Israelilaisen sotilaan vaimo Sophie kertoo elämästään Gazan sodan aikana

Israelilaisen, messiaanisen seurakunnan Beit Hallelin johtavan pastorin Israel Pochtarin poika Sasson Pochtar kutsuttiin reservistä Gazan sotaan heti terroristijärjestö Hamasin käynnistämän hyökkäyksen alettua 7.10.2023. Sassonin vaimo Sophie Pochtar kirjoitti kokemuksistaan, kun hänen puolisonsa oli sodassa. Sophie on Beit Hallelin ylistyksenjohtaja.

”Puolisoni Sasson sai puhelun 7. lokakuuta vain muutama tunti kammottavan hyökkäyksen jälkeen Israelin eteläosassa. Sasson – yhdessä tuhansien muiden miesten, isien, veljien ja poikien kanssa, jotka ovat osa IDF:n (Israel Defense Forces, Israelin puolustusvoimat) reservijoukkoja – kutsuttiin aktiivipalvelukseen.

Sasson puki univormunsa, pakkasi laukkunsa ja lähti tukikohtaansa jättäen minut ja kaksi pientä tytärtämme ”pitämään kotia pystyssä”.

Sassonin lähdettyä armeijaan ja sitä seuranneiden neljän kuukauden ajan tajusin, millaista on olla yksinhuoltaja.

Päätin saman tien lähteä neljävuotiaan Skye- ja kaksivuotiaan Kim-tyttäremme kanssa asumaan äitini luokse siksi aikaa, kun Sasson olisi armeijassa.

Seitsemän minuutin ajomatka äitini taloon tuona kauheana lokakuun 7. päivänä tuntui elämäni stressaavimmalta ajomatkalta. Kävin läpi kaikki mahdolliset skenaariot: ”Entä jos sireeni alkaa hälyttää?”, ”Entä jos terroristit tunkeutuvat tänne Ashdodiin?”

Olin siinä luulossa, että olisin äitini luona lasteni kanssa noin viikon ajan eikä koko tilanteen ratkeamiseen menisi sen kauemmin.

Päädyin lopulta jäämään yli kuukaudeksi äitini asuntoon tuntien olevani vastuussa meidän kaikkien henkisestä hyvinvoinnistamme.

Onneksi minulla on 8-vuotias pikkusisko, joka auttoi minua pikkutyttöjeni kanssa. Asuttuamme kolme viikkoa äitini luona ymmärsin, ettemme voisi palata entiseen asuntoomme, joka ei ollut meille tarpeeksi turvallinen. Päätin, että minun täytyy vaihtaa asuntoon, jossa on turvahuone, jottei minun tarvitsisi herätä öisin sireenien huutoon viedäkseni lapset rappukäytävään, jota pidettiin kerrostaloasuntomme turvallisimpana paikkana.

Jumalan avulla löysin meille uuden, ihanan kodin.

Muutto oli täysin minun harteillani, koska Sasson oli edelleen palveluksessa. Hän pystyi palaamaan vain hetkeksi ja auttoi minua siirtämään huonekalumme, muut tavarat siirsin itse neljän päivän aikana pienellä autollamme. Onneksi tyttöni pystyivät palaamaan päiväkotiin, ja pystyin kuljettamaan tavaroitamme aamuisin, kun he olivat päiväkodissa.

Välillä tunsin oloni rikkinäiseksi. Minulla oli paljon kysymyksiä Jumalalle ja olin ahdistunut perheemme puolesta.

Jätin omat tarpeeni taka-alalle ja tein kaikkeni, jotta lapseni olisivat iloisia ja heidän päivärutiininsa pysyisivät ennallaan. Rukoilin herkeämättä Sassonille varjelusta, että hän olisi turvassa, minne ikinä joutuisi.

Näiden kokemusten jälkeen koen vahvistuneeni henkisesti niin paljon, että voisin vaikka siirtää vuoria, mitä käytännössä olenkin joutunut tekemään huolehtiessani yksin lapsistamme ja aloittaessani jopa uudet opinnot.

Ei ole muuta selitystä sille, mistä sain voimaa, kuin että Jumala antoi minulle yliluonnollista voimaansa. Tunsin Hänen isällisen läsnäolonsa, kuinka Hän huolehti minusta, kun minä huolehdin tytöistäni. Hän tiesi lähettää oikeat ihmiset luokseni oikeaan aikaan ja oikeissa tilanteissa.

Tunsin Herran itkevän kanssani, murtuvan kanssani, nauravan kanssani. Muistan hiljaisen hetken, kun purskahdin kyyneliin ja huusin. Tämä tapahtui kymmenen päivää sodan alkamisen jälkeen. Kysyin Jumalalta ”miksi?”, ja valitin Hänelle, kuinka epäreilua kaikki oli. Ainoa asia, jonka kuulin Häneltä vastaukseksi oli: ”Huomaatko, että sydämessäsi ei ole enää vihaa, että olet täynnä rakkautta kuten pyysit minulta?” Purskahdin nauruun, puhdistavaan iloon. Tunsin ilon vapauttavan minut kokemastani tuskasta ja ahdistuksesta.

Neljä kuukautta sodan jälkeen Sasson vapautui palveluksesta. Keskitymme perhe-elämämme rakentamiseen. Kuluneiden kuukausien aikana olemme kokeneet paljon, yhdessä ja erikseen. Kokemusten purkamista riittää. Sasson on kokenut paljon palvelusaikanaan ja kantaa raskasta taakkaa. Jumala on johdattanut hänen luokseen ihmisiä, jotka auttavat ja tukevat häntä. He antavat hänen käsitellä tunteitaan, mitä hän näki ja koki palveluksensa aikana. Olemme kiitollisia seurakunnastamme, joka ei heti yritä korjata meitä, vaan hyväksyy meidät rikkinäisinä ja kärsivinä, niin kuin Jeesus tekisi. Nyt, kun yritämme palata tavalliseen elämäämme, sydämissämme oleva aukko on edelleen valtava. Kuitenkin Jumala ottaa hitaasti mutta varmasti kokemamme taakan pois harteiltamme ja antaa sydämiemme parantua.”