Mokšamordvalainen raamatunkääntäjä Olga Kugappi kertoo työstään.

Olga oman kansansa asialla

Jaa somessa

Mokšamordvalaiset saivat Uuden testamentin vuonna 2016, ja sen jälkeen heidän kielelleen alettiin kääntää Vanhan testamentin tekstejä. Ensimmäinen ja toinen Mooseksen kirja julkaistiin 2020 ja seuraavana vuonna Sananlaskujen kirja.

Vanhan testamentin tekstien kääntäjä, Olga Kugappi, on koonnut käännöksistä lukijapalautetta. Mokšalainen radiotoimittaja Oksana Belkina on yksi palautteen antajista. Hän innostui asiasta niin, että halusi levittää tietoa raamatunkäännöstyöstä ja haastatteli Olgaa mokšankieliseen radio Vaigeliin.

Kuka oikein olet, Olga?
Olen syntynyt Kovilkinon kaupungissa eteläisessä Mordvassa. Perheessäni puhuttiin mokšaa. Se on minulle sydämen kieli, varhaisen lapsuuteni kieli. Kävin peruskoulun Kovilkinossa ja aloitin sen jälkeen opinnot Mordvan pääkaupungissa Saranskissa. Erikoistuin mordvalaisiin kieliin, ersään ja mokšaan – sekä venäjään. Ensimmäisenä yliopistovuotenani halusin siirtyä opiskelemaan journalismia. Kerran jumalanpalveluksen jälkeen kerroin tästä toiveestani luterilaisen seurakuntamme papille – olin tullut uskoon käytyäni rippikoulun. Silloin hän sanoi minulle: “Olga, Jumala on lähettänyt sinut opiskelemaan kielitieteitä, että voisit kääntää Raamattua mokšan kielelle.” Naurahdin silloin hänen sanoilleen, mutta ne osoittautuivat profetiaksi, joka toteutui viisi vuotta myöhemmin.

Olga, miten sait tietää raamatunkäännöstyöstä?
Yliopistossa jatkoin kielitieteen opintojani, ja jossain vaiheessa Raamatunkäännösinstituutin tiimi otti minuun yhteyttä. Mokšaksi oli alettu kääntää Uutta testamenttia ja minulta pyydettiin palautetta valmisteilla olleista teksteistä. Palautetta annoinkin, se oli mielenkiintoista. Tosin en silloin osannut ajatella, että myöhemmin, valmistuttuani yliopistosta, osallistuisin niin merkittävään työhön kuin Jumalan sanan kääntämiseen omalle kielelle. On selvää, että se on vaikeaa ja vastuunalaista työtä. Mutta Jumala valitsi minut tähän tehtävään, ja Hän antaa voimaa ja viisautta.

Mitä vaiheita käännöstyöhön kuuluu?
Ensin kääntäjä tutustuu tekstiin, jotta ymmärtäisi oikein sen sisällön. Apuna hän voi käyttää luotettavia Raamatun kommentaareja. Sen jälkeen hän tekee tekstistä raakakäännöksen, jonka käännöstarkistaja tarkistaa ja joka hänen huomioittensa mukaan yhdessä korjataan. Tietenkin siitä keskustellaan myös tiimin muiden jäsenten kanssa. Käännöstarkistaja yhdessä konsultin kanssa auttaa ymmärtämään tekstin vaikeita kohtia. Sitten tekstiä testataan eli se annetaan muutaman kielenpuhujan luettavaksi. Näin varmistamme, että käännös ymmärretään oikein. Tarvittaessa se korjataan ja annetaan sitten työryhmän kieliasiantuntijan tarkistettavaksi. Viimeksi konsultti saa vielä tekstin, ja jos huomautettavaa ei ole, se on valmis painettavaksi.

Pitääkö käännöksen olla ortodoksikirkon hyväksymä?
Kyllä, tietysti. Kun Raamatunkäännösinstituutti alkoi kääntää sanaa Venäjän ei-slaavilaisille kielille, Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksi II antoi sille siunauksensa. Myös Saranskin ja Mordvan metropoliitta Varsonofi siunasi työn. Valmisteltaessa Uutta testamenttia mokšaksi käännöstiimi tapasi piispa Klimentin, joka tutustui työhömme ja siunasi sen. Kirjaamme saatiin “grif”, merkki Venäjän Ortodoksisen kirkon julkaisuneuvoston hyväksynnästä. Se on tärkeä, sillä siitä ihmiset tietävät, että tekstiä voi turvallisin mielin lukea.

Mikä tässä työssä on ollut vaikeinta?
Vastuu siitä, että Jumalan sana on käännetty oikein, on raskainta. Raamatulliset termit tai omassa kulttuurissamme tuntemattomat tavat hankaloittavat työtä. Selvyyden vuoksi tekstiin laitetaan alaviitteitä ja kirjan loppuun liitetyssä sanastossa avataan uusien käsitteiden merkitystä.

Mistä me, tavalliset lukijat, löydämme mokšaksi julkaistuja raamatunosia?
Uutta testamenttia saa Ortodoksikirkosta, Saranskin luterilaisesta Velmema-seurakunnasta ja Puškinin kirjastosta Saranskista. Mutta jos ei ole mahdollisuutta hankkia painettua kirjaa, teksti löytyy myös sähköisessä muodossa. Google Play -kaupasta löytyy Android-sovellus “Raamattu mokšaksi”. Siitä voi lukea Uutta testamenttia ja myös kuunnella Luukkaan evankeliumin ääniversiota.

Teksti: Oksana Belkina/Raamatunkäännösinstituutti

Tue kohdetta – lahjoita