Uskoontuloja tulvii poikkeusaikana somen kautta
Jaa somessa
Pandemian dramaattisen vaikutuksen myötä arabit ja muslimit ovat olleet entistä avoimempia evankeliumille, kun päällimmäiseksi mieleen on noussut oma iankaikkisuuskohtalo. Pandemian myötä sosiaalinen media on osoittautunut aina vain tehokkaammaksi työvälineeksi saavuttaa muslimimaailma, kun viime kuukausien lisäksi Ramadan-paastokuukausikin vietettiin eristyksissä toisista. Aiemmin verraten vähän palautteita saaduista maista Saudi-Arabia, Libya ja Jemen ovat nyt TOP 5 -maiden joukossa.
Suuri hengellinen nälkä
Al Hayatin ohjelmat ovat näkyneet keskeytyksettä joka päivä 24 h satelliittitelevision, puhelinsovellusten ja netin kautta. Koska kaikki ovat nyt sosiaalisessa mediassa, niin olemme mekin. Maaliskuusta lähtien Al Hayat aloitti Facebookissa suorat lähetykset, joita on 18 viikossa. Maalis-toukokuussa Fb-lähetykset tavoittivat 30 miljoonaa, joista yli kaksi miljoonaa reagoi jollakin tapaa lähetykseen joko kommentoimalla ja jakamalla linkkejä. Saimme viestejä yli kaksi miljoonaa, joista 40 000 vaati jälkihoitotiimiltä vastaamista tai puhelinsoittoa.
Lukemat ja palautteet osoittavat arabimaiden suurta hengellistä nälkää. Ihmiset ovat toivottomia ja peloissaan. Esimerkiksi sudanilaistaustaisen pastori Yassirin jokaisella lähetyksellä on ollut tuhansia seuraajia, ja yleensä jo puolen tunnin aikana hänelle on tullut yli 400 viestiä. Vaikka useat arabimaat ovat raportoineet suhteellisen pienistä tartunta- ja kuolinmääristä, Al Hayat on vastaanottanut viikoittain satoja rukousaiheita, joissa pyydetään esirukousta yksilöiden ja perheiden puolesta, jotka ovat saaneet koronatartunnan.
Jeesus antaa rauhan
Arabitiimiläiset ja suorien ohjelmien juontajat ovat olleet koronakriisin aikana kiireisimpiä ja työllistetyimpiä kuin koskaan. Juontajien kodeissa on yksi nurkkaus erotettu kuvauspaikaksi, josta he ovat yhteydessä katsojiin suorissa lähetyksissään. Kerromme päivittäin Facebook-ohjelmissa Jeesuksen antamasta rauhasta ja pelastuksesta ja rukoilemme katsojien puolesta. Viime aikoina on arabeja ja muslimeja tullut uskoon sosiaalisen median kautta enemmän kuin koskaan aikaisemmin: joka viikko vähintään 70–80 on ilmoittanut tulleensa uskoon. Kokemuksen perusteella tiedämme, että muslimimaissa on lisäksi monia, jotka eivät halua tai uskalla ilmoittaa uskonratkaisustaan.
Kun aloitimme marokon murteella viikoittaisen suoran Fb-lähetyksen kokosi se heti yli 7 000 katsojaa, ja ensimmäisen lähetyksen aikana kolme marokkolaista tuli uskoon antaen nimensä ja osoitteensa jälkihoitotiimille. Lähetyksen jälkeen muitakin marokkolaisia ilmoitti halustaan lähteä seuraamaan Kristusta.
Olin suunniltani
Al Hayatin työn kautta eräs kuuluisa marokkolainen laulaja-näyttelijä tuli uskoon. Otettuamme häneen yhteyttä nainen kertoi etsineensä totuutta pitkään: – Koronaepidemian puhjettua olin suorastaan suunniltani ja halusin selvittää asiat Jumalan kanssa.
Saimme puhelimitse rukoilla hänen puolestaan. Jemenissä kokonainen perhe tuli uskoon seurattuaan Musliminainen-lähetyksiä. Lähetimme perheen yhteystiedot paikalliselle uskovalle, joka on ohjaamassa nyt perheenjäseniä eteenpäin uskontiellä.
Sadonkorjuun aika
Rukoilkaa arabiosaston ja Al Hayatin tiimien puolesta. Teemme ympäripyöreitä päiviä evankelioidessamme ja auttaessamme katsojia löytämään Pelastajan. Korona-aika on ollut ohjelmien tekijöille ja koko tiimille hengellisesti siunattua aikaa, päivittäin rukoillaan ja pidetään yhteyttä ja yhteishenki on poikkeusoloissa entisestään tiivistynyt. Vaikka monella työmäärä on moninkertaistunut, jokainen haluaa tehdä nyt kaikkensa evankeliumin leviämiseksi kun siihen on hyvä mahdollisuus ja suuri kysyntä. Rukoilemme tietenkin, että olosuhteet palautuisivat pian normaaleiksi, koska pitkään jatkuessa epidemiatilanne vaikuttaa työhömme väistämättä taloudellisesti. Rukouksemme on, että Jumala auttaa suomalaista ja koko maailmanlaajuista seurakuntaa ja Kristuksen ruumista ymmärtämään, että nyt on sadonkorjuun aika!