Lastenleirejä Nepalissa ja Amazonilla

Lähetystyöntekijä Kari Halosen lapsileirityö etenee pandemiasta huolimatta.

– Työn eteenpäinmeno painottuu nyt Venäjälle, Nepaliin, Bulgariaan ja Etelä-Amerikkaan. Mongolia on edelleen kiinni, Halonen kertoo.

Nepal

Nepal on yksi maailman köyhimmistä ja vähiten kehittyneistä valtioista. Vuoristossa pidettiin lokakuussa leiri ja pääkaupungissa Kathmandussa pidetään marraskuussa leiri slummialueella.

– Kun vierailin slummissa vuonna 2020 Nepalin ensileirien aikana, tutustuin pastori Daniel Punin ja hänen vaimonsa Sarah Shresthan työhön.

He aloittivat pesemällä itse likaisia ja haisevia lapsia, ruokkimalla heitä sekä opettamalla luku- ja kirjoitustaitoa pienryhmä kerrallaan.

Seurakunnan tilat olivat aluksi shamaanin seinänaapurina. Hänen mökissään syttyi tulipalo, joka tuhosi seurakunnan tilat ja suurimman osan slummista. Siinä menehtyi lapsiperheitä ja asukkaita. Korruptoinut ja kristittyjä vainoava hallinto antoi pastorin työksi valvoa slummin jälleenrakentamisen, koska hän on ainoa rehellinen mies alueella.

Ecuador

– Leirejä on pidetty hyväksikäytetyille tytöille ja pakolaisten lapsille.

Kymmenen aktiiviseurakuntalaista on oppinut pitämään leirien opetusohjelman mukaisia opetustunteja. Ensi vuoden alussa on valmisteilla leirit Perun pohjoisosan Liman kaupunkiin ja Amazonin viidakkoon, Halonen kertoo.

– Ecuador on Kolumbian ja Meksikon huumekartellien ketjussa. Hiljattain saatiin kiinni Kolumbian suurin kartellipomo viidakon kätköistä. Ecuadorissa on kaaos. Vankiloissa tapetaan eri kartellien jäseniä surutta. Liikkuminen varsinkin Ecuadorin teillä on vaarallista. Jeesus on varjellut työryhmiemme matkalaisia. Pyydän esirukouksianne lasten ja nuorten puolesta.

* Kari Halonen on tehnyt vuodesta 1997 lastenleirityötä seurakuntien ulkopuolisten lasten ja heidän perheidensä tavoittamiseksi. Leirit pidetään yhdessä paikallisen seurakunnan kanssa. Ensimmäiset leirit pidettiin Venäjän Karjalassa. Työ on laajentunut sen jälkeen muualle Venäjälle ja muihin maihin.