Arabit ja muslimit

MBB Global – kansainvälinen rukoustapahtuma

Rukousta entisten muslimien kanssa ja heidän kanssaan tuoreita uutisia entisten muslimien tilanteista eri puolilta muslimimaailmaa. Studiossa Aaron Ibrahim, Ali Kalkandelen sekä muita mielenkiintoisia vieraita.
 
Englanninkielistä lähetystä on mahdollista seurata suomeksi tulkattuna.
 
Suora lähetys 18.11. klo 19 alkaen 

Juhlavuosi

AVAINMEDIA 70 vuotta

Avainmedia on levittänyt evankeliumia median välityksellä jo 70 vuoden ajan.
Radio-ohjelmien tuottamisesta ja lähettämisestä alkanut työ on kasvanut maailmanlaajuiseksi hyödyntäen tämän päivän median tarjoamia mahdollisuuksia ”ettei yksikään hukkuisi”.
Median avulla on mahdollista saavuttaa lyhyessä ajassa enemmän ihmisiä kuin apostoli Paavali koko elinaikanaan, myös siellä, missä lähetystyöntekijät eivät voi toimia.

Uutiset

Suomessa kuvattava suora rukouspäivälähetys näytetään eri puolilla maailmaa
Avainmedian järjestämä medialähetyskonferenssi keskittyi tekoälyyn
Työ on kantanut nopeasti hedelmää.
Vanha testamentti käännettiin ensi kertaa nykyhepreaksi
Lähetys- ja rukouspäivä kutsuu Lapinlahdelle 15. marraskuuta
Noin 150 ihmistä kirjoittaa viikoittain oman rukousaiheensa Esirukous-sivustolle

Tue työtämme

Sinun rukouksiasi ja tukeasi tarvitaan, jotta mahdollisimman moni saisi kuulla ja vastaanottaa evankeliumin. Avainmedia toimii täysin lahjoitusvaroin.  

Tapahtumat

sunnuntai
16.11.2025

klo

11:00 - 13:00
Keravan helluntaiseurakunta

Tervetuloa kuulemaan tuoreita uutisia Israelista! Pastori Israel Pochtar messiaa

No event found!
No event found!
No event found!
No event found!

Kauppa

ALE
Aaron Ibrahim – Islamin muureja murtamassa, Arabipojan tie muslimien herättäjäksi
Alkuperäinen hinta oli: 28,00 €.Nykyinen hinta on: 20,00 €.
ALE
Pirkko Kauhanen: Jumalan aikataulussa
Alkuperäinen hinta oli: 25,00 €.Nykyinen hinta on: 10,00 €.
ALE
Aaron Ibrahim – Islamin muureja murtamassa, Arabipojan tie muslimien herättäjäksi
Alkuperäinen hinta oli: 28,00 €.Nykyinen hinta on: 20,00 €.
ALE
Pirkko Kauhanen: Jumalan aikataulussa
Alkuperäinen hinta oli: 25,00 €.Nykyinen hinta on: 10,00 €.

Tilaa Avainmedia-lehti

Lähettämällä lomakkeen suostut siihen, että tietosi lisätään Avainmedian asiakasrekisteriin. Tietojasi säilytetään myös Avainmedian käyttämässä Donor4Life-palvelussa. Lisää yksityisyydensuojasta voit lukea tietosuojaselosteesta.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
This field is hidden when viewing the form

Next Steps: Sync an Email Add-On

To get the most out of your form, we suggest that you sync this form with an email add-on. To learn more about your email add-on options, visit the following page (https://www.gravityforms.com/the-8-best-email-plugins-for-wordpress-in-2020/). Important: Delete this tip before you publish the form.
Nimesi(Pakollinen)
Your Email Address(Pakollinen)
Osoitteesi
Tilaan seuraavat sisällöt(Pakollinen)