"Israelissa on hengessä tapahtumassa uusi "avautuminen" ja aiemmin säännöllisesti kohtaamamme ankara vastarinta näyttää pehmentyvän."

Avautumista Israelissa

Jaa somessa

Israelilaisen, evankelioivan Shelanu TV:n johtaja Evan kertoo tämänhetkisestä tilanteesta:

– Jumala on niin hyvä! Minusta näyttää, että Israelissa on hengessä tapahtumassa uusi ”avautuminen” ja aiemmin säännöllisesti kohtaamamme ankara vastarinta näyttää pehmentyvän.

Evan kertoo eräästä kolmekymppisestä miehestä:

– Mies oli katsonut videoitamme ja päättänyt sitten lukea itse Uuden testamentin. Hän otti meihin yhteyttä ja pyysi apuamme löytääkseen muita uskovia. Esittelimme hänet pienelle opintoryhmälle Tel Avivissa, johon hän meni, ja käy innokkaasti edelleen.

Rakoilua ultraortodoksien keskuudessa

Ultraortodoksit ovat Israelissa kovinta ”maaperää”. Mutta jopa heidän keskuudessaan on nähtävissä rakoilua. Evan kuvailee:

– Muuan ultraortodoksinen nuori mies seurasi erään vaikutusvaltaisen israelilaisen rabbin opetuksia ja piti rabbia jopa messiaana. Mies otti meihin yhteyttä. Hän ryhtyi lukemaan Raamattua itse, ilman entisen seurakuntansa vaikutusta. Hän ymmärsi, että ihailtu rabbi ei ollutkaan messias.

– Nuori mies otti meihin uudelleen yhteyttä ja ilmoitti, että myös Yeshua (Jeesus) on väärä messias, ellemme pystyisi vakuuttamaan hänelle muuta. Työntekijämme Motti keskusteli hänen kanssaan kaksi tuntia Zoomissa. Heidän on määrä tavata uudelleen. Näyttää siltä, ​​että mies aidosti yrittää löytää vastauksia ja on matkalla oikeaan suuntaan. Aiomme olla hänen tukemaan, kun hän etsii totuutta.

Chaim yllättyi uutisesta

– Eräässä seurakunnan kokouksessa tapasimme israelilaisen, Chaim-nimisen miehen. Hän kertoi asuvansa perheensä kanssa Perussa ja tulleensa Israeliin lomalle, Evan kertoo.

Chaim sanoi, että hän oli tullut uskoon Perussa saatuaan ilmestyksen unessa. Hän ei ollut koskaan kuullut yhdestäkään Israelissa syntyneestä juutalaisesta, joka uskoisi Jeesukseen. Hän oli varma, että hän oli ainoa.

– Kun Chaim sai kuulla Shelanu TV:stä, hän suorastaan järkyttyi huomatessaan, että Israelissa on muitakin hänen kaltaisiaan, jotka uskovat Jeesukseen.

Chaim käy nyt edelleen kotiseurakunnassaan Perussa, mutta katsoo sen lisäksi netissä aktiivisesti Shelanu TV:tä oppiakseen lisää messiaanisesta uskosta.

Tue kohdetta – lahjoita