
Suomalaislapsilta kuvaterveisiä ikätovereille Israeliin
Jaa somessa
(Kuvassa Keski-Uudenmaan kristillisen koulun oppilaiden tervehdyskortteja. Moni liitti piirustukseensa englanninkielisen raamatunjakeen.)
Pohjois-Israelissa väestö on viime kuukausina joutunut jälleen kokemaan ohjus- ja rakettihyökkäysten aiheuttamaa huolta, pelkoa ja tuhoa.
Israelilaisviranomaisten mukaan pelkästään Hizbollah ampui maaliskuussa Pohjois-Israeliin noin 5 000 rakettia, ohjusta ja lennokkia. Lisäksi alueelle kohdistui osa Iranin ohjus- ja lennokkihyökkäyksistä. Pommitus loi pohjoiseen lähes jatkuvan poikkeustilan.
Tilanne kuormitti luonnollisesti myös alueen lapsia. Heitä rohkaistakseen Keski-Uudenmaan kristillisen koulun oppilaat piirsivät heille 112 kuvatervehdystä.
Keksimme, että tällaiset viestit suomalaislapsilta voisivat rohkaista heitä.
Idean isä oli Pohjois-Israelissa työskentelevä messiaaninen pastori Guy Cohen yhdessä Avainmedian muslimi- ja Israel-työn johtajan Aaron Ibrahimin kanssa.
– Guy kertoi minulle alueen lasten tilanteesta, ja silloin keksimme, että tällaiset viestit suomalaislapsilta voisivat rohkaista heitä, Ibrahim kertoo.
Ibrahim otti yhteyttä Järvenpäässä toimivaan Keski-Uudenmaan kristilliseen kouluun, ja siellä innostuttiin ajatuksesta.
Kuvatervehdykset on nyt toimitettu Cohenille, joka välittää ne eteenpäin alueen messiaanisille ja arabikristityille lapsille.





