Kutsu palvelutyöhön

Dietrich Bonhoefferin elämä ja kokemukset opettavat meille useita tärkeitä asioita.

Jaa blogikirjoitus

Kun Euroopan taivaalle alkoi vuosina 1938 ja 1939 kerääntyä sodasta ennustavia pilviä, lähti kuuluisa Tunnustuskirkon pappi Dietrich Bonhoeffer Saksasta Yhdysvaltoihin kesällä 1939. 

Lähtöön vaikutti muun muassa se, että hän ei halunnut osallistua Hitlerin kansallismielisiin hyökkäyssotiin, ja hänen ystäviensä ajatus siitä, että häntä tarvittaisiin Saksan hengellisessä jälleenrakentamisessa sodan jälkeen.

Bonhoeffer alkoi kuitenkin epäillä päätöstään jo laivamatkalla Yhdysvaltoihin. New Yorkiin asettautumisen jälkeen levottomuus ja epävarmuus jäyti hänen mieltään entistä voimakkaammin. Hän rukoili vilpittömästi Jumalaa ja pyysi johdatusta tulevien päivien valintoihin. Kesäkuun loppupuolella hän luki aamulla Raamattua ja pysähtyi Jes. 28:16 kohtaan, jossa sanotaan: ”…joka uskoo, se ei pakene.” Jumalan sana alkoi puhutella, ja hän tajusi olevansa väärässä paikassa. Vastoin aikaisempia suunnitelmia Bonhoeffer palasi ystäviensä hämmästykseksi takaisin Saksaan heinäkuun alkupuolella ja jatkoi Hitlerin vastaista toimintaansa. Vajaa neljä vuotta myöhemmin hänet pidätettiin ja 9.4.1945 hänet teloitettiin Hitlerin suorasta käskystä, vain kolme viikkoa ennen diktaattorin itsemurhaa.

Bonhoefferin elämä ja kokemukset opettavat meille useita tärkeitä asioita. Ensimmäiseksi ne opettavat, että usein levottomuus ja rauhattomuus viestittävät, että olemme astuneet syrjään Jumalan tahdosta. Toiseksi rohkean teologin kokemus näyttää, että Jumala puhuu omilleen sanansa kautta. Monet kristityt ovat kokeneet, kuinka Raamatun sana on valaissut heidän polkunsa ja auttanut tekemään oikeita valintoja. Kolmanneksi Bonhoefferin traaginen kohtalo osoittaa, että Jumalan tahtoon antautuminen ei tarkoita helppoa elämää, vaan usein päinvastoin. Esimerkiksi lääkäri Luukas paljastaa meille, että kun Jeesuksen äiti Maria sai enkeli Gabrielilta omaa tulevaisuuttaan käsittelevän viestin, hänelle ei luvattu pelkästään edessä olevaa kunniaa, vaan myös astumista kärsimyksen tielle.

Myös meidän aikanamme on havaittavissa kasvava määrä synkkiä pilviä kansojen taivaalla, ja tänäänkin Jumala etsii käyttöönsä miehiä ja naisia, jotka haluavat kuulla Hänen ääntään ja hinnasta riippumatta toteuttaa Hänen tahtoaan. Eri puolilla maapalloa asuvat väkijoukot ovat Hitleriä pahemman olennon, paholaisen, talutusnuorassa ja ne tarvitsevat kipeästi vapautuksen sanomaa. Me haluamme Avainmediana maksaa hintaa ja olla niitä, joiden kautta ilosanoma Kristuksen voitosta leviää lähelle ja kauaksi.

Kiitos, kun seisot rinnallamme näinä haastavina aikoina!

”Hiljaisuus pahuuden edessä on itsessään pahuutta: Jumala ei pidä meitä syyttöminä. Olla puhumatta on puhumista, olla toimimatta on toimimista.” ”Kristittynä oleminen ei ensisijaisesti merkitsee halua varoa synnin tekemistä, vaan halukkuutta rohkeasti ja aktiivisesti toteuttaa Jumalan tahtoa.”  Dietrich Bonhoeffer

Lisää lukemista

Avainblogi

Paviaanin hyökkäys

Kaikki potilaat kuulivat, mitä Jeesus on tehnyt heidän puolestaan.