Ukrainasta paennut Angela sai kokea Jumalan kosketuksen Israelissa.

Rauha ja riemu valtasivat Angelan

Jaa somessa

Angela löysi itselleen uusia vaatteita Beit Hallelin varastosta, jota seurakunta ylläpitää.

Angelina opiskeli tyytyväisenä Ukrainan Harkovassa, kunnes Venäjän hyökkäys Ukrainaan alkoi. Hän teki saman tien päätöksen – hän lähtisi Israeliin, tekisi alijan. Päätöstä toki helpotti, että hänen vanhempansa olivat jo muuttaneet sinne aiemmin.

– Otimme Angelaan yhteyttä, koska hänen isänsä pyysi niin.

Kutsuimme hänet osallistumaan seurakuntamme kokouksiin ja tapahtumiin. Näin hän voisi kokea, että hänellä on paikka, mihin mennä uudessa kotimaassaan, kertovat Avainmedian tukemat Beit Hallelin työntekijät.

– Angela ilahtui yhteydenotostamme ja sanoi, että hän onkin tuntenut itsensä muukalaiseksi.

Beit Hallelista muutama nainen jutteli pitkään Angelan kanssa, ja he rukoilivat hänen rukousaiheidensa puolesta. Yksinäisyyden lisäksi etenkin kesken jääneet opinnot Ukrainassa vaivasivat häntä.

Rukouksen jälkeen Angela koki olonsa ihmeen rauhalliseksi.

– Selitimme Angelalle, että se, mitä hän koki, oli Jumalan kosketus, ja että Hän haluaa antaa enemmänkin. Kerroimme, että Jumala rakastaa häntä ja Hänellä on hyvä suunnitelma Angelan elämälle. Ja että Angela oppii tuntemaan lisää Jeesuksesta, kun hän käy seurakunnassa.

– Jokin aika tapahtuneen jälkeen Angela kertoi, että hän haluaisi pelastua. Rukoilimme pelastusrukouksen ja hän uudestisyntyi.

Rauha ja riemu valtasivat Angelan, ja hän itki ilosta.

Angela on nyt käynyt usein seurakunnassa ja liittynyt kotisoluun.

– Rukoilemme hänen ja muiden seurakunnassamme hiljattain uskoon tulleiden juutalaisten puolesta, että he saisivat kasvaa Herran armossa, seurakunnan työntekijät kertovat.

Tue kohdetta – lahjoita