Evankeliumia yli kulttuurirajojen

Monissa Aasian maissa kristinuskoa pidetään länsimaisena uskontona. Todellisuudessa Jeesus eli ja vaikutti Lähi-idässä, ja kristinusko lähti leviämään ympäristössä, joka oli hyvin erilainen kuin nykyiset länsimaat. Itse asiassa monet Aasian yhteisölliset ja perhe- ja kunniakeskeiset kulttuurit muistuttavat joiltakin osin enemmän kristinuskon syntyajan maailmaa kuin moderni länsimainen kulttuuri. Tämä avaa lähetystyölle ja evankeliumin välittämiselle erityisiä näkökulmia.

Keskustelin hiljattain kahden kristityn intialaisen kanssa lasten seurustelusta ja avioliitosta. Intiassa järjestetyt avioliitot ovat yhä arkipäivää, mikä länsimaisesta yksilökeskeisestä kulttuurista katsottuna voi tuntua vieraalta tai jopa kielteiseltä. Aasiassa asia nähdään kuitenkin toisin: liiallista vapautta pidetään riskinä, sillä kokematon nuori saattaa tehdä elämänsä kannalta huonoja ratkaisuja.

Arkea jaetaan yhdessä, ja jopa häämatkalle saattavat lähteä mukaan molempien vanhemmat.

Ymmärtääksemme tätä näkökulmaa on ensin hahmotettava, mitä “perhe” tarkoittaa monissa Aasian maissa. Ydinperhe ei rajoitu kahteen ihmiseen ja heidän lapsiinsa, vaan siihen kuuluu laaja lähipiiri: vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat ja usein myös muita sukulaisia. Arkea jaetaan yhdessä, ja jopa häämatkalle saattavat lähteä mukaan molempien vanhemmat.

Siinä missä länsimaissa sukulaiset käyvät pikaisilla vierailuilla, Aasiassa tapaamiset voivat kestää viikkoja. Monin paikoin koko lähisuku asuu saman katon alla. Tällaisessa ympäristössä on luonnollista, että myös lähisuku haluaa varmistaa uuden perheenjäsenen sopivuuden – ja mielenkiintoista kyllä, tätä pidetään usein toimivana järjestelynä.

Raamattua lukiessa huomaa, että tämä ei ole kovin kaukana varhaiskristillisestä todellisuudesta. Apostolien teoissa kerrotaan useista tilanteista, joissa kokonainen perhekunta oli paikalla ja tuli uskoon yhdessä. Evankeliumi ei siis aina kohdistunut yksittäisiin ihmisiin, vaan usein koko yhteisöön. Tämä saattoi myös ehkäistä sen, että uskoon tullut olisi joutunut erilleen omasta perhekunnastaan.

Suomalaisille luonteva tapa puhua asiat suoraan voi tällaisessa ympäristössä johtaa ongelmiin.

Ei tarvitse matkustaa kauas Suomen rajojen ulkopuolelle huomatakseen, että totuus ei aina ole tärkein arvo. Monissa maissa kysymys on ennen kaikkea kunniasta ja häpeästä. Kunnia- ja häpeäkulttuureissa yksilön teot ja maine kietoutuvat tiiviisti perheen, suvun tai koko yhteisön kunniaan ja häpeään.

Suomalaisille luonteva tapa puhua asiat suoraan voi tällaisessa ympäristössä johtaa ongelmiin. Kunnia–häpeäkulttuurissa suorasukaisuus voi pahentaa tilannetta entisestään. Siksi viestit välitetään usein epäsuorasti luotetun henkilön kautta. Se, kuinka paljon sanoma matkalla muuttuu, riippuu pitkälti välittäjän luotettavuudesta.

Raamattu tarjoaa yllättävän ajankohtaisen näkökulman tähän.

Raamattu tarjoaa yllättävän ajankohtaisen näkökulman tähän. Jeesuksen ristinkuolema oli paitsi tuskallinen myös äärimmäisen häpeällinen rangaistus. Se kertoo Jumalan rakkaudesta – ja siitä, että Jeesus oli valmis kantamaan kaiken häpeän, jotta jokainen ihminen voisi pelastua.

Kun ajatellaan kristillistä lähetystyötä ja esimerkiksi sisällöntuotantoa Avainmedialla, on tärkeää tunnistaa omasta viitekehyksestä nousevat ajatukset, käsitykset ja toimintatavat, jotta ne eivät estäisi evankeliumin välittämistä täysin toisenlaiseen kulttuuriympäristöön.

Kysymys ei ole yksinkertainen. Usein luulemme tietävämme, miten asiat ovat, mutta kun otamme käteen Raamatun, se avaa meille myös tien toisenlaisiin kulttuurisiin todellisuuksiin.

Evankeliumi ei ole sidottu yhteen kulttuuriin – se on hyvä uutinen kaikille kansoille. Oppiessamme näkemään maailman myös toisen silmin voimme välittää sanoman Kristuksesta tavalla, joka koskettaa sydäntä ja kunnioittaa kuulijan taustaa.

Kirjoittaja on Avainmedian kehityspäällikkö.