Palautemäärät kolminkertaistuneet Turkissa

Puolen vuoden aikana sata uskoon tullutta

Jaa somessa

– Turkkilaiset, joita pelkästään Turkissa asuu yli 80 miljoonaa, elävät syvässä lamassa, sanoo Avainmedian toiminnanjohtaja Niilo Närhi, joka vieraili Turkissa.

– Vallankumousyritys, uskonnollistaminen, protestit, jotka eivät tuottaneet tulosta, kurdikysymys, työttömyys ynnä muut asiat ovat vieneet ihmisiltä toivon. Nyt 17 % kansasta kärsii psyykkisistä ongelmista, 3,2 miljoonaa kärsii masennuksesta ja masennuslääkkeiden käyttö on lisääntynyt 56 % viiden viime vuoden aikana. Nämä ovat Turkin viranomaisten julkaisemia tilastoja, kertoo Närhi.

– Lisäksi maassa vaikuttavat monenlaiset uudet virtaukset. Monet naiset pukeutuvat provosoivasti protestina uskonnollistamiselle ja kasvava joukko turkkilaisia sanoo olevansa ei ateisteja eikä Jumalaan uskovia, vaan deistejä. Maallistuneiden määrä maassa lisääntyy.

Kaikki tämä on avannut myös uusia mahdollisuuksia etsivien ihmisten parissa työtä tekevälle Kanal Hayat -kanavalle, jota Avainmedia tukee.

Niilo Närhi, joka oli Turkissa tapaamassa Kanal Hayat -kanavan yhteistyökumppaneita ja tuottajia, kertoo, että maassa on 180 evankelista seurakuntaa, joissa on noin 6 000–10 000 uskovaa.

– Joka vuosi jäsenmäärä kasvaa Kanal Hayatin kautta uskoon tulleilla. Jälkihoitotiimi on hyvin varovainen arvioissaan. Vuoden 2019 alkupuoliskon aikana sata henkeä on tehnyt uskonratkaisun Kanal Hayatin kautta, iloitsee Niilo Närhi.

Palautemäärät kolminkertaistuneet

Kanal Hayat, joka on yhteispohjoismainen evankelioiva kanavahanke, on kasvattanut suosiotaan vähitellen, ja nyt alkavat katsojaluvut nousta jo merkittäviin määriin.

– Tänä vuonna kontaktien määrä kolminkertaistuu vuoteen 2017 verrattuna. Noin 90 000 yhteydenotosta tai palautteesta 71 000 tulee sosiaalisen median kautta. Kanal Hayatilla on yli tuhat eri katsojaa päivittäin, Närhi raportoi.

Vielä suurempaa kasvu on nuorten ikäryhmässä.

– Erityisesti 20–30-vuotiaille suunnatuilla nettisivuilla (Umut Kalesi) on yli 5 000 seuraajaa päivittäin ja ohjelmia on katsottu yli miljoona kertaa viime vuodesta lähtien. Tämä on suuri ilonaihe kanavahankkeellemme, jossa Avainmedia on ollut mukana alusta lähtien, sanoo Niilo Närhi.

Kanal Hayat -kanava tavoittaa Euroopasta Kaspianmeren taakse

  • Kanal Hayat -kanavalla lähetetään turkin kielen lisäksi ohjelmia seuraavilla kielillä: azeri, turkmeeni, uzbekki ja kurdi (kurmandži). Turkinkielisiä ohjelmia seurataan paljon myös Saksassa, jossa asuu 4 miljoonaa turkkilaistaustaista ihmistä.
  • Hotbird-satelliitin kautta ohjelmat näkyvät joka päivä ympäri vuorokauden Euroopassa ja Turkin alueella sekä Kaukasiassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. (Kts. satelliitti-info lehden takasivulta).
  • Eri kielillä tuotetut ohjelmat näkyvät Kanal Hayatin nettisivujen kautta (kanalhayat.tv). Ohjelmien tuotetaan koko ajan lisää ja julkaistaan heti kun ne saadaan valmiiksi.

Ohjelmasarjoja on yhteensä lähes 30.

  • Ohjelmia voi seurata myös älypuhelimellä (AppStore > Kanal Hayat; Google Play > Kanal Hayat)
  • Kanavan jälkihoitotiimillä on käytössään kolme suoraa puhelinnumeroa, joihin voi soittaa ympäri vuorokauden, sekä yksi tekstiviestinumero.
  • Lisäksi kanavan ohjelmia näkyy videopalveluissa (Youtube, Vimeo) ja Fabebook-sivuilla.
  • Nuorille suunnattu sivusto Umut Kalesi (Umutkalesi.com) sisältää paljon keskusteluohjelmia ja musiikkivideoita.

Teksti  Eero Antturi

Tue kohdetta – lahjoita