Sota-arjen ihmeitä Ukrainassa
Jaa uutinen
Avainmedia on ohjannut tukea sodasta kärsiville ukrainalaisille tuttujen ja luotettavien kanavien kautta. Yksi ahkerimmista avustustyöntekijöistä on ollut Orest. Keväällä ja kesällä hän pystyi tekemään tätä työtä täysipäiväisesti. Nyt syksyllä hän on palannut työpaikalleen, mutta iltaisin hän jatkaa avustustyötä iltamyöhään.
Voimia riittää
Avustustyötä riittää, onneksi myös voimia tehdä sitä.
– Klo 23:n jälkeen ei voi enää tehdä mitään, koska silloin alkaa ulkonaliikkumiskielto, Orest kertoo. – Ehkä on hyvä, että on jokin takaraja, ettei uuvuta itseään liikaa.
– Joskus kieltämättä tuntuu, etten enää jaksa, mutta ihmeellisesti löytyy taas uusia voimia, hän jatkaa. – Kerran viikossa otan kuitenkin levon kannalta.
Orest asuu Rovnossa, Länsi-Ukrainassa, mutta sielläkin on kuultu räjähdyksiä.
– Öisin ei saa kunnolla nukuttua, kun vähän väliä hälytyssireenit soivat, hän kertoo. – Toisaalta kaupungin asukkaat ovat jo tottuneet niihin, eivätkä aina lähde pommisuojaan hälytyksen aikana.
Muutaman kerran Orest on nähnyt raketin lentävän:
– Raketin ääni muistuttaa lentokoneen ääntä, mutta se tulee niin matalalla, että on vaikea päätellä, mihin se osuu, mihin se on suunnattu. Ei juuri ehdi tehdä mitään, kun se jo iskeytyy kohteeseensa.
Kysymyksiä vailla vastauksia
Kesällä Orest kävi Kiovan lähistöllä. Samalla matkalla hän poikkesi niiden ihmisten luona, joille hän oli järjestänyt Rovnossa väliaikaisen majoituksen pommitusten vuoksi. Aikaisemmin Kiova ja sen esikaupungit kuhisivat elämää. Kuului lasten naurua, rakennustyömaan meteliä, autojen ääniä, mutta nyt vain lintujen laulua. Irpenissä ja Stojankassa kaikki oli aivan kuin jähmettynyt paikoilleen. Monet asunnot olivat tyhjillään, asukkaat eivät olleet vielä palanneet.
– Tuntuu raskaalta kuunnella ihmisten kertomuksia ja kohtaloita, mutta me luotamme Jumalaan ja saamme häneltä lohdutuksen, Orest iloitsee.
Hiljattain hän tapasi Donetskin läänistä saapuneen kahdeksanlapsisen perheen, jonka kotitalo ja koko kotikylä oli tuhoutunut raketti-iskuissa. Silti perhe oli toiveikas ja pohdiskeli, miten tästä jatketaan.
Toinen perhe taas tuli Slavjanskista, jossa perheen asunto oli pommitettu ja ryöstetty. He kyselivät, miksi Jumala oli tehnyt heille näin. Koko elämänsä olivat tehneet työtä ja nyt olivat kodittomia.
– Tällaisen murheen ahdistamina ihmiset eivät kuule mitään, heille on vaikea selittää asioita, Orest selostaa. – Mutta Jumalamme on armollinen, kaikki on hänen kädessään. Uskon, että vielä tulee aika, jolloin ei ole enää kyyneleitä eikä murhetta.
Tosin Orestkin joutuu myöntämään, että hänenkin mieleensä on viime kuukausina noussut valtavasti kysymyksiä, joihin ei ole löytynyt vastauksia.
Uskovat Hersonissa
– Nykyään on niin levotonta joka puolella, että ei tahdo löytää rauhallista paikkaa, Orest kertoo.
Onneksi omassa seurakunnassaan, Rovnon messiaanisessa seurakunnassa, hän kokee rauhoittuvansa. Seurakunta rukoileekin jatkuvasti rauhaa maahan.
Tilaisuuksissa on nähty uusia ihmisiä. Kesällä saapui perhe Hersonista, messiaanisia uskovia. He kertoivat hieman siitä kauheasta todellisuudesta, miten he siellä elivät ja miten pääsivät pois. Sieltä valloitetulta alueelta ei niin vain pääse pois, pitää maksaa tietty summa uusille valloittajille, ja siltikään ei ole vielä takuita lähtöluvasta.
– Tärkeintä, että uskovat Hersonin läänissä ovat säilyttäneet uskollisuutensa Jumalalle, Orest sanoo. – Vaikka tämäkin perhe oli joutunut jättämään kaiken lähtiessään, he sanoivat, että meillä Rovnossa on kuin paratiisissa verrattuna Hersonin olosuhteisiin.
Seurakunta pyrkii auttamaan pakolaisia kaikin tavoin ja ennen kaikkea lohduttamaan heitä evankeliumin sanomalla.
Monipuolista apua
Avainmedia on auttanut Orestia työssä pakolaisten parissa. Näin hän on voinut hankkia elintarvikkeita, joilla on ruokittu tyhjin käsin tulleita perheitä. Usein kellareista paenneille joutuu hankkimaan uudet vaatteetkin. Lapsiperheitä on paljon, ja vauvoille pitää ostaa vaippoja ja joskus lastenrattaatkin.
– Tietenkin vatsa pitää saada täytettyä, mutta ihmiset ovat mieleltään tuuliajolla, Orest kuvailee tilannetta. – Viime aikoina ihmisten auttaminen on ollut enemmänkin sielunhoidollis-psykologista kuin taloudellista. Heitä pitää kuunnella ja samalla kylvää Jumalan Sanan totuuksia, vaikka se ei aina helppoa olekaan. Eikä välttämättä tule itse tietämään, onko siitä mitään tuloksia, mutta uskon, että kylvämisen ja leikkuun laki on voimassa.
Ruokaa pakolaisille
Ukrainaa on kutsuttu Euroopan vilja-aitaksi, ja niinpä tänäkin kesänä on pelloilla nähty jo leikkuupuimureita keräämässä satoa talteen.
– Viranomaiset ovat luvanneet, että nälkää ei tarvitse nähdä, viljaa on paljon, Orest iloitsee. – Jotkut yksityiset ihmiset ovat korjanneet puutarhansa satoa ja antaneet kaiken sen vähän pakolaisille. Meidänkin pitää olla viisaita avustustyössä, jotta kaikille riittää. Se ei ole vaikeaa, jos on, mistä antaa.
Hiljattain Orest teki inventaariota autonsa takaluukusta ja ihmetteli, kun siellä aina vain riitti elintarvikkeita – auringonkukkaöljyä, riisiä, säilykkeitä…
– En tiedä, miten niitä vain näyttää riittävän, hän ihmettelee.
Joka tapauksessa Orest on hyvin kiitollinen suomalaisille esirukouksista ja taloudellisesta tuesta.
– Kiitos Jumalalle, että te olette olemassa!