”Nämä ovat ne vaunut, jotka vievät minut Taivaaseen”
”Nämä ovat ne vaunut, jotka vievät minut Taivaaseen”. Näillä sanoilla Jarmo Makkonen hyvästeli perheensä, ystävänsä ja työtoverinsa.
Jarmo menehtyi vaikean sairauden murtamana 71-vuotiaana 2.5.2020.
Jarmon elämän alkuajat olivat monella tavalla erityislaatuiset. Hänen isänsä oli löytänyt sodan keskellä puolisokseen venäläisen nuoren naisen ja tuonut sodan jälkeen hänet Suomeen.
Perhe perustettiin Lohjalle, josta Jarmon isä löysi työpaikakseen Lohjan kaivoksen.
Äiti ja isä olivat löytäneet uskon Jumalaan, joka auttoi heitä sodan jälkeisessä Suomessa arjen haasteiden keskellä.
Jarmon ollessa vain 8 kuukauden ikäinen perhettä kohtasi suuri suru, kun isä kuoli kaivosonnettomuudessa. Perhe koki monenlaisia koettelemuksia. Aina ei ollut riittävästi ruokaa ja muita välttämättömiä asioita. Puutteen kohdatessa äiti polvistui lastensa kanssa rukoukseen pyytäen apua eri tilanteissa ja usein he saivatkin kokea rukousvastauksia.
Lohjalta Jarmo myös löysi puolisokseen Hellevin, joka johdatti hänet uskon tielle. Jarmon ja Hellevin perheeseen syntyi neljä lasta ja myöhemmin seitsemän lastenlasta.
Jarmo sai kutsun Jumalan valtakunnan työhön 70-luvun alussa. Hän palveli kuudessa eri seurakunnassa, viimeksi Tampereen helluntaiseurakunnassa 20 vuotta, josta tehtävästä jäi eläkkeelle.
Jarmo ja idän viljavainiot
Venäläissyntyisen uskovan äidin rukoukset vaikuttivat siihen, että Jarmon rakkaus silloisen Neuvostoliiton työhön syttyi hänen sydämessään jo 1970-luvun alkuvuosina.
Raamattutyö ja matkat itänaapuriin alkoivat jo tuolloin ja jatkuivat viimeisiin vuosiin asti.
Jarmo ja Avainsanoma/Avainmedia
90-luvulla Neuvostoliiton, Kiinan ja islamilaisten kansojen evankelioimistyössä alkoi monien mahdollisuuksien aika. Vuosikymmenen lopulla Jarmo kutsuttiin silloisen Avainsanoman hallituksen puheenjohtajaksi. Saimme yhdessä nähdä raollaan olevat ovet, joista kävimme rohkeasti sisään!
Avainsanoman ja Hyvän Sanoman Radion yhteinen näky sai täyttymyksensä 2004, kun nämä lähetysjärjestöt yhdistyivät ja syntyi Avainmedia Lähetysjärjestö ry.
Jarmon rohkeus ja päättäväisyys olivat tarpeen hänen toimiessaan myös Avainmedian hallituksen puheenjohtajana. Jarmo oli aina rohkaiseva asenteeltaan, joka auttoi myös minua toimiessani toiminnanjohtajana.
Jarmo ja mediatyö
Kirjallisuustyön lisäksi Jarmo ymmärsi sähköisten välineiden mahdollisuudet niin kotimaassa kuin rajojen ulkopuolellakin. Tampereen seurakunnan tv-työtä Jarmo tuki seurakunnan paimenena monin tavoin. Avainmedian toiminnanjohtaja Niilo Närhi ja Jarmo tekivät yhdessä lukuisia raamattuohjelmia UskoTV:lle.
Jarmo ja työtoverit
Jarmo arvosti yhteistyötä ja ystävyyttä. Hänellä oli ”tiimi”, jonka kanssa hän jakoi työnäkyä, mutta myös siihen ja muuhunkin elämään liittyviä asioita. Näitä ystävyyksiä syntyi myös eri puolille maailmaa hänen ja työtovereiden yhteisillä työmatkoilla. Oli suuri ilo kuulua tuohon joukkoon!
”Evankeliumi, jota olen saarnannut yli viisikymmentä vuotta, antaa minulle näissäkin hetkissä lupauksen iankaikkisesta elämästä.” Näin Jarmo todisti hoitohenkilökunnalle ja läheisilleen ja ystävilleen.
Lohdutuksen Herra olkoon Hellevin ja perheen auttajana näinä surun ja kyynelten päivinä!
Jouko Rajala
Avainmedian (ent. Avainsanoma) toiminnanjohtaja 1985–2007