Lähimmäisen tukena Lähi-idässä

Työntekijämme Lähi-idässä näkee joka päivä, kuinka pahuus sekä köyhien ja heikkojen hyväksikäyttö lisääntyy.

Jaa blogikirjoitus

Matt. 24:6: ”Niin te saatte kuulla sotia ja sanomia sodista. Katsokaa, ettette peljästy.”

Ensin oli pandemia, sitten Ukrainan sota ja sen jälkeen maanjäristys Turkissa ja Syyriassa. Viime vuosien tapahtumat ovat koskettaneet miljoonia ympäri maailmaa. Monille nämä ovat olleet ja ovat edelleen traagisia aikoja täynnä surua.

Muutama viikko sitten vierailin perheessä, jonka nuori terve isä oli kuollut koronainfektioon. 

Taannoin istuin perheen kanssa, jonka viisi läheistä sukulaista oli kuollut Turkissa, loput neljä ovat sairaalahoidossa.

Eilen vierailin naisen luona, jonka kuusi läheistä sukulaista oli kuollut maanjäristyksessä Syyriassa ja jäljelle jääneet neljä olivat vakavassa tilassa sairaalassa. Osalle näistä sukulaisista nainen oli välittänyt hengellisiä lauluja ja kertomuksia, joita oli saanut minulta WhatsAppin kautta. He pyysivät koko ajan lisää. Myös sairaalasta Syyriasta tuli pyyntö lähettää lauluja ja kertomuksia. Kaikki nämä ihmiset ovat muslimeja, mutta Jeesuksen läsnäolo ja sanat vetävät heitä puoleensa.

Monille nämä ovat myös taloudellisesti vaikeita aikoja. Perustarpeiden täyttäminen on jokapäiväistä taistelua. Viikko sitten Jumala järjesti rahasumman, jotta kykenimme maksamaan eräälle paikalliselle äidille ja hänen lapsilleen paluun omaan kotiin monen kuukauden jälkeen. Lapset tanssivat ilosta kadulla ja jokainen lähetti erikseen kiitosviestin.

Tänä aikana pahuus sekä köyhien ja heikkojen hyväksikäyttö lisääntyy.

Läheisen ystäväpariskunnan mies on saamassa vankilatuomion, koska muutaman kuukauden vuokra on maksamatta. Toinen kahdeksanlapsisen perheen isä on etsintäkuulutettu, koska työmaa ei maksanut hänelle sovittua summaa, eikä hän siksi kyennyt maksamaan työmiehille palkkaa. Yksi työmiehistä vei asian oikeuteen. 

Nämä kertomukset ovat osa arkipäiväämme Lähi-idässä. Jaamme elämää yhdessä paikallisten, pakolaisten ja kiinalaisten lähetystyöntekijöiden kanssa. Viime viikkoina useassa kodissa olen lukenut tai kertonut Mariasta ja Martasta (Luuk. 10). Meitä kutsutaan olemaan molempia, mutta ennen kaikkea muistamaan, mikä on tärkeintä: Jeesuksen jalkojen juuressa istuminen. Ottaen vastaan Hänen rakkauttaan ja kuunnellen Hänen ääntään voimme olla läsnä ja rakastaa eri tavoin eri ihmisiä ja kansallisuuksia.

1. Kor. 13 painottaa, miten ilman rakkautta kaikki tekemisemme on turhaa. Rakkauden tulee olla kaiken elämämme perusta ja motiivi. Samalla rakkaus varjelee meitä sydämen kovuudelta. Rakastaminen ei vaadi niinkään erityisiä taitoja vaan nöyryyttä. Se on myös tietoinen päätös, joka vaatii jatkuvaa oman sydämen varjelemista ja parannuksen tekoa. Meillä jokaisella on ympärillämme ihmisiä, joiden vierellä voimme kulkea, ja varoja, joita voimme antaa. 

Matteus 6 kehottaa meitä kokoamaan aarteita taivaaseen. Matteus 25 kehottaa meitä olemaan uskollisia ja käyttämään sitä, mitä Jumala on meille antanut, Hänen valtakuntansa hyväksi. Rakastamalla, antamalla ja uskollisesti tottelemalla Pyhän Hengen johdatusta meidän itse kunkin elämässä saamme elää tässä ajassa ilman pelkoa, olla osana Jumalan suunnitelmaa ja nähdä Hänen tekojaan.

Kirjoittaja on Avainmedian työntekijä Lähi-idässä Takaisin Jerusalemiin -projektissa.

Lisää lukemista

Avainblogi

Opi tuntemaan isäsi Jumala

Meillä kaikilla on Isä, joka elää ja joka kuulee meitä Jeesuksen sovitustyön tähden.

Avainblogi

Medialähetystyöntekijänä jalkapallokentän laidalle?

Thaimaassa iso osa ihmisistä tekee kuusipäivästä työviikkoa, ja työpäivät voivat kestää jopa 10–12 tuntia. Sunnuntaisin kristityt osallistuvat seurakunnan jumalanpalveluksiin, joten heillä on vapaata vain muutama