Ramlassa eletään nyt uuden alun kynnyksellä.

Ramlan messiaaninen seurakunta koki jäsenistökadon, kun pastori sairasti koronan kaksi kertaa

Jaa somessa

Jumalan valtakunnan rakentaminen on välillä työlästä Luvatussa maassa, ovat Ramlan kaupungissa toimivan messiaanisen Calling of Israel -seurakunnan pastori Ariel Revah ja Avainmedian tukema jälkihoitotyöntekijä Alexander Slavutski joutuneet kokemaan.

Kun maailmanlaajuinen koronapandemia iski reilut kaksi vuotta sitten, löysi se tiensä myös Israeliin ja Ramlan Calling of Israel -seurakuntaan. Pastori Ariel on sairastanut vaimonsa kanssa koronan kaksi kertaa. Arielin ollessa sairaana ja työkyvyttömänä sekä kokoustoiminnan loputtua rajoitusten takia, katosi seurakunnan jäsenistä valtaosa teille tietämättömille. Muutama vuosi sitten seurakunnan jäsenmäärä oli noin 60, nyt enää 20.

Seurakunta läpikulkupaikkana

Ramlan kaupunki ei ole erityisen hyvässä maineessa rikollisuutensa ja erilaisista taustoista koostuvan väestönsä tähden, ja siksi jo ennen epidemiaakin Calling of Israel -seurakunta on ollut monille uskon ratkaisun tehneelle ja kiinnostuneelle läpikulkupaikka. Monet seurakunnan yhteydessä vähän aikaa kasvaneista ovat siirtyneet muihin kaupunkeihin ja seurakuntiin.

– Ei ole helppoa toimia työntekijänä seurakunnassa, joka saa pitää uskoon tulleet vain vähän aikaa keskuudessaan ja joutuu sitten luovuttamaan heidät muualle, ymmärtää tilannetta itsekin pastorina toimiva Niilo Närhi. Närhi vieraili seurakunnassa loppukeväällä.

– Toki Ramlassakin iloitaan jokaisesta, joka poismuuttonsa jälkeen löytää itselleen uuden kotiseurakunnan, mutta paikallinen toiminta menettää potentiaalisia vastuunkantajia, ja monet työmuodot eivät tahdo päästä kasvun uralle.

Ramlassa eletään nyt uuden alun kynnyksellä, kun koronapandemia on hellittänyt. Jälkihoitotyöntekijä Alexander Slavutski työskentelee uutterasti noin 80  maahanmuuttajan parissa. Heille järjestetään piknikkejä, erilaisia sosiaalisia tapahtumia ja bussimatkoja pyhille paikoille. Alian tehneille opetetaan heprean kieltä ja pastori Revah on aloittamassa seminaareja ihmisiä lähellä olevista teemoista, kuten perhe-elämä ja pelkojen kohtaaminen.

Kovia kokenut Ramlan seurakunta tarvitsee juuri nyt kipeästi tukeamme ja esirukouksiamme.

Tue kohdetta – lahjoita