Kaivattua koulutusmateriaalia seurakuntien pienryhmätoimintaan.

Nouse ja loista -materiaali saanut hyvän vastaanoton

Jaa somessa

Pekka ja Neea Perhon yhdessä Avainmedian kanssa vuosi sitten käynnistämä Nouse ja loista -pienryhmätoiminta ja siihen liittyvä videomateriaali on saanut hyvän vastanoton. Näin kertoo Neea Perho, joka suunnittelee ja koordinoi toiminnan kehittämistä.

Toiminnassa on kyse opetuslapseuttamisesta ja kristinuskon perusasioiden tuomisesta helposti ymmärrettävällä tavalla käytettäväksi seurakuntien pienryhmätoiminnassa.

Nouse ja loista -sivustolla (www.nousejaloista.fi) oleva koulutusmateriaali on videomuodossa ja sen lisäksi ryhmänjohtajan oppaat ovat ladattavissa tekstitiedostomuodossa.

– Ryhmänjohtajan oppaita onkin jo ladattu yli 600 kertaa. Itse opetusvideoiden katsojakertoja on jo tuhansia, kertoo Pekka Perho.

– Se palaute, jonka olen saanut, kertoo uudesta vaiheesta perustaa pienryhmiä seurakuntiin. Halua tähän on ollut jo aiemminkin, mutta välineitä ei niinkään. Nyt Nouse ja loista -materiaali tarjoaa tähän ratkaisun, sanoo Pekka.

Kodeissa ja seurakunnassa

Pienryhmätoiminta on luonteeltaan sellaista, jota voi käytännössä toteuttaa eri tavoin ja eri mittakaavassa. Nouse ja loista -materiaalia on käytetty niin kodeissa järjestetyissä ryhmissä kuin myös seurakuntien tiloissa.

– Viime syksynä Porin helluntaiseurakunnassa materiaalia käytettiin siten, että videoita katsottiin nuortenilloissa, joissa porukka jaettiin ryhmiin, kuvailee Pekka.

Roni Lempiäinen Siilinjärven helluntaiseurakunnasta on myös kertonut käyttäneensä materiaalia nuorten pienryhmässä. Samoin Lappeenrannasta on tullut hyvää palautetta.

Uutta aineistoa

Nouse ja loista -videomateriaali lisääntyi vuoden 2022 alussa, kun tammikuussa julkaistiin Harri Kankareen ja Neea Perhon ohjelmasarja ”Kuuluuko hyvä elämä kaikille?”.

– Suunnittelemme koko ajan myös uutta. Huhtikuussa on julkaistu sarja vasta uskoon tulleille. Sarjaa voivat käyttää myös seurakunnat, joilla on tarve opastaa uusia uskonratkaisun tehneitä, muistuttaa Pekka Perho.

Huhtikuussa julkaistun sarjan jaksoissa esiintyvät Janne Saarela, Mira Korhonen, Mika Yrjölä, Juha Lehtonen, Henna Orava ja Pekka Perho.

– Myös loppuvuodesta tullaan julkaisemaan uutta materiaalia, näillä näkymin kolme sarjaa, joissa meidän lisäksemme opettavat Sara Saarela ja Valtteri Haapala, kertovat Pekka ja Neea Perho suunnitelmista.

Nouse ja loista -sivustoa ylläpitää Avainmedia Lähetysjärjestö, joka myös vastaa ohjelmatuotannosta. Toiminta rahoitetaan tähän tarkoitukseen lahjoitetuista varoista.

Teksti Eero Antturi

Tue kohdetta – lahjoita