
Tiistaina rukoillaan jälleen muslimitaustaisten kristittyjen puolesta
Jaa somessa
Vuodesta 2020 järjestetty MBB Global Prayer Day muistuttaa siitä, kuinka myös muslimitaustaiset uskovat ovat osa Jumalan perhettä.
Maailmassa on miljoonia, jopa kymmeniä miljoonia muslimitaustaisia kristittyjä. Silti monet heistä kokevat yksinäisyyttä ja muukalaisuutta heitä ympäröivän muslimiyhteisön mutta myös perinteisten kristillisten kirkkojen keskellä.
Tähän kipeään todellisuuteen kiinnittää huomiota tämän vuoden kansainvälinen MBB Global Prayer Day -tapahtuma.
Vuosittain 18. marraskuuta järjestettävän rukouspäivän päätilaisuus, englanninkielinen kaksituntinen suora televisiolähetys, lähetetään jälleen Avainmedian Keravan-studiolta eri puolille maailmaa.
Tapahtuman toteuttavat muslimitaustaisten uskovien kansainvälinen hengellinen yhteisö Communio Messianica, Avainmedia ja arabiankielinen kristillinen Al Hayat -kanava.
Tapahtuma on katsottavissa osoitteessa avainmedia.org. Lähetys alkaa klo 19.
Tapahtuman tämänvuotinen teema on ”Ummat al-Massih – Yksi kansa, yksi koti, yksi perhe Kristuksessa”. Teemalla järjestäjät haluavat kertoa siitä, että Kristuksessa kaikki muslimitaustaiset uskovat ovat osa yhtä globaalia ummaa – todellista Jumalan perhettä, jota Jumala itse rakentaa muun muassa Communio Messianican kautta.
– Arabimaailmassa sana ”ummah” tarkoittaa yhteiseen uskoon ja identiteettiin perustuvia yhteisöjä. Muslimitaustaisille uskoville ilmaisu Ummat al-Massih ilmaisee kauniin totuuden siitä, että me kuulumme nyt Messias Jeesuksen yhteisöön, kertoo rukouspäivälähetyksen tuottaja Imane Avainmedian arabiankielisestä tiimistä.
Communio Messianicaan kuuluu muslimitaustaisten uskovien seurakuntia, seurakuntaverkostoja ja kotiryhmiä yli 80 maasta.
Sanat ilmaisevat kauniin totuuden siitä, että me kuulumme nyt Messias Jeesuksen yhteisöön
Laaja globaali näkyvyys
Rukouspäivä järjestetään nyt kuudetta kertaa. Tapahtuma sai alkunsa koronasyksynä 2020 Avainmedian arabiankielistä työtä ja Al Hayat -kanavaa johtavan Aaron Ibrahimin ideasta.
Englanninkielisen nimen MBB-lyhenne tulee sanoista Muslim Background Believers eli ”muslimitaustaiset uskovat”. Tapahtuman tarkoituksena on muistuttaa kristikuntaa näiden ihmisten olemassaolosta, lisätä esirukousta heidän puolestaan sekä muistuttaa heitä itseään siitä, etteivät he ole yksin – että heillä on laaja Jeesuksen seuraajien joukko tukenaan.
Suomessa kuvattava lähetys näkyy laajasti kansainvälisen GOD TV -kanavaverkoston kautta. Lisäksi tilaisuus simultaanitulkataan arabiaksi, farsiksi, urduksi, portugaliksi ja koreaksi, ja lähetetään näille kieliryhmille suunnatuilla kristillisillä kanavilla ja YouTubessa.
Suomessa tapahtuma on katsottavissa Avainmedian verkkosivuilla osoitteessa avainmedia.org. Lähetys alkaa klo 19.
Rukouspäivä kuuluu Maailman Evankelisen Allianssin vuosittaiseen rukouskalenteriin. Tapahtumaan odotetaan jälleen osallistuvan suuri joukko erikokoisia seurakuntia, seurakuntaverkostoja ja kristillisiä järjestöjä eri kirkkokunnista eri puolilta maailmaa.
Aiempina vuosina yhteisöt ovat muun muassa järjestäneet teematilaisuuksia, joissa on seurattu rukouspäivälähetystä yhdessä, tai ovat luoneet tapahtuman ympärille muita paikallisia rukoustapahtumia.
Tänä vuonna uutena yhteisönä mukaan on ilmoittautunut ainakin eräs eteläkorealainen helluntailainen megaseurakunta, joka aikoo myös näyttää rukouspäivälähetyksen omistamallaan kristillisellä tv-kanavalla Etelä-Koreassa.
Tavoitteenamme on tehdä ohjelmasta paitsi informatiivinen myös entistä tunnepitoisempi ja entistä yhdistävämpi.
Palaute rohkaisee jatkamaan
Rukoilemisen lisäksi lähetyksessä kuullaan arabiankileistä kristillistä musiikkia, haastatteluja ja uskoontulotodistuksia sekä nähdään aiheeseen liittyviä lyhytvideoita.
– Tämän vuoden ohjelma on aiempaa tarinavetoisempi. Tavoitteenamme on tehdä kokemuksesta paitsi informatiivinen myös entistä tunnepitoisempi ja entistä yhdistävämpi, Imane kertoo.
Hän on ollut mukana syksyn 2020 ensimmäisestä rukouspäivästä lähtien. Lähetyksistä tullut palaute motivoi jatkamaan.
– Ohjelmasta on tullut kuin muslimitaustaisten uskovien vuotuinen kokoontuminen. Se yhdistää ja antaa toivoa. Joka vuosi saamme katsojilta viestejä, kuinka ohjelmista syntynyt kokemus siitä, etteivät he ole yksin, on antanut heille rohkeutta pitää kiinni uskostaan.
– Viime vuoden lähetyksen jälkeen saimme koskettavaa palautetta muun muassa pieneltä ryhmältä Sri Lankasta, jonka jäsenet kertoivat tuntevansa olonsa vihdoin nähdyksi, rohkaistuksi ja ylpeäksi siitä, että he kuuluvat Kristuksen globaaliin perheeseen.
Kuva vuoden 2022 rukouspäivälähetyksen harjoituksista. Kuvassa muusikko Naser Musa, Aaron Ibrahim ja Imane. Kuva: Avainmedian arkisto





