Kansainvälinen rukouspäivä ex-muslimien ja muslimimaailman puolesta 18.11.2021
Jaa somessa
Marraskuun 18. päivänä pidetään järjestyksessään toinen rukoustapahtuma ex-muslimiuskovien puolesta. Monissa muslimimaissa islamin uskon hylänneitä ja Kristuksen seuraajiksi kääntyneitä hyljeksitään perheen, suvun, yhteiskunnan ja jopa kristillisten seurakuntien taholta. Monia vainotaan ja jopa tapetaan. Muslimitaustaiset uskovat tarvitsevat tukea, opetusta ja rohkaisua menetettyään työ- ja opiskelupaikkansa, kodin ja ihmissuhteet.
Sen tähden vuotuisen rukoustapahtuman teemana on kertoa Jeesusta seuraaville entisille muslimeille, että ”Et ole yksin” vaan he ovat osa suurta perhettä.
Viime vuonna ensimmäinen kansainvälinen rukouspäivä muslimitaustaisten uskovien puolesta sai valtaisan suosion ympäri maailmaa. Avainmedian arabiosaston ja Al Hayatin laajan yhteistyöverkoston kautta rukousrintamassa oli mukana suuri joukko uskovia, seurakuntia ja järjestöjä Euroopasta, Afrikasta, Aasiasta, Latinalaisesta Amerikasta, Australiasta sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikasta. Näiden seurakuntien ja tunnettujen kansainvälisten lähetysjärjestöjen piiriin kuuluu miljoonia ihmisiä. Pelkästään Etelä-Amerikan monimiljoonaisten kristittyjen kesken pidettiin jopa 48-tuntisia rukousvartioita seurakunnissa.
Avainmedian Keravan studiolta lähetetyissä suorissa lähetyksissä oli 60 videotervehdystä eri puolilta maailmaa pastoreilta, lähetystyöntekijöiltä ja kansainvälisten järjestön johtajilta, jotka rukoilivat ja rohkaisivat ex-muslimeja. Lähetykset käännettiin englannista arabiaksi, farsiksi ja urduksi.
Saksassa yleisötilaisuuksia
Tänä vuonna rukoustapahtuma järjestetään Saksassa yleisötilaisuuksina, joihin odotetaan 500-1000 osallistujaa paikan päälle. Mukana on useita ex-muslimiuskovia.
Rukouspäivän aikana lähetetään myös suoria lähetyksiä englanniksi sekä arabiaksi, turkiksi ja farsiksi tulkattuina.
Tapahtumassa mukana kuuluisa messiaaninen laulaja
Rukouspäivä-tapahtuma saa musiikkivieraakseen kansainvälisesti tunnetun juutalaisen laulajan ja puhujan, Sarah Libermanin, jonka ylistyslauluilla on esimerkiksi YouTubessa miljoonia katsojia. Ennen uskoon tuloaan Sarah vihasi arabeja, mutta kohdattuaan Messiaan, Jumala laski hänen sydämelleen rakkauden arabeja ja muslimeja kohtaan. Hän on opiskellut arabiaakin voidakseen laulaa Jeesuksesta arabiaksi.
– Minulle on kunnia olla mukana rukouspäivässä 18.11. Oma rukoukseni muslimitaustaisten uskovien puolesta pohjautuu roomalaiskirjeen jakeeseen ”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?”, Sarah sanoo.
– Rohkaisen ex-muslimeja menemään rohkeasti uskon tiellä eteenpäin täytettyinä Hänen rohkeudellaan ja vahvoina Herran sotureina kulkemaan minne tahansa Jumala johdattaa.
– Rukoilen Jeshuan nimessä, että ex-muslimit toimivat Daavidin tavoin, joka nousi Goljatia vastaan ja voitti tämän Herran avulla. Haluan sanoa kaikille ex-muslimeille, että Jumala on kanssanne eikä mikään voi teitä estää. Shalom Alechem, Salaam Aleikum!
Suoria englanninkielisiä lähetyksiä juontaa tri Yassir Eric ja Avainmedian arabiosaston ja Al Hayat -kanavan johtaja Aaron Ibrahim.
Suoria lähetyksiä voi seurata 18.11. klo 20-22 Suomen aikaa Avainmedian UskoTV:ltä www.uskotv.fi (konekäännöksenä suomeksi) ja englanninkielisinä lähetyksinä Al Hayatin sivustolta www. alhayat.tv sekä https://fb.me/e/1Ps8tHht1 Kun klikkaat Fb-sivustolla ”going”-linkkiä, saat ilmoituksen, kun suora lähetys alkaa.
Tule mukaan rukoilemaan uskoon tulleiden muslimien puolesta!