Isaac Liu on suomalaisillekin tutuksi tulleen kiinalaisen veli Yunin (veli Taivaallinen) poika.

Isaac Liun henki oli vaarassa jo ennen syntymää

Jaa somessa

8.3.2023

Isaac Liu on suomalaisillekin tutuksi tulleen kiinalaisen veli Yunin (veli Taivaallinen) poika. Maaliskuussa 2023 hän kiertää Suomen helluntaiseurakunnissa tulkkinaan pastori Niilo Närhi.

Veli Yun on käynyt useita kertoja Suomessa ja puhunut Taivaallinen mies -kirjassaan kuvailemistaan tapahtumista, jotka kertovat hätkähdyttävästi paitsi Jumalan johdatuksesta ankarissakin elämänkäänteissä myös Kiinan nopeasti kasvavan kristillisen seurakunnan alkuajoista.

Hänen poikansa Isaac puolestaan selvisi hengissä lapsuusajan uhkista Kiinassa vainotun kristityn perheen poikana, isän vankeusajoista ja perheen pakolaisuudesta. Isaac vierailee nyt Suomessa toista kertaa Avainmedian vieraana.

Ihmepelastuminen jo ennen syntymää

Kuukausia ennen Isaacin syntymää hänen isänsä oli vankilassa. Seitsemännellä kuulla raskaana olevalle äidille määrättiin, että hänen on tehtävä abortti, ”koska kannat valtion vihollisen lasta”. Äiti rukoili epätoivoisesti. Edellisenä iltana ennen kuin hänen oli määrä mennä sairaalaan operaatiota varten, hän synnytti yllättäen vauvansa. Näin Isaac-vauva saapui maailmaan ja sai pitää henkensä.

Veli Yun pakeni jatkuvasti, ja äiti joutui työskentelemään perheen ruokkimiseksi, joten isoäiti piti lapsesta huolta.

Eräänä päivänä myös äiti pidätettiin. Paikalliset kristityt veivät Isaacin ja hänen sisarensa nopeasti toiseen kaupunkiin, jossa he ilmoittautuivat kouluun väärillä nimillä. Perhe onnistui lopulta pakenemaan Burmaan, sieltä Thaimaahan ja lopulta Saksaan, jossa perhe asuu edelleenkin. Isänsä Isaac tapasi ensimmäisen kerran nelivuotiaana.

Isaacin äiti oli rukoillut, ettei Jumala kutsuisi hänen poikaansa evankelistaksi – mutta hänen isänsä oli vihkinyt hänet Jumalalle. Isaac meni koulun jälkeen teologiseen seminaariin ja tekee nyt Jumalan valtakunnan työtä.

ISAAC LIUN KOKOUSKIERROS SUOMESSA 2023 helluntaiseurakunnissa:
Ti 14.3. Vaasa klo 19
Ke 15.3. Seinäjoki klo 19
To 16.3. Joensuu klo 18
Pe 17.3. Mikkeli klo 18
La 18.3. Uusikaupunki klo 16
Su 19.3. Turku klo 11
Lämpimästi tervetuloa! Tulkkina pastori Niilo Närhi.

Tue kohdetta – lahjoita