Uusi puhujavierailija Tauno Toukola: ”Avainmedialla on pioneerihenkeä ”

Lähetyssaarnaaja Tauno Toukola tulee tutuksi vuoden 2022 aikana, kun hän kiertää eri seurakunnissa kertomassa Avainmedian työstä. Tauno Toukola kertoo itsestään:

Kuka olet?

Olen 67-vuotias lähetyssaarnaaja Tauno Toukola. Asun vaimoni Marjan kanssa Keuruulla ja kuulumme paikalliseen helluntaiseurakuntaan, Betaniaan. Meillä on kolme aikuista poikaa Miika, Jooel ja Tiitus.

Olen toiminut kokoaikaisesti Jumalan valtakunnan työssä vuodesta 1979 lähtien ensin Soinin ja Peräseinäjoen helluntaiseurakunnissa, ja sen jälkeen johtajana Larsmon Lähetyskodissa ja lähetystyössä Papua-Uudessa-Guineassa.

Sydämelläni ovat aina olleet ns. saavuttamattomat kansat, joten lähdimme vuonna 1992 pioneerilähetystyöhön Albaniaan, kun se lopulta avautui muulle maailmalle. Siellä toimimmekin vuoteen 2010 asti. Välillä palvelimme vuoden verran erityistehtävissä Romaniassa. Albanian jälkeen teimme lähetystyötä Maltalla ja Espanjassa 2019 asti.

Mikä on sinulle tärkeintä uskossa Jeesukseen?

Vaikka me olemmekin armosta pelastetut, emmekä tekojen kautta, niin on hyvä muistaa, että me olemme ”luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten” (Ef. 2:8–10).

 Jos me rakastamme Jeesusta, niin me haluamme miellyttää Häntä ja pitää Hänen käskynsä.

Johanneksen evankeliumin luvuista 14 ja 15 löytyy peräti kuuteen kertaan tämä Jeesuksen opetus: ”Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni” (Joh. 14:14, 21, 23, 24 ja 15:10, 14).

Jeesuksen viimeinen käsky oli: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille” (Mk. 16:15).

Voimme käytännössä osoittaa rakkautemme Jeesukseen joko lähtemällä itse tai lähettämällä toisia viemään evankeliumia, sillä ”kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä”. (Room. 10:14–15).

Mistä Avainmedia on sinulle tullut tutuksi?

Jo vuosikymmenten ajan olen innolla lukenut herätyksemme lähetyslehtiä. Avainmedia-lehtikin on postin kautta tullut lähetyskentille, joissa olemme työtä tehneet.

On hienoa saada seurata evankeliumin voittokulkua medialähetystyön kautta – sellaisiinkin maihin, missä lähetystyö on vaikeata, vaarallista ja rajoitettua.

Avainmedian lähetystyössä voimme iloita siitä, että ”Jumalan sana ei ole kahlehdittu” (2. Tim. 2:9).

Avainmedian monipuoliset lähetystyöraportit, opetusohjelmat ja rukousillat netin kautta ovat myös tuoneet esille ajankohtaisia näkyjä ja haasteita yhteisessä työssämme.

Mitä ajattelet Avainmedian työstä?

Avainmedia on tehokas ja luotettava lähetysjärjestö, joka synnyttää ja kasvattaa seurakuntia monissa eri maissa, monilla eri kielillä ”ettei yksikään hukkuisi” (Joh. 3:16).

Sillä näyttää olevan samaa pioneerihenkeä, mikä aikanaan sai pakanoiden apostolin, Paavalin, liikkeelle, kun hän kuvasi näkyään näillä sanoilla: ”Olen pitänyt kunnianani olla julistamatta evankeliumia siellä, missä Kristuksen nimi jo on mainittu, etten rakentaisi toisen laskemalle perustukselle” (Room. 15:20).

Mitä asioita aiot pitää esillä puhujavierailuilla seurakunnissa?

Aion kutsua ja haastaa kanssamatkaajia mukaan siihen arvokkaaseen sielujenvoittamistyöhön, mitä Avainmedian kautta uskollisesti ja menestyksellisesti tehdään eri puolilla maailmaa.

Haluan rohkaista jokaista uskovaa tekemään oman osuutensa yhteisessä, arvokkaassa tehtävässämme: ilosanoman viemisessä kaikkeen maailmaan.

Aion muistuttaa, että sama palkka on luvattu myös lähettäjille – työn tukijoille ja esirukoilijoille – kuin läheteille ja eturintamassa toimiville, sillä ”taisteluun menevällä ja kuormaston luo jäävällä on oleva yhtäläinen osuus; heidän on jaettava tasan” (1. Sam. 30:24).

Minkä hengellisen terveisen haluaisit lähettää lukijoille?

Tämä lyhyt elämä on pian eletty. Pysyvää on vain Kristukselle tehty.

 Avainmedian puhujavierailut löytyvät Avainmedian verkkosivuilta Tapahtumista.