Beit Hallelin työntekijät ja vapaaehtoiset auttoivat Ashdodin asukkaita jälleenrakentamisessa.

Beit Hallel -seurakunta tekee avustustyötä ohjusten vaurioittamassa Ashdodissa

Jaa somessa

– Jos ilmatorjuntaohjuksia eli ”rautakupolia” ei olisi ollut, osa Ashdodista olisi nyt raunioina, kertoo Avainmedian tukeman messiaanisen Beit Hallel -seurakunnan pastori Israel Pochtar kotikaupunkinsa tilanteesta.

Satoja raketteja ammuttiin Gazasta vain 40 kilometrin päässä sijaitsevaa Ashdodia kohti toukokuussa.

Ohjuksista muutamat läpäisivät ohjuspuolustusjärjestelmän. Ohjuksia iskeytyi myös asutuksen keskelle, osa taloihin. Ihmisiä haavoittui ja pelko teki kadut autioiksi.

Avainmedia Lähetysjärjestön kannalta on mielenkiintoista, että viranomaiset pyysivät nimenomaan Ashdodin messiaanista seurakuntaa apuun avustustyöhön.

Alueella on paljon vähäosaisia, maahanmuuttajia ja avun tarvitsijoita. Monet yksinhuoltajat eivät uskaltaneet lähteä kauppoihin, koska eivät voineet jättää lapsia yksin, eivätkä myöskään uskaltaneet ottaa lapsiaan mukaansa, koska milloin tahansa saattoi olla tarve hakeutua lähimpään pommisuojaan.

Beit Hallel -seurakunta tekee avustustyötä ja kirkastaa Messiaan nimeä!

Pastori Pochtar kertoo, että seurakunta lähti jakamaan ruoka-avustuksia Ashdodin kaupungin alueella heti tulitauon julistamisen jälkeen toukokuussa helluntaina, joka osui juutalaisten Shavuot-juhlaan. Avustustyö jatkuu edelleen.

– Kiitämme kaikkia tukijoitamme ja ystäviämme, että teette tämän mahdolliseksi Israelissa, sanoo Pochtar.

– Käydessämme jakamassa ruokalähetyksiä rukoilemme ihmisten puolesta ja tuemme heitä sekä kerromme rakkaudesta, joka meillä on Jeesuksessa.

Evakuointeja Galileaan ja apua Suomesta

Ashdodin Beit Hallel -seurakunta järjesti rakettihyökkäysten alettua myös lapsiperheiden evakuointihankkeen, jonka kautta 47 välittömässä hädässä ollutta henkeä evakuoitiin Pohjois-Israeliin Galileaan, missä heille järjestettiin tilapäismajoitus.

Avainmedian toiminnanjohtaja Niilo Närhi, joka oli yhteydessä pastori Pochtariin, pitää seurakunnan aktiivista toimintaa paikkakunnallaan merkittävänä tulevaisuutta ajatellen.

– Kaupungin avunpyyntö oli erittäin tärkeä avautuminen, koska Ashdod on melko puhtaasti juutalaiskaupunki, joka on täynnä synagogia, ja kaupungin hallinnossa on paljon ortodoksijuutalaisia. Seurakunta on ollut syrjitty ja aika ajoin vainottu. He ovat voineet seurakuntana osoittaa solidaarisuutensa ja halunsa rakentaa kaupungin parasta. Tällä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia! iloitsee Närhi.

Beit Hallel -seurakunnan pastori Pochtar kehottaa kristittyjä muistamaan Israelia rukouksin.

– Rukoilkaa, että Kristuksen seurakunta Israelissa saisi olla valona Israelin kansalle! Rukoilkaa, että he voisivat lohduttaa, tukea ja auttaa niin perheitä kuin yksinäisiä, jotka tarvitsevat apua tällaisina aikoina. Kehottaahan Herra itse Jesajan kirjan 40 luvun 1. jakeessa: ’Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani’, muistuttaa pastori Pochtar.

Avainmedia Lähetysjärjestö on lähettänyt 10 000 euroa Beit Hallel -seurakunnalle sen tekemään avustustyöhön.

Juuri eläkkeelle jäänyt toiminnanjohtaja Närhi vetoaa:

– Kysyn nyt, onko sinulla mahdollisuutta osallistua jollain summalla tähän tilanteeseen ja keräykseen? Siunataan yhdessä Israelia, joka elää haastavia aikoja!

Teksti Eero Antturi

Tue kohdetta – lahjoita