Jo lähes 20 vuotta hanke ”Isi, tule kotiin!” on auttanut eheyttämään vankien perhesuhteita.

”Teemme kaiken mahdollisen perheiden pelastamiseksi!”

Jaa uutinen

Joulu on meille ihmeiden, ilon ja tulevaisuuden toivon aikaa. Erityisesti sitä tarvitsevat ne, jotka ovat elämässään hairahtuneet ja joutuneet kiven sisään. Eristys ulkomaailmasta ei vaikuta vain tällaisten ihmisten suhteeseen ympäröivään yhteiskuntaan vaan se katkaisee armottomasti myös yhteyden kaikkein rakkaimpiin ja lähimpiin ihmisiin. Kaikkein vaikeimpaan tilanteeseen joutuvat lapset. Jo lähes 20 vuotta hanke ”Isi, tule kotiin!” on auttanut eheyttämään vankien perhesuhteita.

 Hankkeen kautta aina joulun tienoilla vapaaehtoiset, koordinaattorit ja vankilatyöntekijät sekä asiaa tärkeänä pitävät ihmiset ovat pyrkineet tuomaan ihmeen jokaiseen kotiin ja jokaiseen sydämeen. He vierailevat vankiloissa, tapaavat vankeja ja tarjoavat heille apuaan ja tukeaan, jotta menetetyt suhteet sukulaisiin voitaisiin palauttaa.

Joulun aikana tuhannet perheet, joista joku jäsen istuu vankilassa kärsimässä tuomiotaan, saavat lahjoja – Lastenraamattuja ja leluja – sekä kalentereita ja kauniita joulukortteja, jotka on piirtänyt taiteilija Jelena Potjakina. Näihin kortteihin vankilassa istuvat isät ja äidit kirjoittavat omin käsin lämpimät ja hellät terveisensä lapsilleen. Näissä kirjeissä on aina käsittämättömän paljon rakkautta, hellyyttä ja lämpöä!

Vapaaehtoisten työ vaikuttaa paljolti vankien tulevaan kohtaloon. Pettyneet ja toivonsa menettäneet ihmiset saavat vihdoinkin edes jonkinlaisen toivon ja uuden elämän tarkoituksen, uskon siihen, että pian he palaavat lämpimään paikkaan, minkä nimi on ”koti” ja missä heitä kärsimättöminä odottavat aviopuolisot, vanhemmat ja – mikä kaikkein tärkeintä – rakkaat lapset.

Perhesiteet ovat tietenkin tärkeitä aikuisille, mutta vieläkin tärkeämpiä ne ovat heidän lapsilleen. Lasten tulee tietää ja muistaa, että isä ja äiti eivät ole heitä hylänneet, vaan että heillä on rakastavat vanhemmat, jotka pian palaavat kotiin, ja perhe saa jälleen olla yhdessä.

Kaikkein suurin toiveemme tätä hanketta toteuttaessamme on se, että lapset jaksaisivat odottaa vanhempiaan ja että vanhemmat voisivat huolehtia lapsistaan täysipainoisesti vapautumisensa jälkeen. Me teemme kaikkemme, jotta heidän välinen side säilyisi.

Ihannetilanne olisi, jos jokainen vankilassa istuva isä ja äiti voisi toivottaa hyvää joulua lapselleen henkilökohtaisesti, mutta koska vanhemmat ovat kiven sisällä, se on äärimmäisen hankalaa.

Mutta onneksi tällainen toive voidaan toteuttaa edes joidenkin vankivanhempien kohdalla. Valmistaudumme parhaillaan esittämään joulujuhlaohjelman parissa vankilassa. Vangit voivat katsoa sitä yhdessä lastensa kanssa ja toivottaa henkilökohtaisesti hyvää joulua lapselleen ojentaen lahjan, jonka vapaaehtoiset ovat etukäteen hankkineet. Tänä vuonna aikomuksemme on esittää todellinen joulunäytelmä, koska se on loistava mahdollisuus kertoa Vapahtajan syntymästä ihmisille, jotka sitä erityisesti tarvitsevat.

”Isi, tule kotiin!” -hanke kasvaa vuosi vuodelta – mukana on uusia vapaaehtoisia, ja yhä uudet seurakunnat tulevat mukaan kattamaan kuluja. Tuhannet haluavat koko sydämestään olla auttamassa lahjojen viemisessä koteihin ja tapaamisten järjestelemisessä.

Yksi pieni askel oikeaan suuntaan voi muuttaa satojen perheiden kohtalon, jotka jos milloin niin juuri nyt tarvitsevat apuamme, tukeamme ja rohkaisuamme. Sinäkin voit tulla mukaan!

Onhan jokainen ihminen, vaikkakin hairahtunut elämässään, sen arvoinen, että hänelle tarjotaan toivoa paremmasta ja onnellisesta elämästä.

Teksti Jan Volkov, hankkeen johtaja, Venäjä, kuva Isi, tule kotiin! -hanke

Isi, tule kotiin! -projektin tarkoitus on:

  • eheyttää sosiaaliset suhteet venäläisissä perheissä, joiden jäsen on joutunut vankilaan
  • toivottaa lapsille hyvää joulua ja välittää lahja heidän vankilassa sijaitsevalta vanhemmalta
  • sopeuttaa naiset ja miehet takaisin yhteiskuntaan ja perheeseen
  • välittää evankeliumi vangeille ja heidän lapsilleen

Tue kohdetta – lahjoita