"Haluamme, että ohjelmamme puhuvat lempeästi naisten sydämille."

”Kuulin kolmesti: Tule”

Jaa somessa

Afganistanilainen Helene Gaheez etsi perhettään puolitoista vuotta. Kolme päivää sen jälkeen, kun hän rukoili ensimmäisen kerran Jeesusta, kaikki muuttui.

”Afganistanista lähteminen oli yksi vaikeimmista päätöksistä, joita olen koskaan joutunut tekemään. Kotimaani tilanteen vuoksi ymmärsin, ettei sinne jääminen ollut enää turvallista”, kertoo Helene Gaheez.

Nykyään Sveitsissä asuva Helene kuuluu Afganistaniin suunnatun kristillisen satelliittikanavan Mozhda TV:n johtajistoon.

Puolitoista vuotta ilman tietoa

Matkustettuaan vuonna 1990 Afganistanista Sveitsiin Helene ei tiennyt, missä hänen perheensä oli. Kommunistihallinnon kaatumista seuranneen sisällissodan aikana yhteydenpito vaikeutui, ja lopulta yhteys perheeseen katkesi kokonaan. Helene yritti etsiä läheisiään kansainvälisten järjestöjen avulla, mutta tuloksetta.

Helene oli kasvanut Afganistanissa perheessä, jossa uskonnolla ei ollut keskeistä sijaa, vaikka ympäröivä yhteiskunta oli vahvasti islamin kyllästämä. Perheen katoaminen ajoi hänet etsimään apua myös uskonnosta.

– Rukoilin aiemman uskontoni, islamin, mukaisesti, mutta en saanut vastauksia.

Kolme kertaa sama uni

Samoihin aikoihin kristitty työtoveri pyysi Heleneä rukoilemaan kanssaan. Sitten Helene näki erikoisen unen, jossavaloa täynnä olevamies sanoi hänelle yksinkertaisesti: ”Tule.” Uni toistui kolmesti.

Iranilainen ystävä arveli miehen olevan Jeesus.

Helene päätti rukoilla Jeesusta ensimmäistä kertaa. Hän pyysi tätä auttamaan perheen löytämisessä.

Kolme päivää rukouksen jälkeen tapahtui se, mitä Helene oli odottanut puolitoista vuotta: hän sai viimein tietoja perheestään ja pystyi ottamaan heihin uudelleen yhteyttä.

”Elämäni muuttui täysin”

Rukousvastaus sai Helenen tarttumaan Raamattuun. Hän halusi selvittää, kuka Jeesus todella oli.

– Mitä enemmän etsin, sitä vakuuttuneemmaksi tulin evankeliumin totuudesta. Lopulta päätin seurata Jeesusta, ja tuo päätös muutti elämäni täysin.

Helene löysi rauhan pelon tilalle ja toivon epävarmuuden sijaan. Usko synnytti myös halun antaa anteeksi toisille ja kertoa heille Jumalan rakkaudesta.

– Elämäni sai uuden tarkoituksen: jakaa Jumalan rakkautta toisille.

Jeesuksen seuraamisella oli kuitenkin hintansa. Tärkeitä ihmissuhteita katkesi, kun osa sukulaisista ja ystävistä hylkäsi hänet.

– Oli aikoja, jolloin tunsin itseni yksinäiseksi ja väärinymmärretyksi. Mutta olen myös kokenut Jumalan uskollisuutta toisten uskovien kautta. Heistä tuli minulle kuin perhe. Hinta on ollut todellinen, mutta en ole koskaan katunut Kristuksen seuraamista.

Paštulle usko ei ole yksityisasia

Helene on paštu eli hän kuuluu Afganistanin suurimpaan etniseen ryhmään.

Paštujen elämässä perheellä, suvulla ja yhteisöllä on suuri merkitys. Myös kunnia, vieraanvaraisuus ja uskollisuus ovat tärkeitä arvoja. Uskonto, kulttuuri ja heimoidentiteetti kietoutuvat vahvasti yhteen.

Siksi kristinuskoon tutustuminen voi olla vaikeaa. Päätös seurata Jeesusta voidaan tulkita oman perheen ja yhteisön hylkäämiseksi.

– Tämä pelko estää usein ihmisiä tutustumasta avoimesti kristilliseen uskoon. Siksi pyrimme Mozhda TV:n ohjelmissa kertomaan evankeliumista nöyrästi, kunnioittavasti ja rakkaudella.

– Jeesuksen seuraaminen ei tarkoita oman kansansa hylkäämistä. Jeesus täyttää Jumalan suunnitelman jokaista kansaa ja heimoa varten.

