Ugrilaisista belutšeihin

Jo vuosien ajan on kristillisissä medioissa puhuttu saavuttamattomista kansoista. Tämä haaste nousi laajempaan tietoisuuteen lähetyskongressissa Lausannessa 1974. Tarkastelukulma oli siihen asti usein ollut maakohtainen, valtioiden rajoja myötäilevä. Havahduttiin siihen, että jossain maassa saattoi olla kukoistavia, kasvavia seurakuntia, mutta samanaikaisesti sieltä löytyi etnisiä ryhmiä, joiden parissa ei ollut lainkaan uskovia tai niin vähän, etteivät he kyenneet saavuttamaan edes omaa kansaansa. Maailman noin 17 000 kansasta edelleen noin 7 000 on tällaisia. Kysymys ei ole joistain pienistä kansan sirpaleista, vaikka niilläkin on toki oikeus saada kuulla Jeesuksesta Vapahtajanaan, vaan jopa miljoonaisista väestönryhmistä.

Meillä Suomessa asia nousi keskeisemmäksi helluntailiikkeessä 1980-luvulla. Silloin syntyneessä lähetysstrategiassa asetettiin tavoitteeksi kohdistaa erityistä huomiota tavoittamattomiin kansoihin. Avainmedia oli tässä näyssä vahvasti mukana. Teimme yhteistyötä Fidan ja Avainmedian kesken. Siinä oli keskeistä mm. suomalais-ugrilaisten kansojen saavuttaminen. Monilla niistä oli rajatusti, jos ollenkaan Jumalan sanaa omalla kielellään. Vaikka jotain oli jo tehty ja tekeillä, sai näky saavuttamattomista sukulaiskansoista vauhtia. Niinpä nyt ei taida löytyä yhtään näistä sukulaiskielistä, jolla ei olisi sellaista omankielistä luettavaa, mistä tie Jumalan yhteyteen löytyy. Raamatunkäännökset ovat vuosien projekteja. Niiden toteuttaminen vaatii paitsi näkyä, myös sitkeyttä.

Termi ”saavuttamaton kansa” synnyttää mielikuvan etnisestä ryhmästä, jonka keskuudessa ei ole ollenkaan uskovia. Se on tosiasia monissa tapauksissa, mutta ei ilmaise tarkkaan, mitä saavuttamattomalla kansalla tarkoitetaan. Termin tarkka merkitys on, ettei kyseisen kansan keskuudessa ole riittävästi uskovia ja seurakuntia oman kansansa evankelioimiseksi. Toisin sanoen tarvitaan lähetystyöntekijöitä ko. kansan ulkopuolelta, jotta saadaan synnytettyä seurakunta, joka kykenee ottamaan vastuun oman kansansa saavuttamisesta. Näin kävi esim. albaanien kohdalla 1990-luvulla. Diktaattori Enver Hoxha piti rajat ja mediat niin kiinni, ettei evankeliumi juurikaan päässyt maahan tunkeutumaan. Sitten tapahtui ihme, jonka sain nähdä omin silmin. Kansa täytti muun muassa Tiranan stadionin kuullakseen hyvät uutiset Jeesuksesta. Lähetystyöntekijöitä virtasi maahan monelta suunnalta, myös Suomesta.

Tapasin viime vuonna Albaniassa pastori Yllin. Hän paimentaa yhtä evankelista seurakuntaa Tiranassa. Kuultuaan, että olin ollut mukana 1991 tapahtuneessa ensimmäisessä suuressa evankelioimiskampanjassa Tiranassa, hän ilostui ja kiitti vuolaasti siitä, että olin tullut hänen maahansa. Hän koki olevansa näiden aktiolaisten hedelmää. Nyt hän oli Albanian kaikkien evankelisten seurakuntien puheenjohtaja.

Puhe tuhansista saavuttamattomista kansoista saattaa tuntua mahdottomalta haasteelta. Merkittäviä edistysaskeleita otetaan kuitenkin koko ajan. Avainmedia on äskettäin nimennyt belutšit erityishaasteeksi. Teetin joskus lähetyskurssilaisilla suunnitelman belutšien tavoittamiseksi. En arvannut, että kansa tulee näin konkreettisesti vielä vastaan reilun parinkymmenen vuoden päästä.