Joka seitsemäs kristitty maailmassa kärsii vainoista tai syrjinnästä
Uskoon tulleet, kristityiksi kääntyneet henkilöt joutuvat usein kaikista herkimmin vainojen kohteeksi. Avainmedialla on useimmissa Open Doors -järjestön World Watch -vainoraportissa tänä vuonna mainituissa maissa toimintaa. Oheisessa kartassa on vinoviivoitettu ne maat, joissa on sekä vainoa että Avainmedian toimintaa.
World Watch -vainoraportissaan Open Doors luettelee ja luokittelee maat, joissa kristittyjä vainotaan eniten. Raportin mukaan noin 360 miljoonaa kristittyä kärsii vakavasta vainosta ja syrjinnästä uskonsa vuoksi!
Muutkin järjestöt kuin Open Doors ovat huolissaan kristittyihin kohdistuneista vainoista. Järjestöjen kesken vallitsee pääosin yksimielisyys siitä, missä maissa vainoa esiintyy eniten tai kuinka intensiivistä se on. On kuitenkin olemassa myös näkemys- ja painotuseroja.
Vakavan vainon uhreja on yli 70 maassa, ja he ovat kokeneet häirintää, syrjintää, hyökkäyksiä, sieppauksia, raiskauksia ja vangitsemisia väärin perustein. Heitä myös murhataan siksi, että he uskovat Jeesukseen.
Open Doors on kristillinen, voittoa tavoittelematon, kansainvälinen ja poliittisesti sitoutumaton järjestö, jonka perustaja oli Veli Andreas (Anne Van der Bijl; 1928–2022).
Toinen samantyyppinen järjestö on amerikkalainen International Christian Concern, joka pyrkii auttamaan vainottuja mm. esittämällä kansainvälisiä vetoomuksia viranomaisille ja suurlähetystöille, auttamalla marttyyrien perheitä, sijoittamalla vainottuja eri paikkakunnille ja järjestämällä heille työmahdollisuuksia. Järjestö toimii läheisessä yhteistyössä Yhdysvaltojen lainsäätäjien ja ulkoministeriön kanssa.
Uskonnonvapauden toteutumista ja loukkauksia valvovat monet järjestöt
Yhdysvaltojen lainsäädännön perusteella perustettu USCIRF on riippumaton, Yhdysvaltain ulkoministeriöstä erillinen neuvoa-antava elin, joka seuraa uskonnonvapautta ulkomailla, raportoi siitä ja antaa poliittisia suosituksia presidentille, ulkoministerille ja kongressille.
USCIRF on luonut uskonnon- tai uskonvapauden uhrien tietokannan (FoRB), joka on luettelo henkilöistä, joita on pidätetty, vangittu, kadotettu, kidutettu, asetettu kotiarestiin tai pakotettu luopumaan uskostaan uskonnon tai vakaumuksen vuoksi maissa, jotka USCIRF on luokitellut erityisesti tarkkailtaviksi maiksi, sekä ei-valtiollisista toimijoista, jotka USCIRF on luokitellut tarkkailtaviksi. Vuonna 2022 listan tapauksista 50 % on Kiinassa, 15 % Venäjällä ja 9 % Iranissa.
USCIRF ilmoittaa kaikista huonoimman uskonnonvapauden olevan Pohjois-Koreassa, mutta tilastoissa Pohjois-Korea ei ole mukana tiedonsaannin vaikeuksien vuoksi.
Suomen eduskunnassa toimii uskonnon- ja omantunnonvapausryhmä. Ryhmän tarkoituksena on edistää mielipiteen-, omantunnon- ja uskonnonvapauden toteutumista kotimaassa ja kansainvälisesti. Ryhmä työskentelee uskonsa vuoksi vainottujen puolesta ja tukee demokratiaa maissa, joissa yksinvaltius on saamassa valtaa. Ryhmän puheenjohtajana toimi kuluneella kaudella kansanedustaja Sari Essayah.
YK:ssa on ihmisoikeuksia (joihin uskonnonvapaus kuuluu) valvoja järjestö, United Nations Human Rights Office, joka valvoo ihmisoikeuksien toteutumista eri jäsenmaissa.
Muita ihmisoikeuksia valvovia järjestöjä ovat mm. Amnesty International, Human Rights Watch, UN Watch ja International Committee of the Red Cross.
Teksti ja karttagrafiikka: Eero Antturi