Ettei yksikään hukkuisi

Testamentti lähetystyölle

Avainmedia Lähetysjärjestön olemassaolon tarkoitus on viedä evankeliumia kansanryhmille, jotka eivät vielä tunne Jeesusta.

Tätä tärkeää työtä on tehty lahjoitusvaroin sekä testamenttilahjoituksin jo 70 vuoden ajan. Moni ystävämme on halunnut, että heidän varansa tai osa niistä hyödyttää Jumalan valtakunnan työtä vielä heidän poisnukkumisensa jälkeenkin.

Avainmedialle osoitetun testamentin kautta mahdollistat sinulle tärkeän työn jatkumisen, ja perintönäsi moni saa kuulla evankeliumin ja monen elämä saa muuttua.

Yleishyödyllisenä järjestönä Avainmedian ei tarvitse maksaa perintö- eikä lahjaveroa testamenteilla saamistaan varoista tai omaisuudesta. Tämän takia lahjoituksesi voidaan käyttää kokonaan Avainmedian lähetystyöhön.

Eräs varkautelainen ystävämme testamenttasi valtaosan omaisuudestaan Avainmedialle. Varoilla kykenimme parantamaan toimitilojemme käytettävyyttä sekä rakentamaan uuden TV-studion, jossa on kuvattu jo tuhansia jaksoja eri ohjelmasarjoihin. Saamiemme palautteiden perusteella uudessa studiossa kuvatut jaksot ovat vaikuttaneet lukuisten ihmisten uskoontuloon.

Toinen työmme ystävä oli tehnyt jälkisäädöksen Avainmedian kautta Viron evankelioimistyöhön. Osa varoista kanavoitiin Viron Helluntaikirkon lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden kouluttamiseen, evankelioivien ohjelmien tekemiseen liikkeen Raadio7-radiokanavalle sekä muun muassa Tallinnassa 2024 järjestetyn evankelioimiskampanjan kuluihin. Loput varoista kohdistettiin Viron Pipliaseuran hankkeisiin. Kumpikin kumppanijärjestömme totesi lahjoituksen tulleen todella tarpeeseen.

Maailma tarvitsee evankeliumia – testamentti lähetystyölle auttaa kertomaan Jeesuksesta niille, jotka eivät häntä vielä tunne.

Testamentin laatijana voit rajata lahjoituksesi koskemaan joko koko omaisuutta tai jotakin osaa siitä. Kyseessä voi olla myös kiinteä, ennalta määrätty rahasumma, kiinteistö tai jokin muu tietty yksilöity esine tai asia.

Testamentti on ainoa tapa varmistaa tahtosi toteutuminen poismenosi jälkeen. Mikäli sinulla ei ole lähiomaisia eikä testamenttia, omaisuutesi menee kuolemasi jälkeen valtiolle.

Testamentin voi laatia itse, mutta on hyvä käyttää asiantuntijan tai lakitoimiston apua, jos perintö- ja testamenttioikeuteen liittyvät kysymykset eivät ole tuttuja. Näin varmistat jälkisäädöksen tekijänä, että viimeinen tahtosi toteutuu ja testamentin muotoseikat täyttyvät ja se on lainmukainen. Testamenttia voi halutessaan muuttaa myöhemmin.

Jos olet päättänyt tehdä testamentin Avainmedialle, lähetäthän siitä meille tiedon. Voimme tarvittaessa auttaa sinua testamentin laatimisen käytännön järjestelyissä.

Lisätietoja testamenttilahjoittamisesta toiminnanjohtaja Ilpo Jokimäeltä, puh. 041 318 5195.