"Löysin Uudesta testamentista Jumalan, joka arvostaa naisia."

Jeesuksen sanat muuttivat belutšinaisen sydämen

Jaa somessa

Monien belutšinaisten elämässä nainen asetetaan miehen alapuolelle. Siksi Jeesuksen lempeät ja kunnioittavat sanat avaavat sydämiä.

Belutšityötä Avainmedialla tekevä Karl saa viestejä ihmisiltä, jotka ovat kiinnostuneet kristinuskosta. Hiljattain hän sai koskettavaa postia Naazlilta, 32-vuotiaalta belutšinaiselta.

Naazli kasvoi koulutetussa muslimiperheessä. Hän sai opiskella ammatin ja valmistui fysioterapeutiksi. Hän kertoo olleensa lapsesta asti syvällinen ajattelija ja intohimoinen lukija. Vuosien varrella hän alkoi yhä useammin kysyä, miksi islamin opetuksissa naiset asetetaan miesten alapuolelle niin perinnönjaossa, avioliitossa kuin jopa väkivallan oikeutuksessa.

– Yritin ajatella, että kyse oli vain kulttuurista

– Yritin ajatella, että kyse oli vain kulttuurista, mutta mitä enemmän tutkin asiaa, sitä selvemmin tajusin, että uskonto, islam, oli muuttunut yhteiskuntani kulttuuriksi. Islam oli määritellyt naiset vähempiarvoisiksi ihmisiksi. Tunsin itseni näkymättömäksi ja arvottomaksi, Naazli kertoo.

Sitten hän tapasi Barnabaksen, jonka tapa kohdata naisia poikkesi kaikesta, mitä hän oli aiemmin kokenut. Hän oli kunnioittava ja ystävällinen.
– Kysyin häneltä: ”Miten olet oppinut ajattelemaan niin eri tavalla kuin muut miehet?” Barnabas vastasi hymyillen: ”Kun tapaa oikean opettajan, oppii ajattelemaan ja kulkemaan oikeaa tietä.”

– Pyysin häntä esittelemään minulle tämän opettajan tai ohjaamaan minut sisälle näihin opetuksiin. Hän rohkaisi minua lukemaan Uutta testamenttia. Luin sitä salassa, hitaasti… ja lopulta intohimoisesti.

Jeesuksen sanat koskettivat Naazlia erityisellä tavalla.
– Ne olivat lempeitä, parantavia ja antoivat ihmisarvon kaikille, myös naisille ja sorretuille.

Sitten hän tuli jakeeseen Joh. 8:7, jossa Jeesus seisoo syytetyn naisen ja hänen teloittajiensa välissä ja sanoo näille: ”Joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.”

– Itkin. Islamin profeetat eivät puolustaneet naisia niin kunnioittavasti ja rohkeasti. Siinä hetkessä tunsin, että Jeesus puhui jokaiselle pahoinpidellylle ja vaiennetulle naiselle, myös minulle. Se mursi pelkoni ja avasi sydämeni, Naazli kertoo.

– Jatkoin lukemista, ja löysin Uudesta testamentista Jumalan, joka arvostaa naisia, kuuntelee heitä ja ilmestyy heille. Jeesus puhui naisille, opetti heitä, paransi heitä ja valitsi naisen ensimmäiseksi todistajaksi ylösnousemuksestaan! Näin Jumalasta täysin erilaisen kuvan kuin olisin voinut kuvitellakaan.

– Löysin Vapahtajan. Hiljaisesti sydämessäni otin Kristuksen vastaan.

Karlin mukaan Naazlin todistus on vain yksi monista, jotka kertovat siitä, miten Pyhä Henki vaikuttaa belutšien parissa.
– Jumala tekee työtään hiljaa, mutta voimallisesti. Monet kiinnostuneet ottavat rohkeasti yhteyttä, Karl sanoo.

Tue kohdetta – lahjoita