Kolmiosaisen kirjasarjan ”Koraanin ongelmia” kolmas ja samalla viimeinen osa on nyt valmistunut. Kirjoissa käydään Koraani läpi jae jakeelta.

Viiden ihmisen 12 vuotta kestänyt suururakka valmistui

Jaa somessa

Kolmiosaisen kirjasarjan ”Koraanin ongelmia” kolmas ja samalla viimeinen osa on nyt valmistunut. Kirjoissa käydään Koraani läpi jae jakeelta.

Avainmedian arabiosaston johtaja, Al Hayatin perustaja Aaron Ibrahim kertoo:

– Projekti alkoi, kun perustimme Al Hayat -kanavan 18 vuotta sitten ja huomasimme, että mistään ei löydy objektiivista, akateemista tutkimustietoa, jota ohjelmiemme juontajat ja tekijät tarvitsivat.

Aaron etsi muutaman kirjoittajan tekemään aluksi muutaman sivun mittaisia selvityksiä. Kirjoittajilla oli kattavat islamin ja Koraanin opinnot takanaan, ja he ovat itse olleet hartaita muslimeja tai islamin opettajia ennen uskoon tuloaan.

Selvitykset annettiin ohjelmien tekijöille. Teksteistä pyydettiin yhä enemmän kopioita muillekin, ja pian oli luonnollista ryhtyä kirjahankkeeseen.

Kristityt islam-tutkijat

Viiden hengen tutkijaryhmän jäsenet ovat työskennelleet tahoillaan eri maissa. Tutkijat ovat entisiä muslimeja, jotka ovat sittemmin löytäneet Jeesuksen ja tulleet uskoon. Juuri siitä syystä he ovat joutuneet muuttamaan pois kotimaistaan turvallisempiin valtioihin.

Koraanin tutkimiseksi ryhmä joutui kahlaamaan läpi tuhansia kirjoja ja erilaisia aineistoja.

Tutkimustyössä on muun muassa näytetty toteen, että käsikirjoitukset ovat muuttuneet huomattavasti vuosisatojen aikana. 200 vuotta Muhammadin jälkeen tehdyssä Koraanissa on 2000 eroavaisuutta verrattuna tänä päivänä käytössä olevaan. Lisäksi Koraanissa on useita historiallisia epäkohtia.

Analyysi on tehty tieteellisen kritiikin kestäväksi. Tiedeyhteisö arabimaissa on ottanut kirjasarjat ehkä ihmeteltävänkin avoimesti vastaan. Tunisiassa kirjat ovat yliopistossa pakollista luettavaa.

Kristityille tutkijoille syvällinen perehtyminen islamiin on ollut raskasta, mutta Pyhä Henki on suojannut heitä niin, että usko Jeesukseen on säilynyt ja he ovat jaksaneet jatkaa tehtävänsä parissa.

Totuus tekee vapaaksi

– Sadat, kenties tuhannet muslimit ovat lukeneet Koraanin ongelmia -kirjoja ja todenneet, että tutkimustieto on auttanut heitä ymmärtämään totuuden islamista.

– Totuus tekee vapaaksi, siteeraa Aaron Raamattua.

Monista palautteista on selvinnyt, että lukijat ovat arvostaneet puolueetonta käsittelytapaa, ja juuri se on saanut jotkut etsimään henkilökohtaisesti oikeaa uskoa.

– Jos olisimme etukäteen arvanneet, miten pitkä ja rankka urakka tästä tuli, emme ehkä olisi tätä aloittaneet. Mutta nyt työ on valmis, ja hyödynnämme sen tuloksia monella tavoin.

Kolmesta kirjasta tullaan tekemään yhden kirjan laajuinen tiivistelmä. Lisäksi opuksien pohjalta on tarkoitus tehdä ainakin 50 erilaista kirjaa tai kirjasta.

Aaron on todella tyytyväinen tiiminsä tuotokseen.

– Ajatella, 1400 vuoteen eli islamin uskon olemassaolon aikana ei ole tehty vastaavaa tutkimustyötä!

Teksti Satu Rönkkö

Tue kohdetta – lahjoita