Helene tuntee myös vuosikymmeniä jatkuneiden sotien, menetysten ja pakolaisuuden vaikutukset.

– Nämä kokemukset muovaavat sitä, miten ajattelemme, kehen luotamme ja miten suhtaudumme elämän haasteisiin.

Media vie takaisin Afganistaniin

Nyt Helene on yksi neljästä afgaanijohtajasta uudella satelliittikanavalla. Hän pitää tehtävää sekä suurena kunniana että vastuuna.

– Jokainen tuottamamme ohjelma on mahdollisuus rohkaista ihmisiä, vastata vaikeisiin kysymyksiin ja kertoa Kristuksen rakkaudesta niille, joilla ei ehkä koskaan ole mahdollisuutta tavata kristittyä henkilökohtaisesti.

Monet talibanit ovat paštuja, mutta Helene korostaa, ettei Mozhda TV:n tarkoituksena ole hyökätä mitään ryhmää vastaan.

– Tehtävämme on tavoittaa kaikki afgaanit Jumalan rakkauden sanomalla heidän taustastaan tai uskomuksistaan riippumatta.

Kun nainen ei voi lähteä kotoaan

Helenellä on tärkeä rooli erityisesti naisille suunnattujen ohjelmien suunnittelussa. Afganistanissa kasvaneena hän tuntee kotimaansa naisten kohtaamat vaikeudet ja heidän sinnikkyytensä.

– Haluamme ohjelmiemme puhuvan lempeästi naisten sydämille ja muistuttavan heitä siitä, etteivät he ole yksin. Haluamme tarjota lohtua ja käytännön apua jokapäiväiseen elämään.

Ohjelmissa on tarkoitus käsitellä muun muassa perhesuhteita, vanhemmuutta, henkistä hyvinvointia, koulutusta, terveyttä ja anteeksiantoa. Samalla vastataan kysymyksiin Jeesuksesta ja kristillisestä uskosta.

Helenelle on tärkeää, että ohjelmissa otetaan huomioon afganistanilainen kulttuuri.

– Toivon ohjelmiamme katsovan naisen tietävän, että hänen elämällään on merkitystä. Vaikka televisio ei voi korvata henkilökohtaisia ihmissuhteita, se voi olla elämänlanka niille, joilla ei ole ketään muuta, jonka puoleen kääntyä.

Mozhda TV haluaa tavoittaa myös lapset, joiden mahdollisuudet koulutukseen ovat Afganistanissa usein rajalliset. Suunnitelmissa on muun muassa lukutaitoa edistävä ohjelma.

– Media voi avata ovia oppimiseen, innostaa lapsia unelmoimaan ja opettaa sellaisia arvoja kuin ystävällisyys, rehellisyys, anteeksianto ja toisten kunnioitus.

Yksi asia muistettavaksi

Kun Heleneltä kysyy, mitä hän sanoisi tavalliselle paštunaiselle, joka ei ole koskaan kuullut Jeesuksesta, vastaus on odottamaton: ihan aluksi hän ei sanoisi mitään.

Ensin hän kuuntelisi.

– Kuuntelisin hänen tarinaansa kunnioittavasti, sillä jokaisen naisen elämänmatka on ainutlaatuinen.

Sen jälkeen Helene kertoisi Jeesuksesta ja siitä, miten tämä kohteli naisia arvokkaasti ja myötätuntoisesti.

Jos nainen muistaisi keskustelusta vuosien päästä vain yhden asian, Helene toivoisi sen olevan tämä:

– On olemassa Jumala, joka tuntee hänet nimeltä, näkee hänen kyyneleensä, kuulee hänen rukouksensa ja kutsuu hänet suhteeseen kanssaan Jeesuksen kautta.

Afganistan ei jäänyt taakse

Helene asuu lännessä, mutta osa hänen sydämestään on edelleen Afganistanissa. Hän kaipaa kotimaataan, perhettään, kulttuuriaan ja kansaansa.

Sveitsiin päätyminen on kuitenkin saanut vuosien myötä uuden merkityksen.

– En näe Sveitsiä matkani päätepisteenä. Se on paikka, josta käsin Jumala on kutsunut minut jatkamaan Afganistanin kansan palvelemista.

Helenen mukaan rohkeus työhön tulee uskosta Jumalaan ja tiedosta, että Hän hallitsee kaikkea.

– Aloitan jokaisen päivän rukoilemalla ja lukemalla Raamattua. Jumalan sana antaa minulle viisautta, rauhaa ja voimaa kaikkeen, mitä edessä on. Jumalan kutsu on pelkojani suurempi.

Teksti Satu Rönkkö

Kuva Markus Kujala

Tue kohdetta – lahjoita