Harvinainen kirjauutuus ”Messias ja rabbien opetukset” nyt suomeksi
Jaa somessa
Israelilaisen Eitan Barin kirja Messias ja rabbien opetukset – Miksi juutalaisuus ei hyväksy Jeesusta Messiaana? on juuri ilmestynyt.
Kahdentuhannen vuoden ajan rabbien opetukset ovat hallinneet juutalaisen kansan ja yhteisön käsitystä ja mielipidettä Messiaasta samalla torjuen ajatuksen, että Jeesus olisi juutalaisten Messias. Kirjan kirjoittaja on sitä mieltä, että nyt vihdoin on aika paljastaa nämä ennakkoluulot ja niiden perusteet. Kirja onkin saanut aikaan liikehdinnän, jonka kaltaista ei ole nähty sitten apostolien aikojen. Mutta mikä on ollut kirjoittajan motiivi?
– Me, jotka olemme syntyneet ja kasvaneet Israelissa, emme ole koskaan käyneet keskustelua Jeesuksesta tai hänen puheistaan. Sitä ei käyty kotona, ei synagogassa eikä mediassa. Myöskään Uusi testamentti ei ollut helposti saatavilla. Jeesus on pidetty kansaltamme salassa. 99,7 % juutalaisesta väestöstä Israelissa torjuu ajatuksen, että Jeesus olisi Messias, sanoo Eitan Bar.
– Kysyin itseltäni, kuinka on mahdollista, että juuri Israelissa, mistä evankeliumi sai alkunsa, sitä niin kovasti vastustetaan? Tämän salaisuuden tahdoin paljastaa.
Tel Avivissa syntyneen Eitanin perheeseen kuuluvat vaimo Kate ja poika Asaf. Eitan väitteli tohtoriksi Dallasin teologisessa seminaarissa vuonna 2020. Hänen väitöskirjatyönsä aihe oli pitkälti sama kuin hänen nyt suomeksi ilmestyneen kirjansakin (alkuteos, Refuting Rabbinic objections to Christianity & Messianic prophecies).
Eitanin väitöskirjatyötä edeltäviin opintoihin liittyi mediaopintoja ja julkaisututkimusta. Kirjan aihe alkoi kehittyä, kun Eitan kävi viiden vuoden ajan läpi rabbien kirjoituksia, lehtiartikkeleita ja videoita, joissa he esittivät väitteitään Jeesuksen messiaanisuutta ja Uutta testamenttia vastaan. Eitan Bar kertoo, että hänen kirjansa sai oikeastaan alkunsa hepreankielisistä videosisällöistä, joita hän julkaisi tuon viiden vuoden aikana ja jotka olivat hänen vastauksensa rabbien väitteisiin.
Eitan on töissä One for Israel -järjestössä, joka on Avainmedian kumppanijärjestö ja joka toimii Israelissa. Esitimme Eitanille muutamia kysymyksiä liittyen Messias ja rabbien opetukset -kirjaan ja sen saamaan vastanottoon.
Eitan, kirjasi aihe on ainutlaatuinen. Tiedätkö muita kirjoja tästä aiheesta?
– Tiedän vain yhden, Michael Brownin viisiosaisen teoksen Answering Rabbinic Objections to Jesus.
Kuinka paljon palautetta olet nyt saanut kirjasi englanninkielisestä versiosta ja kuinka paljon palautteesta on tullut Israelista?
– Yli 1200 kirja-arvion keskiarvo Amazonissa on 4,8 viiden ollessa maksimi! Kirjaani ei ole toistaiseksi saatavana heprean kielellä, mutta sen sisältö on 150 videon muodossa hepreaksi. Tänä päivänä näemme yhä useamman Israelin juutalaisen tulevan uskoon Jeesukseen juuri näiden videoiden vaikutuksesta. Määrät ovat jo sellaisia, että vastaavaa ei ole koettu kahteen tuhanteen vuoteen!
Onko sinulla käytössäsi jokin media-alusta, jossa voit edelleen käydä keskustelua kirjan lukijoiden ja siitä kiinnostuneiden kanssa?
– Kyllä, hepreankielinen nettisivu on iGod.co.il. Tämän lisäksi olemme YouTubessa, ja Facebookissa meillä on yli 70 000 seuraajaa Israelista. Kirjan englanninkielisen version tarkoitus on enemmänkin valistaa kristikuntaa kuin evankelioida.
Onko yksikään rabbi Israelissa kommentoinut kirjaasi millään tavoin?
– Toki, monet ovat. Useimmat ovat häiriköineet ja uhkailleet. Olen saanut pari tappouhkausta, jotka kohdistuivat itseeni ja perheeseeni. Näiden vuoksi jouduin ottamaan yhteyttä poliisin. Mutta ei se minua pysäytä. En myöskään ole näille rabbeille katkera tai kanna heille kaunaa. Olihan tilanne apostoli Paavalilla samankaltainen. Rakastan heitä ja olen valmis antamaan elämäni, jos voin saada heidät uskomaan Messiaaseen.
Kuinka messiaaninen yhteisö Israelissa käyttää kirjaasi ja sen aineistoa? Ovatko he kokeneet sen hyödylliseksi?
– He käyttävät aineistoa koko ajan, etenkin videoita. Juuri näistä videoista on tullut Israelin messiaanisten keskuudessa ikään kuin oletusarvoinen työväline.
Oletko nähnyt muutosta yleisessä mielipiteessä Israelissa ja avoimempaa keskustelukulttuuria Jeesuksesta Messiaana?
– Kyllä, Jeesus on jälleen puheenaihe – lähes 2 000 vuoden hiljaisuuden jälkeen, jona aikana aihe on ollut tabu. Videoillani oli tähän suuri vaikutus. Niitä on katsottu Israelissa lähes 35 miljoonaa kertaa, ja maassahan on vain 9 miljoonaa asukasta.
Eitan, mitä tahtoisit sanoa suomalaiselle yleisölle?
– Rukoilkaa meidän puolestamme, jotka olemme täällä etulinjassa. Ja rukoilkaa pelastusta Israelille!
Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmasi ja odotuksesi apologetiikan ja evankelioinnin alueella?
– Paljolti samat – paljon on työtä edessä. Kahden vuosituhannen jälkeen vain 1 % juutalaisväestöstä on kuullut evankeliumin Yeshuasta, Messiaastamme. Nyt on Israelin aika kääntyä takaisin Jumalan puoleen!
Viiden tähden kirja
Messias ja rabbien opetukset -kirja on saatavana Avainmedian nettikirjakaupasta avainmedia.org/kauppa sekä lukuisista seurakuntien kirjamyyntipisteistä ympäri maan.
Kirja on julkaistu yhteistyössä Päivä osakeyhtiön kanssa. Suomenkielisen laitoksen on taiten ja huolella suomentanut Kaija Turunen.
Amazon-kirjakaupassa Eitan Barin englanninkielinen alkuteos on messiaanista judaismia käsittelevän aihepiirin myydyin kirja. Kirja on saanut Amazonissa 1 245 arvostelua, joista 90 % arvioi kirjan viiden tähden kirjaksi.
Teksti Eero Antturi