– Kerromme Messiaasta, Jumalan rakkaudesta heitä kohtaan, Israeliin liittyvistä profetioista ja että he ovat juutalaisina maahanmuuttajina osa Israelia koskevia profetioita.

Messiaaninen seurakunta rakastaa juutalaiset Jeesukselle

Jaa somessa

– Huolimatta koronan aiheuttamista karanteeneista ja rajoituksista olemme tiimini kanssa kyenneet auttamaan ihmisiä – ja ennen kaikkea kertomaan pelastuksesta, kertoo Alexander Slavutski. Alexander on Avainmedian tukema jälkihoitotyöntekijä Israelista, Ramlan kaupungissa olevasta messiaanisesta Calling of Israel -seurakunnasta.

– Näytämme konkreettisesti, että välitämme heistä, että rakastamme heitä, Alexander kuvailee toimintaa.

”Olette osa profetioita”

Koronan vuoksi seurakuntalaiset eivät ole voineet tavata ihmisiä heidän kodeissaan, mutta ulkona se onnistuu.

– Ihmiset kuuntelevat meitä avoimin mielin, kun kerromme, miksi haluamme auttaa heitä.

– Kerromme Messiaasta, Jumalan rakkaudesta heitä kohtaan, Israeliin liittyvistä profetioista ja että he ovat juutalaisina maahanmuuttajina osa Israelia koskevia profetioita.

Alexander vapaaehtoistiimeineen kutsuu ihmisiä seurakuntaan erilaisin kekseliäin tavoin.

– Tehtäväni on palvella ihmisiä ja kertoa heille evankeliumi. Kohtaan eri-ikäisiä ihmisiä eri tavoin.

Alija jatkuu olosuhteista huolimatta

Pandemiankin aikana jatkuu alija eli juutalaisten muutto Israeliin eri puolilta maailmaa.

– Menimme tapaamaan maahanmuuttajia, jotka olivat juuri olleet kahden viikon karanteenissa saavuttuaan Israeliin, kertoo Alexander.

– He olivat todella otettuja siitä, että menimme tapaamaan heitä. Tuliaisemme tulivat monelle todella kovaan tarpeeseen. Työn saaminen on Israelissa kiven takana nyt, kun korona on sulkenut työpaikkoja.

– He kuuntelivat avoimin sydämin, kun kerroimme heille evankeliumin. Toivomme, että elämä normalisoituu pian Israelissa ja voimme kutsua paljon maahan muuttaneita juutalaisia messiaanisiin sapatti-illanviettoihimme.

Yksin muuttavat nuoret

Maahan yksin muuttaneille nuorille on oma avustusprojektinsa.

– Yhteydessämme on 24 noin 25-vuotiasta nuorta, jotka ovat saapuneet ilman perhettä. Autamme heitä parhaamme mukaan, sillä he tarvitsevat neuvoja ja ohjeita uusissa olosuhteissaan.

– Veimme nuoret metsäretkelle, jolla söimme eväitä, pelasimme pelejä, keskustelimme, kerroimme Israelin historiasta ja luimme Raamattua. Ilmapiiri oli iloinen. Viisi ihmistä vastaanotti Jeesuksen sydämeensä ja he ovat menossa kasteelle, Alexander riemuitsee.

Vanhuksille toivoa

Noin 50 toisen maailmansodan veteraania ja holokaustista selviytynyttä vanhusta olivat iloisia, kun Alexander vapaaehtoistiimeineen kävi tervehtimässä heitä. Monet kokivat yksinäisyyttä ja halusivat kertoa kovasta elämästään ja sodan kauhuista.

– Kuulimme monta dramaattista ja koskettavaa elämäntarinaa. Moni oli ollut keskitysleirillä. Jotkut piileskelivät natseilta kellareissa. Ja kaikki vain siksi, että he ovat juutalaisia!

– Puhuimme heille rohkaisun ja toivon sanoja sekä kerroimme Jumalan rakkaudesta. Toki he saivat myös elintarvikekassit. He olivat kosketettuja siitä, että heistä välitettiin ja heitä autettiin.

Tue kohdetta – lahjoita