Al Hayat on katsotuimpia kristillisiä arabikanavia.

Al Hayat evankelioinut muslimeja 20 vuoden ajan

Jaa somessa

Avainmedia on tehnyt arabiankielistä medialähetystyötä 35 vuoden ajan. Vuonna 2003 arabiosasto perusti yhdessä muutaman kansainvälisen järjestön kanssa Al Hayat -televisiokanavan, joka juhlii tänä vuonna 20. toimintavuottaan.

Vuonna 2006 Avainmedia otti päävastuun Al Hayatin toiminnasta. Avainmedian arabi- ja muslimityön johtajasta, Aaron Ibrahimista, tuli Al Hayat -kanavan johtaja. Kanavalla on osa- ja kokopäiväisiä työntekijöitä yli 200 eri puolilla maailmaa sekä paikallisseurakuntakontaktit kaikissa arabimaissa. 

– Al Hayatin näky on evankelioida muslimeja ja opetuslapseuttaa erityisesti muslimitaustaisia uskovia sekä rohkaista heitä palvelustehtäviin, sanoo Ibrahim.

Arabiankielisen Al Hayat -kanavan työssä on koettu ihmeitä alusta alkaen.  Kun kanava aloitti toimintansa syyskuussa 2003 useat kristilliset tahot vastustivat kanavaa, jonka ohjelmasisältö poikkesi täysin muista arabiankielisistä kristillisistä kanavista. Al Hayat halusi tavoittaa ohjelmillaan nimenomaan muslimimaailman, ja tätä varten tehtiin faktatietoihin perustuen rohkeasti, mutta kuitenkin ystävällisellä tavalla islamin todellisia oppeja paljastavia ohjelmia. Ohjelmistossa on myös useita Raamatun opetussarjoja.

Nykyään Al Hayatilla näkyy yli 70 tv-sarjaa. Ohjelmia voi katsoa satelliittitv-lähetyksinä, sosiaalisen median, kanavan verkkosivuston ja älypuhelinten kautta.

Tieto Al Hayatista levisi kulovalkean tavoin arabimaailmassa

Tieto Al Hayatista alkoi levitä laajalti niin tavallisen kansan parissa kuin sekulaarimedian kautta.

Jo neljän ensimmäisen kuukauden aikana Al Hayat sai enemmän katsojapalautteita kuin muut kristilliset arabikanavat yhteensä. Al Hayat on saanut muslimit tutkimaan oman uskontonsa perusteita.  

20 vuoden aikana Al Hayat on saanut yli 542 miljoonaa katsojareaktiota ja -palautetta.

Toimiva jälkiseuranta työn A ja O

Heti alusta lähtien alettiin luomaan toimiva ja tehokas jälkihoito ja -seuranta, kun palautteita alkoi tulla valtavia määriä kirjeitse, sähköpostitse, puhelimitse ja nykyään kaikkein eniten sosiaalisen median kautta.

Nykyään Al Hayatilla on Euroopassa, Turkissa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Australiassa ja Brasiliassa islamia ja kristinuskoa hyvin tuntevia jälkihoitotiimejä, jotka vastaavat katsojien kysymyksiin, rukoilevat heidän puolestaan, vierailevat mahdollisuuksien mukaan kiinnostuneiden luona ja johdattavat uskoon tulleet paikallisseurakuntien yhteyteen.

Sosiaalisen median alustat Al Hayat otti heti käyttöönsä ja nykyään some onkin tärkeimpiä evankeliointi- ja opetuslapseustapoja.

Kirjallisuutta ja musiikkia

Tähän mennessä Al Hayat on kirjoittanut ja kustantanut 140 kirjaa ja kirjasta, koska on tarvittu materiaaleja, joissa selitetään Raamatun opetuksia ja pelastussanoma niin, että muslimi ymmärtää asiat ja käsitteet oikein. Ex-muslimitaustaisille ryhmille ja seurakunnille on tarjolla karaokelaulupaketti sanoituksineen ja musiikkeineen kokouskäyttöön. 

Al Hayat tuottaa kanavalleen musiikkia klassisella arabian kielellä ja eri arabian murteilla.

20-vuotisjuhlakokoukset Suomessa 

Vuonna 2023 eri puolella Suomea on Al Hayat 20-vuotisjuhlakokouksia.

No event found!

Tue kohdetta – lahjoita