Vihollisen hyökkäysten sabotointi

Jeesukseen uskovat ovat hengellisessä sodassa. Efesolaiskirje paljastaa, ettei uskovilla ole taistelu verta ja lihaa vastaan vaan henkivaltoja vastaan (6:12).

Jaa blogikirjoitus

Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on tehoton, ja jokaisen kielen, joka nousee käymään kanssasi oikeutta, sinä osoitat vääräksi. Tämä on Herran palvelijoiden perintöosa, vanhurskaus, jonka he ovat minulta saaneet, sanoo Herra” (Jes. 54:17).

Kukaan ei haluaisi olla toisten tuomion tai kritiikin kohteena. Kuinka voimme osoittaa, että perusteettomien tuomioiden ja kritiikin antajat ovat väärässä? Puolustammeko itseämme? Suutummeko ja alammeko samalla tavalla kritisoimaan heitä? Mikään näistä ei ole Kirjoitusten mukaista

Jeesus on ylivoimaisesti paras esimerkki meille. ”Kun häntä herjattiin, hän ei herjannut takaisin. Kärsiessään hän ei uhkaillut vaan jätti asiansa hänen haltuunsa, joka tuomitsee oikein” (1. Piet. 2:23). Kun joku on meitä vastaan, on suuri houkutus antaa samalla tavalla takaisin. Ne jotka kritisoivat ja tuomitsevat meitä, huomaavat olevansa väärässä, kun suhtaudumme syytöksiin jumalallisesti emmekä anna sielunviholliselle tilaa toimia.

Jeesukseen uskovat ovat hengellisessä sodassa. Efesolaiskirje paljastaa, ettei uskovilla ole taistelu verta ja lihaa vastaan vaan henkivaltoja vastaan (6:12). Minulta meni vuosia tajuta, että sielunvihollinen on todellakin olemassa ja voi aiheuttaa pahoja ongelmia elämässäni. Kaikki paha, mitä maailmassa tapahtuu, on lähtöisin paholaisesta. Tämä on hyvä ymmärtää, että pystyy taistelemaan ja saamaan voiton hengellisessä sodassa.

Jesajan 54. luvussa mainittu perintöosa, joka meillä on Kristuksessa, on rauha, vanhurskaus, turva ja voitto vastustajasta. Sen kokevat ne, jotka seuraavat Herran esimerkkiä sydämestään. Uskosta Kristukseen seuraa elämäntapa, joka edustaa Hänen sydäntään, luonnettaan ja käytöstään.

Kun meillä on yhteys Jeesukseen, Hänen Henkensä elää meissä ja ”muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen” (2. Kor. 3:18). Meissä asuva Pyhä Henki ohjaa, kuinka elää oikein. Kun kasvaa uskossa, jumalaton elämäntapa tuntuu epämukavalta.

Toimiaksemme Jeesuksen mallin mukaan silloin, kun meitä vastaan hyökätään, tulee ensimmäiseksi rukoilla vastustajien puolesta, että he ymmärtäisivät, miten vaarallista on kohdella lähimmäisiään väärin. ”Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan, ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan” (Matt. 7:2).

On pidettävä katse kiinnitettynä Jeesukseen ja luotettava, että Hän antaa viisautta ja voimaa toimia oikein. Muista, että Jumalan antamista käskyistä suurin on: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, kaikella voimallasi ja kaikella ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi (Luuk. 10:27).

Ole kokosydäminen Kristukseen uskova, joka elää Herralle kaikilla elämän alueilla. Antaudu täysin Hänen käyttöönsä ja rukoile: ”Herra, annan sinulle koko elämäni. Tee, mitä haluat tehdä minussa, ja tee elämästäni juuri sellainen kuin Sinä olet sen suunnitellut.”

Salaisuus hengellisen sodankäynnin voittoihin on siinä, että rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestään, sielustaan, mielestään ja voimastaan. Kristuksessa jokainen meitä vastaan suunnattu paholaisen ase on tehoton!

Copyright© Joyce Meyer Ministries/Enjoying Everyday Life

Kaikki oikeudet pidätetään.

Lisää lukemista