Ex-musliminaisen ohjelmat kumoavat muslimioppineiden opetuksia
Jaa somessa
Muslimitaustalta uskoon tullut Farha on tehnyt Al Hayat -kanavalle satoja ohjelmia. Opiskellessaan nuorena asianajajaksi kotimaassaan Egyptissä hän alkoi selvittää, mihin kristityt uskovat. Farhasta tuli Kristuksen seuraaja ja innokas evankelista. Vainon takia hän joutui muuttamaan Egyptistä pois.
Yhden oven sulkeuduttua Farha jatkoi muslimien tavoittamista internetissä ja hänestä tuli tehokas nettievankelista.
Al Hayatin johtaja Aaron Ibrahim oli tutustunut Farhaan vuonna 1999 Internetin Paltalk-keskustelukanavalla, jossa kristityt ja muslimit keskustelevat uskonasioista. Aaron kuuli Farhan keskusteluja muslimien kanssa.
– Farhan viisaat ja rohkeat vastaukset muslimeille herättivät suurta mielenkiintoa Paltalkissa, ja ehdotin Farhalle televisio-ohjelmien tekoa. Farha mietti pitkään kameran eteen astumista, Aaron muistelee 2009 alkaneen tv-yhteistyön alkua Farhan kanssa.
Farha aloitti toisten uskoon tulleiden musliminaisten kanssa Musliminainen-sarjan viikoittaiset suorat lähetykset Al Hayatilla. Farha on tehnyt myös Koraania ja islamia käsitteleviä ohjelmia islamin asiantuntijan Malek Meselmanin kanssa.
Mitä on turbaanin alla
Mitä on turbaanin alla -sarjassa Farha tarttuu islamin oppineiden netissä ja sosiaalisessa mediassa levittämiin suoranaisiin valheisiin ja islamin opetuksiin. Videoissa opetetaan esimerkiksi, että profeetta Muhammadin jalkojen pesuvettä juonut on varmasti saanut paikan paratiisissa tai jos muistelee profeetan tyttären pojan kuolemaa ja itkee sen takia, vuodatetut kyyneleet pyyhkivät pois syntejä. Varsinkin oppimaton ja islamin opetuksista tietämätön kansanosa jakaa imaamien videoita laajalti.
Islamin tietämyksensä pohjalta Farha vie muslimien opetuksilta pohjan ja tuo esille totuuden.
Farhan Mitä on turbaanin alla -ohjelmat ovat hyvin suosittuja, ja niillä on satoja tuhansia katsojia joka viikko. Sosiaalisessa mediassa ohjelmia jaetaan vilkkaasti ja laitetaanpa niitä tekijänoikeuksista piittaamatta luvattakin muiden tahojen kotisivuille ja somealustoille, joista ne jatkavat leviämistään taas uusille katsojille Al Hayatin omien tv-lähetysten, kotisivujen, YouTube- ja somekanavien lisäksi.
Valokuva johdatti uskon tielle
Farhan ohjelmat ovat alusta saakka olleet suosittuja ja niistä saadaan paljon palautetta. Farha muistaa erityisesti kahta mieleenpainuvaa puhelua. Farhan uskoontulotodistus kuvattiin Avainmedian studiolla 2016.
– Kuvitusta valittaessa meillä oli monia valokuvia käytettävissä, mutta koimme editointivaiheessa selvästi, että erityisesti yksi valokuva tulee näkyä ohjelmassa, Al Hayat -kanavan johtaja Aaron Ibrahim muistelee Farhan todistusohjelman valmistumista.
Kuva on otettu Egyptissä yli 30 vuotta sitten. Siinä Farha on ystävättärensä kanssa retkellä Luxorin lähellä Kuninkaiden laaksossa. Farha todisti ystävälleen usein Jeesuksesta. Farha kertoo:
– Minulle soitti nainen, joka kertoi nähneensä uskoontulotodistukseni ja tuon valokuvan Al Hayatilla. Soittaja kertoi, että valokuvassa Farhan vieressä seisova nainen on hänen äitinsä.
– Äitini kuoli kolme vuotta sitten. Hän kertoi sinusta usein ja kuinka todistit Jeesuksesta, tytär kertoi.
– Minäkin kiinnostuin kristinuskosta, aloin katsoa ohjelmiasi ja halusin nyt ottaa sinuun yhteyttä, nainen kertoi Farhalle ja lisäsi:
– Haluaisin antaa elämäni Jeesukselle.
Ilomielin Farha rukoili naisen puolesta!
Veljenpojan puhelu
Kaksi viikkoa valokuvatapahtuman jälkeen Farha sai soittopyynnön katsojalta, joka osoittautui Farhan Egyptissä asuvaksi veljenpojaksi. Tämä oli nähnyt Farhan Al Hayatilla ja alkanut seurata ohjelmia. Veljenpoika kertoi puhelimessa:
– Farha-täti, olet ihan oikeassa. Mitä on turbaanin alla -ohjelmat osoittavat, kuinka islamin oppineiden suusta päässeet sammakot ja valheet eivät pidä ollenkaan paikkaansa vaan johdattavat ihmisiä harhaan.
Veljenpoika halusi kääntyä Kristuksen seuraajaksi ja Farha sai rukoilla ja johdattaa hänet uskoon.
Veljenpojan johdattaminen Jeesuksen luo oli Farhalle erityisen koskettavaa, sillä kristityksi tulon jälkeen suku ja perhe hylkäsivät Farhan eikä hän ole nähnyt omaa äitiäänkään 30 vuoteen.
Nyt tuli tiettävästi ensimmäinen sukulainen uskoon!
Farha rohkaisee:
– Joskus kestää pitkäänkin kunnes saadaan satoa sanan kylvämisestä. Ollaan kärsivällisiä ja jatketaan rukousta perheittemme ja ystäviemme puolesta!