaa elämässään.

Seuraavassa hetkessä hän itki syntejään ja tunsi samalla, miten hän puhdistui kokonaan.

Hän koki ensimmäistä kertaa elämässään yli ymmärryksen käyvää rauhaa. Hän tunsi olevansa kokonainen.

Haimin Jumala-kokemus oli niin voimakas, että oli kuin metsästä olisi poistunut eri mies kuin sinne oli mennyt. Jumala täytti Haimin suurella halulla kertoa kaikille Jeesuksesta. Ja sitä hän on nyt tehnyt usean vuoden ajan. Minne hän vain meneekään, kertoo hän Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Kulkiessaan kadulla hän saattaa kokea Jumalan kehottavan häntä pysähtymään, jolloin hän kääntyy, tervehtii tätä henkilöä ja alkaa keskustella.

Lukemattomia tullut uskoon

– Olemme nähneet lukemattomien ihmisten löytävän Jeesuksen ja tulevan uskoon sen jälkeen, kun Miriam tai Haim on puhunut heidän kanssaan, kertovat Beit Hallel -seurakunnan työntekijät.

– Kaikki uskovat on kutsuttu julistamaan ilosanomaa, he muistuttavat ja jatkavat:

– Lisäksi on ihmisiä, joilla on erityinen Jumalan antama lahja ja kutsu evankelioida muita. Heidät tunnistaa heidän hedelmistään.

”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni…” (Matt. 28:19).

– Tämä on suuri tehtävä. Poikkeuksellisen suuri kutsu johtaa poikkeuksellisiin tuloksiinkin, muistuttaa seurakunnan työntekijä.

– Pariskunta on todella innostunut saavuttamaan uskosta osattomia. On hienoa seurata, miten ihmisiä pelastuu ja parantuu heidän työnsä kautta. Juuri heidänlaisiaan tarvitsemme.

”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen” (Matt. 9:37–38).

– Israelissa on paljon satoa, mutta sadonkorjaajia on vain vähän. Rukouksemme on, että elon Herra lähettäisi meille lisää Mirjamin ja Haimin kaltaisia Israelin kadonneiden lampaiden etsijöitä ja niitä ihmisiä, joiden antama tuki mahdollistaa tällaisten ihmisten siirtymisen kokoaikaiseen lähetystyöhön.

Satu Rönkkö

Kuva Beit Hallel -seurakunta

Tue kohdetta – lahjoita