Avainmedia on vuosia kehittänyt UskoTV:tä palvelemaan seurakuntia tapahtumien ja jumalanpalvelusten välittämiseksi verkossa. Nyt poikkeustilanne osoitti, että palvelu on erittäin tarpeellinen ja kriisisietoinen.

Avainmedian UskoTV keskeisessä roolissa

Jaa somessa

Koronaviruksen aiheuttama tilanne on muuttanut monia asioita suomalaistenkin arjessa. Yksi sellainen on ollut kokoontumisrajoitusten aiheuttama seurakuntatilaisuuksien peruuntuminen. Avainmedian UskoTV:n yhteistyöseurakunnat, joita tilanteen alettua oli kahdeksan, tehostivat luontevasti ja välittömästi streamauspalveluiden tarjoamista seurakuntaisilleen.

– Ensimmäisenä viikonloppuna 14.–15.3. Avainmedian UskoTV:n välittämien tilaisuuksien katsojamäärät kaksinkertaistuivat normaalista ollen noin 1800 katsojaa, kertoo Avainmedian kotimaan työn koordinaattori Janne Maunumäki.

– Myös moni uusi seurakunta on ottanut yhteyttä Avainmediaan ja kysynyt mahdollisuutta tulla mukaan. Autamme ja palvelemme heitä mieluusti, Maunumäki lupaa.

Avainmedian on vuosia kehittänyt UskoTV:tä palvelemaan seurakuntia tapahtumien ja jumalanpalvelusten välittämiseksi verkossa. Nyt poikkeustilanne osoitti, että palvelu on erittäin kriisisietoinen ja arvokas lisä niihin työkaluihin, joita seurakunnat voivat käyttää palvellakseen jäseniään.

UskoTV:n ohjelmisto on katsottavissa pääosin veloituksetta osoitteessa UskoTV.fi. Voit tukea UskoTV:tä lahjoittamalla pankkiviitteellä 171104.

Tue kohdetta – lahjoita