”Jumala kuulee varmasti kaikki rukouksemme ja vastaa niihin.”

Isaac Liu rohkaisi suomalaisia

Jaa somessa

Kiinalaissyntyinen, Saksassa asuva pastori Isaac Liu oli rukoillut Jumalalta erityistä raamatunkohtaa maaliskuussa toteutuneelle Suomen-matkalleen. Hän oli saanut sydämelleen kohdan Malakia 3:16.

”Mutta kun ne, jotka Herraa pelkäävät, puhuvat kaikesta tästä, Herra kuulee, mitä he sanovat.

Kaikki kirjoitetaan muistiin hänen edessään. Se koituu iloksi niille, jotka kunnioittavat häntä ja pelkäävät hänen nimeään.”

– Haluan rohkaista suomalaisia, ettette väsy lähetystyöhön ja rukoilette edelleen lähetystyöntekijöiden puolesta. En tiedä muita maita, joissa olisi niin suuri lähetysinto kuin Suomessa, jopa pienissä seurakunnissa, sanoi Isaac.

Rukousaiheita

– Jumala etsii rukoilijoita. Täyttäköön ilo ja rauha sydämenne, jotta edelleen rukoilisitte kansojen puolesta. Elämme ehkä haastavinta aikaa maailmanhistoriassa.

– Tähän liittyy saamani toinen raamatunpaikka 1. Kor. 15:58. ”Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.”

– Rukoilkaa vainotun seurakunnan puolesta etenkin Aasiassa. Rukoilkaa rohkeutta ja viisautta kiinalaisille pastoreille. Muista vankiloissa olevia ja lohdutusta heille.

– Avainmedian parhaat ajat ovat vielä edessäpäin. Avainmedian julistustyö on mahtavaa Lähi-idässä: Jeesus on todellakin ainoa valo, joka voi poistaa Iisakin ja Ismaelin välisen muurin ja antaa todellisen rauhan.

Jumala vastaa rukouksiin

Isaac Liu vieraili Suomessa Vaasan, Seinäjoen, Joensuun, Mikkelin, Uudenkaupungin ja Turun helluntaiseurakunnissa pastori Niilo Närhin kanssa. Tämä oli Isaacin kolmas käynti Suomessa. Hänen isänsä, veli Yun (veli Taivaallinen), on vieraillut Suomessa lukuisia kertoja.

– Oli mahtavaa tavata ihmisiä, jotka tunsivat perheeni. Oli ilo kuulla, että monet ovat rukoilleet puolestamme ja Kiinan puolesta jopa vuosikymmeniä.

Isaac huomasi, että jotkut saapuivat allapäin kokouksiin.

– Rukouspalveluksessa jotkut sanoivat, että Jumala ei vastaa heidän rukouksiinsa. Mutta he saavat uuden ilon ja liekin elämäänsä, sillä Jumala kuulee varmasti kaikki rukouksemme eikä hän unohda niitä vaan vastaa ajallaan!

Nuoria tarvitaan

Verrattuna Isaacin aiempaan Suomen-vierailuun 2014 oli suomalaisilla uusi huolenaihe, sillä Venäjä huolestutti, mutta ei pelottanut. Paljon tuotiin rukouksessa Jumalan eteen lapsia, lapsenlapsia ja ystäviä, jotka eivät tunteneet omakohtaisesti Jumalaa.

– Nuoret ovat myös minun suuri rukousaiheeni, Isaac toteaa.

– Niin Suomessa kuin Saksassa ja muissa maissa, missä vierailen, on seurakunnissa paljon isäni sukupolvea, mutta nyt olisi nuorten aika ottaa vastuuta seurakuntien toiminnasta ettei seurakuntien toiminta lakkaa.

Ihmeitä

Seurakuntavierailujen rukouspalvelussa tapahtui Isaacin mukaan parantumisihmeitä, kun Isaac rukoili suomalaisten uskovien kanssa apua pyytäneiden puolesta.

– Kaikkein tärkeintä oli, että useat kokivat uuden rakkauden Jumalaa kohtaan!

Hän listaa joitakin parantumisia:

– Kahdella eri paikkakunnalla oli ongelmana kuuro korva. Molemmissa tapauksissa korva parantui ja kuulo palautui kahden rukouksen jälkeen. Eräällä miehellä oli hermosärkyä selästä jalkaan asti. Rukouksen aikana hänen toinen jalkansa piteni ja särky hävisi. Muuan toinen mies kärsi pahoista säryistä  ja olkapääkivusta, mutta rukouksessa vaivat poistuivat, ja hän pystyi kävelemään pitkästä aikaa normaalisti.

Kiinalaisnaisen uskoontulo

– Eräällä paikkakunnalla kiinalainen nainen istui koko tilaisuuden ajan edessä, mutta hän ei ymmärtänyt mitään, koska hän ei osaa suomea eikä englantia. Puhuin naisen kanssa kiinaksi. Selvisi, että nainen oli asunut Suomessa puolitoista vuotta, ja että naisen täkäläinen ystävä oli kutsunut hänet Isaacin tilaisuuteen.

– Ystävällä oli paha selkäkipu. Ystävä oli ehdottanut kiinalaisnaiselle, että tämä tulisi katsomaan, kun selkä paranee. Näin tapahtuikin: jalka kasvoi 5 cm ja kipu poistui. Ihmeen nähdessään kiinalaisnainen alkoi itkeä ja halusi luovuttaa elämänsä Jeesukselle.

                                                                 *

Isaac perusti vaimonsa Fabianan kanssa seurakunnan vuonna 2016 ja toimii sen pastorina. Saksan Frankfurtissa toimivassa saksankielisessä All Nations Church -helluntaiseurakunnassa on 150 jäsentä 30 eri kansallisuudesta. Isaac kiertää saarnaamassa ahkerasti eri maissa.

Teksti ja kuva Satu Rönkkö

Tue kohdetta – lahjoita