Avainmedian yhteistyökumppani One for Israel esittää rohkeasti ohjelmia, joissa haastetaan ortodoksijuutalaisia rabbeja.

Rabbit kuulevat totuuden Messiaasta

Jaa somessa

Avainmedian yhteistyökumppani One for Israel on rohkeasti esittänyt ohjelmia, joissa haastetaan ortodoksijuutalaisia rabbeja. Israelissa ohjelmia on uskallettu katsoa 10–15 kertaa päivässä. Järjestön kaikkia videoita on katsottu maailmanlaajuisesti yli neljä miljoonaa kertaa.

Palautteita:

– Katsoessani videoitanne ymmärsin saman tien hyvän ja pahan eron. Olen aina ajatellut olevani syntinen. En ole uskonnollinen, mutta nyt tajusin totuuden. Kiitos teille kaikille!

– Rabbit ovat pimittäneet meiltä totuuden 2000 vuoden ajan, koska he ovat pelänneet hävittävänsä vaikutusvaltansa. Jeesus on tie, totuus ja elämä! Olette avanneet tuhansien ihmisten silmät. Monet uskovat, että Jeesus on Messias, mutta eivät uskalla myöntää sitä kenellekään. Nyt on tullut aika nostaa päämme pelottomasti.

– Olen alkujaan uskonnollinen juutalainen. En saanut kuitenkaan rauhaa mieltäni askarruttavilta kysymyksiltä. Mutta ajattelin, että antaa olla, olen syntynyt Israelissa ja näin täällä uskotaan.

– Olen nyt alkanut lukea opetuksianne. Ne kiinnostavat minua kovasti. Minusta tuntuu, että kuulen asioita, jotka on kätketty minulta aiemmin. Haluan oppia teiltä lisää!

– Löysin YouTubesta videoitanne. Olette mahtavia! Haluan oppia rukoilemaan, päästä syvään yhteyteen Jumalan kanssa ja seurata Jeesusta, Messiasta!

Boaz tekee evankelioivia videoita

Avainmedia tukee One for Israel -järjestön toimintaa maksamalla yhden työntekijän palkan. Tukemme menee Boaz-nimiselle nuorelle miehelle.

– Boaz päätti juuri armeijan. Hänellä on taiteellista silmää tehdessään videoita, mikä on hänen työnsä järjestömme palveluksessa. Boaz kuuluu Jerusalemissa messiaaniseen seurakuntaan, jonka pastorina toimii Meno Kalisher, kertoo One for Israelin media- ja evankeliointityön johtaja Eitan Bar.

Tue kohdetta – lahjoita